sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

Tiitiäisen turinoita Lastenkirjaklubilla la 8.12.2012

Kirjakauppa Tulenkantajissa vietettiin ensimmäistä Lastenkirjaklubia, jossa meille satudikkareille juttelivat itse kirjailijat Kirsi Kunnas ja Kirsti Kuronen.

Kunnaksen Kirsi aloitti lausumalla lorujaan TIITIÄISEN SATUPUUSTA eli ensimmäisestä originaalista satukirjastaan (WSOY 1956).  Lorutäti loihtikin eteemme vuoren kokoisen METSÄHIIDEN, puhisevanpihisevät PERUNAT , joilla on aina niin hoppua hoppua kattilassaan, selvitti minimies-HAITULAN merkittävän yhteyden kummalliseen korvasieneen ja senkin, miksi VANHA VESIROTTA ”—makaa jalat luoteeseen/ ja kuono kohti kaakkoa”.

Vanha vesirotta s.5 B

Kirsin pyynnöstä kuvittaja Maija lisäsi Jaakko Vesirotan huoneen seinälle ”vaivastussiepparin” (oma nimitykseni, vrt. ”unisieppari”), jonka kuvion avulla voi näyttää lapselle eri ilmansuuntia.

Kyllä loru-Kirsi tiesi, mistä puhui, ja vielä pikkujoulujutusteli, mistä lorujen valitut aiheet tai yksityiskohdat olivat alkujaan kotoisin. Hih, ei siinä voinut kuin hykerrellä ja osallistua keskusteluun, jota pukkasi kuulijoiden joukossa väkisinkin osuvan loruttelun ansiosta!

Kenpä unohtaisi tämän?

Tänään s.11 B

Tänään -lorussa ihme pukeutuu hassun mielikuvituksellisesti.

Piirros: Maija Karma.

Saimme esiittää myös muutaman toiveen, ja ensin kuultiin mieluiseni PITKÄT KANTAPÄÄT (TIITIÄISEN TARINOITA, WSOY 1957) ihan kokonaan – vaikka ne kantapäät osoittautuivatkin aivan peijakkaan pitkiksi ;). Eikähän siinä mennyt aika eikä mikään, kun kunnon taru kunnolla kerrotaan.

Kuulijain mieliä liikutti myös päiväkoti-ikäisen Kauno-pojan lempiruno, vallan unohtamani SIILIN KUUTAMO.

Kiitos, Kirsi Kunnas, kirjoistasi ja kontaktistasi! Oma Tiitiäisen satupuu on nyt minullakin kainalossa omistuskirjoituksen kera, ja kunhan sen ajan kanssa avaan, koetan välittää edes muutaman osasen itse kirjailijan ulosannista kuulijoilleni.

Kunhan Kirsti Kuronen pääsi ääneen, hän esitteli rytmikkäästi lähinnä varhaisnuorille ja nuorisolle suunnattua tuotantoaan. Kirsin käyttämät pohdintaan vetoavat teemat ja ilmeisen tarkkanäköisiltä kuulostavat henkilöhahmot – esimerkiksi nuorten romaanissa Omenapuu laulaa (Karisto 2012) –  sukeutuivat kiintoisaksi keskusteluksi kuulijoitten omista kokemuksista, sekä ainakin omalla kohdallani, pohdintaan vastaavaa tematiikkaa tai tarinan sankareita sisältävistä muista taideteoksista.

Miten riemastuttavaa olikaan kuulla, että Kirsti on raapustanut omalle isoäidilleen ensimmäisiä runojaan pieninä kirjeinä ja saanut vastauksekseen – runojapa runoja! Oma rakas  mummuni alkaa oitis laulella kiellään korvassani… Kiitos myös Kirstille muistettavasta tuokiosta  ja avoimuudesta.

Toivon lisää tällaisia ilahduttavia,  ajatuksia kieputtavia lastenkirjaklubeja ja kirjaklubilaisia! Tähän oli erinomaista päättää tämä sadunkerronnan syyskausi ja jäädä hauduttelemaan tulevan talven satusajatuksia…

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 15/01/2013 by in rientola 2012 alkaen.

Navigointi

%d bloggers like this: