sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

Tiitiäisen satukuusen juurella to 7.2 2013

Helmikuun hangilta loruhuovalle kokoontui ainakin neljäntoista lasta. Yhteensähän meitä oli siis viisi(-HIISI-)toista valmiina hyppäämään lorumetsään –

Kirsi Kunnaksen HEIKKI JA MINÄ -runon viimeisen säkeistön tahdissa: ”Heikki menee metsään/ ja minä menen mukaan/ puiden tuttavaksi./ Eikä varmaan kukaan/ leiki niin kuin Heikki/ ja minä myös me kaksi. -” Näytin sekä satulapsia että itseäni, sitten ”Heikin” sekä ”pikku-minän” piirroskuvaa kirjasta. ”Me metsän jutut kuunnellaan/ ja niitä sitten muunnellaan.” Kuiskin lapsilta, mitä metsästä kuuluu. Kun ei mitään, jatkoin: ”Kuuluuko suhinaa – puiden puhinaa? Mitäs muuta?” Koputin kirjahyllyä ja utelin, utelin – ”TIKKA!” Kaapo muisti ensinnä syystunneilta tikannokan kopinan 😉 Vielä imitoin TI-TI–Tyytä, ja melkein koko joukko vastasi: ”LINNUT!” Vaikkenhän minä osannut visertää lintujen lailla alkuunkaan, myönsin heti.

Seuraavaksi siirryttiin METSÄHIIDEN vuorelle laskemaan viittä pikku hiittä sormin ja ääneen. Joka kerta kun nostin käden ylös ja sormia pystyyn laskun mukaan, yhtyi moni satulapsiääni: ”— KAKSI, KOLME, NELJÄ, VIISI”.

Maija Karman piirroksissa vilistään sivulta toiselle.

Maija Karman piirroksissa vilistään sivulta toiselle, ylhäältä alas jne.

Toki näytin kuvaakin, jossa hiisivuori jököttää yksinäisessä hahmossaan, ja samalla muunsin ääntäni möreämmäksi saadakseni jollen samanmoista niin jonkin hiidenmoisen suuruuden ja hiukan pelottavankin olemuksen loihdittua lasten eteen (lorutäti Kunnaksen itsensä lailla..!). Hauskalta tuntui, kun viimeisen säkeistön aikana joku pienimmistä pojista jo taisi ponkaista huovalta veks ja siten toistenkin lasten huomio herjetä, nostaakin ei ainoastaan yhden kouran sormia vaan toisen kämmenen peukalo KUUdenneksi hiitoseksi ja: satulapset tuijottivat liki kaikki tätä ylläriä. Hokkuspokkus.

Kehotin lapsia istuutumaan niin, että saattoivat taputtaa käsillä reisiinsä: vuorossa VILLIT RATSASTAJAT, ”Humppa ja Pomppa”, ja sitähän varten otettiin vauhtia taputtaen laukka-askelta, jotta ensimmäinen säkeistö lähti kunnolla nelistämään. Satulapset taputtelivat, hieman eri tahtiin, mutta juuri niinhän se villikkolauma laukkaakin metsätietä. Jännää, että: ”Humppa ja Pomppa/ humppati pomppati/ kaksi huimapäätä/ laukkaavat vuorilla/ lunta ja jäätä/ humppati pomppati/ kaksi huimapäätä” tästäkin lorusta löytyy tuo vuori, ja retkemme sai jälleen lisää toden tuntua :O Villlit ratsastajat bHumppatipomppatia ja taputustahtia oli lisättävä säkeiden väliin, silloin ei tarvinnut huolia siitä, pysyykö itse lorukirja hyppysissä vai ei, vaan saimme kirittyä tahtia. Hyvinhän sinne sopiikin, ihan oman maun ja laukan mukaan soveltaa! Viimeisen säkeistön jälkeen vielä kiitolaukkaa – no melkein – ja aikas hienosti lapset imitoivat tahdin muuntelua, kun nelistys sitten vaimeni, hiljeni kuulumattomiin, ja saattoi kuvitella vain hiekan ja mullan ja pölyn näkyvän, kun Humppa ja Pomppa laukkasivat maailman rajoille..! Tysst.

Perään mentiin laululeikki Mull’ on hyvä hevonen, suomalainen kansansävelmä, jonka voi mainiosti oppia esim. Niina Bellin toimittamasta laululeikkikirjasta PIENET SAMMAKOT ja muita eläinlauluja (Tammi 2008), jossa on mukana CD kivasti säestettyjä ja Bellin raikkaaseen ääneen laulamia  lauluja. (HILLITÖN KIITOS kotikylä Nekalan kirjaston MARKELLE tästä laululähdevinkistä!). Lapset tykkäsivät tästä laulusta heti, onhan siinä niin sopivan menevä kaksi- eli ravitahti taputtaa ja viittoa. Tämän laulun kohdalla ei kirjassa olekaan leikkiviittomia piirrettynä, vain neuvo laukkaamaan ja hyppimään tai hyppyyttämään lasta sylissä, mitkä taatusti toimivia nekin. Keksin kuitenkin omat viittomat, kun hevostermistöä tunnen: ”hopiasta silat” viitottiin kuten ohjakset, pitkinä juoksemaan kummallekin sivulle, ja ”katajainen luokka” piirrettiin tarkkana kaarena ilmaan. ”Peninkulma pientä” näytettiin peukku- etusormi –tuumaviittomalla, ja aina sopivaan väliin jatkettiin ravitahtia taputtaen. Tulipas tosi hyvä mieli, ihan kuin oikeassa hummakyydissä! Laulun lopuksi selitin vielä ”silavaljaat” ja ”luokin” vetohevosen valjaisiin kuuluviksi osiksi, jotta kärrykyyti sujuu kunnolla.

Vetreempien lasten keskittämiseksi seuraavaan loruun osoittelin, mikä siellä satumättäällä hyppii loikkii, mikä pieni, ja kohtahan joku osasi arvata ”sammakon”. Kyllä: JANSMAKKO ERIKOISen!

Jansmakko Erikois b

Näytin sormin äskettäisen tuuman kokoa ja selitin, mikä se hiiva on, ennen kuin lorusammakko ehti paisuakaan – ja tömäyttä päätään kämmeneeni (TÄMPS!). Muutoin osoitin piirroskuvia sen mukaan, mitä kaikkea Jansmakko erikoisesti ahmikaan – aina kuuhun ja polttavaan aurinkoon asti niin, että ”poltti suunsa pahasti”. Jälkimmäisen koin myös tärkeäksi avata lapsille: aurinkohan on todellakin polttavan palava pallo – kuitenkin niin, NIIN KOVIN kaukana, ettei siihen yllä millään eikä sitä saa suuhun oikeasti.. 😉 Suurin osa lapsista kyllä pysytteli mukana – mutta ne pikkuveikot, joita tällä kertaa kolme, neljä, alkoivat levitä huovalta pois. Kunhan kuutsuinkutsuin mokomat takaisin, olikin tuttua tutumman Pienet sammakot -laululeikin vuoro, joka löytyy tietysti mainitusta laulukirjastakin. Nyt lapset saivat käyttää koko satuhuoneen lattiatilaa; usutin  kiertämään penkit ja pomppimaan. Ja ihan todella kaikki pomppivat lattian perille – mutteivät sitten ”pupujussikoina” eivätkä kaikki vielä ”pikku porsahinakaan” tohtineet tulla likemmäs huopaa ennen kuin viimeisen säkeistön lopulla, kun minäkin vain sinnikkäästi nousin ylös tätituolilta ”korvailemaan” ja ”hännänsaparoa” kiertämään l. ilmaan piirtäen pyörtämään. ”Kukas osasikaan röhkiä kuin porsas..?” kysyin vielä – ja niitä todellisia osaajiahan oli het’ yli kymmenen :O

Pikkuporsastelusta oli oivaa jatkaa MUUSAAN JA RUUSAAN, iloisiin possuihin, joilla ”jalassa vaaleanpunaiset tossut/ ja rusetti saparossa”. Samaan aikaan ne kolme, neljä vekkulia kiipesivät toisiaan vastatusten odottavan penkkiparin selkämykselle, johon mahtui oivasti monta peräkkäistä pikku ratsastajaa. Koetin pistää parastani porsasprinsessojen parissa, ”— nöffeli nöf nöf/ ja prinsessainen Töffeli töf töf/ ja kuningas Barbarossa –” kun ” – asuivat kartanossa.”  Tätähän taisi satulapsen satunnainen eläytyvä kommenttikin taata: ”Se on iso (se kartano)!” Vielä maltoin toisen säkeistön tuoliltani lorua lausuen ja satutossuanikin mukana demoten, mainitaanhan ”tossut” kaikissa kolmessa ensimmäisessä säkeistössä. Mutta kolmannen säkeistön aikana ”Muusa ja Ruusa/ kuningasta/ neuvoivat syömään kaukalosta,-” ponkaisin pystyyn, ”- vaan kuningas Barbarossa/ huusi possali possa!” pois lorukirjan ääreltä ja melkein kuninkaan kumeudella kävin käskemään poikulaiset takaisin satuhuovalle – kannustaen: Mio saa ensimmäiset pisteet, Mikaelille toiset, Vennille kolmannet – ja Lennillekö vielä lisäpisteet – noo, suunnilleen. Kädet tanassa, mukavihaisena Barbarossana possutin viimeisenkin säkeistön. Ja sillä siisti. Lapset olivat vuoroin ihmeissään, vuoroin innoissaan tästä hauskasta draamasta, joka syntyi itsestään lorun tuoksinnassa.

Kuningas Barbarossa

Etusormikoukun naputuskoputus kirjahyllyyn palautti jälleen huomion aiempaan lintuun ja seuraavaan TIKKALAULUUN. ”Tikka hakkaa hakkaa hikkaa/ hakee hakee tikkalikkaa —” siis tyttöä, selvensin heti pikkuyleisölle, ja aika napakkaa menoa etenin lorun loppuun, jotta –

pääsimme taas laululeikkimään: Tikin, takin tikka hakkaa  (san. M. Konttinen) tapu-naputtaen ja tanssia hypähdellen, pyörähdellen, sekä Iloisen tikan (suomalaisia kansansävelmiä kumpikin), jossa en yltänyt ”yläaltollanikaan” Bellin sävelkorkeuteen, mutta onneksi olin sujuvoittanut syksyn tapailevammat viittomat parempaan terään. Kivaahan oli se, että ainakin osa lapsista tunnisti oitis nämäkin laululeikit ja toimi mukana silmät palaen.

Mutta niin vain penkkiratsastus veti puoleensa moista huvia kerran maistamaan päässeitä, ettei sieltä ollut malttaa pysyä poissa palaamatta yhä uudelleen…. Kuitenkin kimitin kaikkia katsomaan, mitä suolla nyt näkyykään, kun KURKI -lorun kurki seistä tokottaa yhdellä koivellaan piirroskuvassa. Luin ensin lorusen, sitten nousin seisomaan yhdellä jalalla ja riiputtamaan päätäni, kuten lorusen surkea kurki, ja kannustin kaikkia kokeilemaan erittäin surkeina kurkina. Etumainen, isompi tyttö, totesi, ettei osaa – mutta vakuutin, ettei tarvinnutkaan seistä juuri niin kuin kuvan kurki tai kuten minä, kunhan vain seisoo ja riiputtaa ja on oikein surkea (muistuttaen kurkea)! ”Oikeastaan tekee hyvää olla välillä surkea ja miettiä maailman menoa – huomaa, ettei se ihan niin surkeaa olekaan”, lohdutin 😉 .

Emmekä mekään surkeina jatkaneet vaan silkasti uteliaina seuraamaan peikonpoikaa suolle PEIKKO JA KUU lorulla. Peikko ja Kuu Vanhan, norjalainen matkamuistopeikko, ihka oikean peikkoluisen näköinen, sai kömpiä esiin, ja peukullani vilistelin sitä mukaa, kun ”Pikku peikko peikkuluinen/ juoksi pitkin pitkospuita/ etsimässä suolla kuita/ ihmetellen kummaa tuota:/ joka silmiäisen luota/ löysi yhden keikkumasta –” Hyvin sen satulapsetkin tuntuivat hahmottavan, kun tuumittiin vielä hetkinen, että suon silmäkkeistä, pikku lähteistä, voi kuu-ukko heijastua, ihan jokaisesta. Samoin se ”kuu hymyilee” ja saatoin jälleen piirtää ilmaan hymyn kaaren kuten ”punapäiselle tikallekin” laulussaan.

Perään tehtiin vielä PEIKON KOSIORETKI, jolloin vuonopeikon likelle löyttäytyi peikkoneito harvahammas hymysuu. Sille se ”- pikku peikko peikkuluinen/ lönkäkinttu, vääräsääri/ sykkyrälle hännän kääri,/ pudisteli tarkkaan rinnuspielen,/ asetteli tarkkaan kielen/ aivan keskelle suuta.” Mutta, ikävähän kyllä, ei peikkuluisen aarre – KUU, kelpaakaan nirppanokka-neitoselle. Ei auttanut kuin tuumata, että tytöt, ja etenkin peikonmoiset, voivat olla semmoisia, etteivät ihan joka juttuun heti suostukaan – etenkään peikkuluiseen kosintaan.

Vielä pyysin pystyyn ponnistaneita, tyttöä (olkoonkin, että tämä oli huoahtanut jo ainakin kolme kertaa: ”Mä en jaksa enää..! Johon hätään kokeilin ”reagoimattoman niksiä” – joka loppujen lopuksi osoittautui toimivaksi) ja veikkosankareita, kokoontumaan satuhuovalle. Kunhan muut siinä, se sinnikkäin liikkuja senkuin viipotti huoneen perukoille ja monituisimman kerran kunniaksi avasin satuoven vain tälle tietylle jälleen. Pienesti parahtaen meni – ja isoveikalle tuli tuohtunut mieli. Mutta meidän muiden ei auttanut kuin jatkaa: PIMEÄ RATSASTAA -lorun iltalaukkaa rauhallisempaan tunnelmaan. Huopaisen pöllön paljettisilmiinhän se pimeys päätyy ratsullaan, ja jokainen satuhuopalainen sai katsoa huopapöllöä tähtisilmiin ihan liki.

Saatoin pyytää kaikkia käymään huovalle maate ”köllimään”, kyljelleen tai miten vaan. Isoveikka ei suostunut, ja kun arvasin, mistä taas kiikastaa, kehotin hakemaan pikkuveikan takaisin. Veljeksiä ei kuulunut kotviin kumpaakaan – mutta TIITIÄISEN TUUTULAULU sai kuulua pikkuhiljaa… Ja tulihan se isompi veli takaisin, ei tosin köllimään, mutta sentään kuuntelemaan, ja sehän on lorutuokion A ja Ö. Kertasin lopuksi ensimmäisen säkeistön vielä uudestaan: ”Tiitiäinen metsäläinen/ pieni menninkäinen,/ posket tehty puolukasta,/ tukka naavatuppurasta,/ silmät on siniset tähdet.”

Retkemme Tiitiäisen metsäläisen mättähillä päättyi tällä kertaa näin. Lorukirjamme tietysti monen ”eppu lemppari” TIITIÄISEN SATUPUU! Satulapsista ensimmäinen kysyi: ”Saako NYT hakea lempikirjoja?” Sai sai, TOKI sai, ja nopsimmat ennättivät ennen kuin hoitotätsyt tulivat huhuilemaan heitä pukeutumaan.

Hiisikö hiiskahti..?!

Hi-iisikö hiiskahti..?!

Advertisements

2 comments on “Tiitiäisen satukuusen juurella to 7.2 2013

  1. Pikku Pia
    08/02/2013

    Iltapimeässä reflektoiva satutäti ihmettelee, mitähän yhteistä kivaa (peikon) aarre-KUUlla ja KUUsella onkaan muuta, kuin että pikku peikko peikkuluinen
    ” — näki keikkumassa/ kuusen latvasakarassa/ KUUN —” :O

  2. Pikku Pia
    09/02/2013

    Rva Huu huhuili blogissaan, jotta arvon Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kuuluttaa muistelemaan akateemikko-runoilija Kirsi Kunnaksn teosten tuottamia luku-/kuulokokemuksia, ja postittamaan ne perjantaihin 15. kuluvaa helmiKUUta mennessä O:
    Lisätuhinaa SKSn etusivulta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 08/02/2013 by in helmikuu 2013.
%d bloggers like this: