sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

Puolalaisia pakkasloruja to 17.1.2013

Pakkanen kiristeli hampaitaan ulkona ja lumi kimalteli kuin tilauksesta, sillä tänään oli vuorossa pakkasloruttelua. Kymmenen lasta ripotteli satuhuovalle ja sadunsuikkaajakin lyöttäytyi joukkoon. Kunhan paikallaolijoiden nimet oli kerrattu, ihmettelin, ”Mikä siellä ulkona nipistää nenää ja poskea?” Liekö kylmä ilma..? Myöntäviä vastauksia kuului ja saatoin lukea alkajaisiksi JA NIIN PILVISTYI – suomentamani perinne–talvilorun ”Puolalaisten satujen kirjasta” Księga Bajek Polskich (Wydawnitctwo Zielona Sowa, 2007). Siinä ”— sataa, sataa valkoista lunta,/ jota ei pitkään aikaan/ ole ollutkaan—”, kiidetään yhdessä kelkalla alas mäkeä ja ponnahdetaan lumeen mukkelismakkelis. Loppu herätti hihitystä ja kun kysyin, kukas on kupsahtanut pulkan kyydistä, moni myönsi niin käyneen – kuten minäkin.

Mutta kas: vanha molla-Mimmi tuli esiin selkäni takaa silkassa kesämekossa. ”Miten Mimmi näin hepenissä on lähtenyt matkaan?” Pyysin lapsilta neuvoa. Onneksi mukaan oli sattunut pieni villapaita ja tupsupipo, jotka pari lapsista sai vuorotellen pukea Mimmille. Mitä muuta vielä tarvittiin? Kaulahuivi! Kaapo sai lähteä hakemaan pienempää huivia aulasta ja kietaista sen mollan kaulaan. ”Housut ja – sukat!” Arianan vuoro noutaa pienet sukat. Hän toikin omat sukkansa, joista venyi mollalle kokojalan reisisukat, vaikka olivatkin oikean tytön nilkkakokoa :). Vielä käsineet – jotka sama tyttö taisi noutaa, mutta Sanni ja Janika ja Lotta pukea niin, että Mimmin peukkuset osuivat peukalon paikalle.

Nuken pukeutumiseen sopi Stanisław Jachowiczin runo NUKKE samaisesta kirjasta. Tässä runossa Paulinka-tyttö saa nuken, jolle antaa paitsi mekon, hatun, huivin, sukat, ja lupaapa tyttö paitsi jakaa rihkamansakin, leikkiä aina nukkensa kanssa. Mutta sitten Pauliina puuskahtaakin nukelleen: ”Vaan myönnähän, ettei se sovi:/ jos tuhlaan leikkiin kaiken aikani,/ varpuset alkavat visertää päässäni”. Tämä toteamus jätti lasten kasvoille sen verran häkeltyneen ilmeen, että jutustelin hieman lisää: Miten kävisi, jos aina vain leikkisi? Kun ei kommentteja heti kuulunut, vijasin esimerkkeinä takkuisen tukan, likaiset hampaat ja kauheasti kurnivan nälän… ja ainakin osa lapsista oli selväsit taas mukana jujussa.

Saatoimme jatkaa kirjan seuraavaan, Barbara Czarnikin pikku tarinaan LUMIUKKO JALAKSILLA, Mimmi-mollan kanssa. Siinähän Grześ Bałwanek eli Keijo-lumiukko ”päätti ottaa kelkkansa ja lähteä/ laskemaan jalaksilla alas mäkeä —”. Keijo onkin esimerkillisen solidaarinen lumiukko, joka kelpuuttaa kyytiin kaikki jotka tahtovat: kaksi orava-neitiä, jäniksen, varikset ja varpusetkin. Eikä lumiukko piittaa, vaikka sen otsaan tihkuu hiki.

Piirroskuva: Aleksandra Kucharska-Cybuch

Piirroskuva: Aleksandra Kucharska-Cybuch

Keijon mahtava sakki laskee vauhdilla ja nautinnolla – sillä seurauksella, että: ”Keijo hikoilee ja puhkuu,/ pulleromasusta vettä tippuu./ Oi, lumiukkomme laihtuu —”. Näin lumiukko uhrautuu hymyillen aina vain lumiukon hymyään. Taisi yksi lapsista kommentoida hurjaa mäenlaskuaan kelkalla tai pulkalla tämänkin tarinan perään, ennen kuin lauloin norjalaisen kansansävelmän LUMIUKKO: ”On ukko rinteessä yksinään, talvisäässä, nokka jäässä —” Tämä laulu löytyi vanhasta koulukirjasta Tie musiikkiin – Musica 3 – 4 (Musiikki Fazer, 1977). Mollivireinen sävel muistui hienoisten pinnistelyjen jälkeen mieleeni, kun sitä kutsuin edeltävinä päivinä mm. nokkahuilulla. (Vaikeassa mollissa en tainnut pysyä, mutta sanat sentään muistin. Toisen säkeistöön tekaisin uudet sanat, sillä tahdon säästää oikeat ” sulamissäkeistöt” keväämmälle.)  Satulapset tapailivat mukana, lienevätkö kuulleet tämän laulun aiemminkin..?

Viimeisenä loruttelin Maria Konopnickan TUIMAN TALVEN, jossa uhotaan talven tuimaa henkeä/hengetärtä: ”Huh! huh! haa! Talveamme tuimaa!/ Kaapunsa valkea, pitkä on,/ jäätynyt oksa kädessä,/ polttopuita selässä! Talvellamme tuimalla on!”. Satulapset tämä loru vangitsi otteeseensa vallan – kuten sen kiehtova kuvituskin:

Yksityiskohtia Aleksandra Kucharska-Cybuchin piirroskuvasta

Yksityiskohtia Aleksandra Kucharska-Cybuchin piirroskuvasta

Loru päättyy kepposeen: ”—Mehän emme häntä pelkää,/ lumipallo talven selkään,/ pitäköön muistonaan sen,/ talvemme hirmuinen!”

Tämän pariksi ei voinut muuta kuin laulaa ja leikitellä ”Ratiritiralla, tuli talvihalla”, niin samansisältöinen ja yhtä reipasotteinen tämä tuttu lasten talvilaulu Konopnickan lorun kanssa on! Melkein kaikki kymmenen lasta tykkäsi laulella ja leikkiä mukana – vain se yksi levottomin oli jo ehtinyt vaihtaa maisemaa aulan puolelle, kuten viimeksikin.

Tällä aamutunnilla lyhytjännitteisin kolmikko (ei aivan sama kuin viimeksi;) kävi useampaankin otteeseen kuvakirjalaarilla, ja sinnikkäin vekkuli toi vuoroin valitsemansa kirjan toppuutteluistani huolimatta satuhuovalle asti katsellakseen ohessa. Oli pyydettävä kädestä ja kiitettävä kirjasta, jota ei kuitenkaan voinut juuri nyt lukea. Sopimushan kuluu: Niin kauan kuin kuunnellaan yhteistä satua, muut kirjat pysyköön poissa satuhuovalta – ja kaikki satulapset istumassa.

Molla-Mimmi valmiina lumileikkeihin

Molla-Mimmi valmiina lumileikkeihin

Advertisements

One comment on “Puolalaisia pakkasloruja to 17.1.2013

  1. Pikku Pia
    18/01/2013

    Taisi eilinen loitsuaminen tehota: PAKKANEN PAUKUTTELI yön aikana miinus kymmenestä miinus kahteenkymmeneenviiteen Hra Celsiusta :O

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 17/01/2013 by in tammikuu 2013.
%d bloggers like this: