sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

TAIKA TÄÄ… to 19.9.2013

Pilvisentuhrea aamupäivä vaati piristysruisketta. Moisen saimme satuhuovan huomassa, jahka jengi niin tutumpia kuin ihka uusiakin satulapsia oli paikalla – pöllähtäneestä sadunsuikkaajasta puhumattakaan.

Ulla Vaajakallion taidokkuudella

Ulla Vaajakallion taidokkuudella

Jotta kaikille olisi selvempää, mistä kyse, kertasin, jotta: ”Tänään jatketaan satusta MÖRRI-MÖYKKY -peikosta. Aloitimmekin, toivottavasti jollekulle tutulla Mörri-Möykky -laululla kirjan ensimmäiseltä sivulta:

”Korpikuusen kannon alla on Mörri-Möykyn kolo./Siellä on koti ja siellä on peti/ ja peikolla pehmoinen olo:,:/Tiu tau tiu tau tili tali tittan/ sirkat soittaa salolla!/:,:Pikkuiset peikot piilossa pysyy kirkkaalla päivänvalolla:,: Samalla herättelin pikkuväkeä piiriin ja kunhan kaksikesäinen Nettakin pääsi tolpilleen, oli piirimme seitsemän mörrin pyöreä. Laulelin laulun hieman munnelmasävelellä loppuun, ja vaikkeivät lapset laulaneetkaan, kuuntelivat mukana. Ja Mörri-Möykynhän löysi Jouni-poika Isovanhan eli isomummun mökin, Kolilan, metsästä. Kysyin, vaikkei paikalla niitä viime kerran lapsista kuin yksi, muistavatko, mitä jännää merkittävää oli edessä? Niinpä myös itse vastasin: Jounista on tullut seitsemänvuotias – kun taas Mörri-Möykky kolistelee jo sadan – nii-in, ihan totta: SADAN VUODEN ikää! Näytin jälleen sen kymmenen kertaa kymmenen sormen eli kaksi kättä kertaa viiden sormen vilkutuksen, siinähän niitä mörrivuosia piisasi yhdelle jos toiselle :O Satulapset katsoivat vähintäänkin vaikuttuneina.

Tarun Mörrillä on kurren korvat, tuumimme, kun Olavi-poika ne äkkäsi!

Tarun Mörrillä on kurren korvat, tuumimme, kun Olavi-poika ne äkkäsi!

Kuuntelimme cd:ltä ”Alkusoiton”, joka nyt ns. välimusiikkina, dramaturgisena käännekohtana ja hengähdystaukona tarinassa, mukavan, näppäillyn instrumentaaliversion ”Annapa peikolle kättä” -biisistä, kunnes kuulimme pehmeän kertojaäänen: ”Kesän helteisimmät päivät ovat jo takanapäin. Mörri-Möykky istuu läävän kynnyspuulla ja miettii (miettii – toistuu nauhalla) ankarasti. Hänellä on pulma. Tosi vaikea pulma! Hänen on löydettävä taikakalu.—” Kirjan kerronta (Marjatta Pokelan käsialaa edelleen) noudattaa likimiten nauhoitettua, mutta lasten mukanaolon varmistukseksi toistelin ”ydinlauseita” kaikuna kerronnan lomassa: ”Hänen on löydettävä taikakalu. Taikakalun on oltava käyttäjäänsä vanhempi, siis yli sata vuotta.” Ja kun kalun on oltava suden hampaan purun kestävä ja sovittava kouraan ja siinä on oltava vielä ihmissormen jälkikin, havainnollistin näitä sopivin elein. ”Kysytään neuvoa Isovanhalta, Jouni ehdottaa. Mutta ei Isovanhalla ole ratkaisua pulmaan. Kysykää Maisukka Mantelittarelta, Isovanha neuvoo.” Lisäsin, että Maisukka on se taikinanhaltia, vaan eipä hänkään tiedä vaan ohjaa pojat Pääskysen pakeille, joka kuulee paljon asioita. Mutta pääskynen vetoaa toimeensa poikastensa lento-opettajana ja ohjaa kysyjät Pöllökuoman viisauden ääreen – vaan Pöllökuoma tahtookin nukkua päivällä ja neuvoo kysymään Sauna-Jaakolta.

2 cropped softAprikoin, josko tämä Jaako olisi itse saunan henki tai tonttu – johon varmistauksen saimme kertojalta: ”— Niin ystävykset lähtevät saunalle huhuilemaan saunan haltiaa. Sauna-Jaakoahan on melkein mahdoton nähdä, sillä hän on ihan nokimusta.”  Ja niin TAIKAKALU –laulun – cd:n mukaan SAUNA-JAAKON LAULUn – , alkutahdit käynnistyivät. ”Tuolta, tuolta kantin alta, kaivelkaapa kantin alta!/ Eipä löydy lattialta, eipä löydy varmaan./ Löytyy vanhan saunan takaa, siellä makaa, siellä makaa./Tarkoin silmin katsokaatte, katsokaatte, katsokaatte!/ Vaivan palkan kyllä saatte, kyllä saatte varmaan.” Aapeli Vuoriston käheänvänkä ääni sopii tismalleen saunan hengelle, olkoonkin, etten itse moista viekkautta noin vain uskoisi ;O Semminkin Mörri ja Jouni yhtyvät kertosäkeeseen kuiskaten: ”Etsittiin, etsittiin, peikolle aarretta etsittiin./ Ensin maata potkimalla, sitten käsin kaivamalla,/ kangella ja haravalla, lapiolla, kuokkimalla.—” Jo-ho, tällaista etsintää kaivelua kuokintaa on metkaa demonstroida, ja vaikkei satulapsikatras arvannut mukaan toimeen vielä tässä vaiheessa, silmäparit napittivat mielenkiinnosta. ”Kunnes kuokka kilahti, taikakalu vilahti!” Toisen säkeistön myötä tarun taikakalu löytyy, kunhan viisivuotias Olavi heitti ennen sen paljastumista ehdotuksen ”taikasauvasta” taikakaluksi, kun kovasti kyselin, mikä ihme se voisikaan olla. ”Merikarhun palttoon nappina sai toimia vanhan villatakkini koristeellinen metallinappi, jota ei todellakaan hampaalla rikki saa. Sen sekä isoveli O. että ilmeinen pikkuveljensä Elias, siinä kolmisen vuotta ja ajatuksia tulvillaan, tahtoivat tarkistaa ihan vaan sormituntumallaan 😉

Kun kirjassa Mörrimme replikoi, jotta he ovat näin varustautuneita matkaan ja kutsuu Jounin mukaan syntymäpäivilleen Rotkovuoreen, äänitteellä kertojaääni varioi samaisen. Yhtä kaikki päädytään seuraavalle sivulle vekkuleine kuvineen, joista satuveljekset tunnistivat sekä ”karhun” että ”Hau-hau” hakkuvat pääpotretit: Karhunpeijaispolskaa cropped soft

KARHUNPEIJAISPOLSKA starttaa askeltavaan rytmiinsä niin tarmokkaasti, että tekee itsekin mieli ponkaista jaloilleen ja marssia metsälle! Huomaathan: kirjan nuottien vasemmassa yläkulmassa annetaan ohje joka veisuun siitä, miten se tulee parhaimmillaan esittää. Toimivaa? Nerokasta!

KUKKAMAAT -lauluun virittelimme triangelini, jota en ennättänyt viime kerran hyörinässä käyttöömme ottaakaan (oikeastaan hyppäsimme juuri sen romanttisen kukkaballaadin yli, jossa tätä ”keijujen kilistintä” olisin mieluiten käyttänyt). Kivasti se soi tässäkin kukkien monimuotoisuuden ylistyksessä, jonka ensimmäisen säkeistön  ”Jouni-pojan” l. Tony Risikon kirkkaansorja ääni kaiuttaa. ”Rantasaunan takana on/ isovanhalla yrttimaa./ Yrttejä saa poimia,/ kun Isovanhalta luvan saa./ Siellä kasvaa Satureja/ grandiflora ja Rhodiola/ majorana, Carum carvi, Cucurbita ja Cucumis.” Jestas, mitä latinakielisiä lörpötyksiä nuo kasvien tieteentarkat originnellinimet ovatkaan..! Niiden arkisempia nimityksiä etsiskelin kuumeisesti etukäpälään – löytäen sentään kirvelin, mäkimeiramin, kurkun ja kurpitsan vastineeksi. Satulapsille löpertelin, että kuvitelkaapa: kasveja on monia satoja ja niillä mitä ihmeellisimpiä nimiä – joita voi tahtoessaan löytää eläin… siis: kasvikirjoista. Triangeli sai seurata mukana ja kolmi-nelikesäinen Lukakin sitä puikolla rimpauttaa veljesten jälkeen. 12 B softParivuotiaan Netta-työn tahtoviin kätösiin se päätyi – voi, monta monituista kertaa (ihan itsekseenkin). Toisen säkeistön piipittävät puolestaan sinipiiat omalla kukkamaallaan, josta löytyy hieman helpompitajuisemmat saraheinä, mesikukka ja vesihilpi, ojakellukka, niittyvilla, siniheinä ja helmikkä. Löydätkös sinä näitä omasta kasviostasi tai kukkamaastasi? Tunnistan varmasti hunajantuoksuisen mesiangervoisen ja ojakellukan omalta rantaniityltämme. Mörri-Möykyn kasvimaalta röheä ”Pupi Mörrin” ääni kehuu puolestaan tapaavansa kummajaiset peikonvehkan, kyyntähkän, piikkimähkän, kalmojuuren, käärmeenkielen, konnanlieon ja limaskan! Uh, nämä piti sadunsuikkaajankin tarkasti, vaikka kurttunenin, jännään ääneen laulaa ;D

Tämäpä vielä riitä keiju-piioille, ei liioin retkipojille: sinipiiat lyöttäytyvät Mörri-Möykyn ja Jounin seuraan soitto-orkesteriksi: ”Hei kukasta teen minä kellon, joka helisee laidalla pellon./ Heli  heli heli hei/ Heli  heli heli hei/ Heli heppeli heppeli hei!” Hmm, en allekirjoita kertosäkeen sanoja kirjasta vaan edellä ne ovat just eikä julleen niin kuin äänitteellä lauletaan :O (Tosin lapsenkorvani sanoi alusta pitäen ”hehheli hehheli” – mene, tiedä, miten ne piiat sen helittelevät ihan oikeasti.) ”Sinipiika” Sini Louhivuoren siro sopraano nousee tässä mitä korkeimpaan keijunkiminään; moiseen asteikkoon yltääkseen onkin tavisäänen pakerrettava, jos mielii! Toisessa säkeistössä Jouni taitaa tekaista sarvesta torven ”joka törisee takana korven”: ”Törö törö törö töö/ törö törö törö töö/ törö töttörö töttörö töö” (pöh: edelleen kirjalyriikka pettää tarkan kuuntelijan korvan; edelliseen esitykseen voit sentään luottaa ;O) Utelin, mistähän eläimestä sellaisen sarvitorven voisi saada, jolloin Olavi pinnisteli, kunnes muisti mielestään ”hirven”, jolla komeat sarvet, nyökkäsin ja kun avitin, että kuvanmukaisen torvisarven taas omistaa se tuttu, maitoa tuottava eläin (jonka kuva löytyy maitopurkista), poika kajautti ”LEHMÄn!” soitannan seasta.

Sinipiian piipiteltyä välissä kaislapilleineen, saa Mörri-Möykky rumpaloida vatsankummullaan, joka kuulostaa aivan aidolta rummulta :O ”Puli puli puli pum,/ puli puli puli pum/ puli puli pum pum pum”. Mörrin tahditus on siis lievä variointi edellisistä onomatopoeettis-kipperinkielisistä kertosäkeistä. Maharummun tahtiin oli tietysti rummuteltava ikiomaa mahaa, vaan kun eivät lapset rohkaistuneetkaan rummuttelemaan, piipahdin jokaisen luona pikkuisen koettamassa, löytyykö sitä kumpua ja mahtaako se kumista. Juu, ei huolta: joka iikalla oli masu paikallaan, ja ainakin Luka sai omastaan otetta! Nastaa sadunsuikkaajasta – vaikka Elias taisi nyrpistää nenäänsä, jollei pistänyt käsiäänkin puuhkaan moiseselle puuhalle 😉

Kappaleen lukuisten instrumenttien soiton virtuaalisuus saa isonisot kiitokseni: puhaltimet ja lyömäsoittimet luovat jokainen eri ilmeen ja hahmon tässä rempseässä laulussa. Viimeiseen säkeistöön saavat kaikki hahmot l. laulaja-soittajat moniäänisesti yhtyä: ”On Mörri-Möykyllä orkka, ja soittaja on joka sorkka./ Heli heli heli hei törö törö törö töö,/ tili tittili pum puli pum —”!

Satulapsista tuntui  olevan tärkeää seurailla, miten minä tämän orkesteripiskuisen eri säkeistöjen toteutusta ryyditin, väliin muka torvella, pillillä tai rummulla.

Hilpeäksi heittäytymisen päälle on kerronnan avitettava ajatukset tarinan kulkuun: ”Edessä on oikeastaan matkan synkin taival, mutta onhan Mörrillä ja Jounilla turvanaan taikakalu. Nopeasti he ohittavat rumahisten asuinsijat.” Veljeksemme karkasivat kohta reunapenkeiltä vapaalle lattialle – ja kun rumahisten jatsirokki pyörähti jammamaan, liikkui iso O edellä ja pikku E perässä varsin sutjakkaasti. Siinä oli meillä muilla vähän ihmettelyn aihettakin, kun pojat pistivät breikaten – melkein mallikkaasti!

8 B soft

Mmm: mystisestikin tämä laulu rähistelee Riikkamaria Paakkunaisen laulun johdolla, tumma basso mutkittelee mainiosti taustalla. Luka puolestaan löysi itselleen tyylipasselin lätsän ison nallekarhun pitsimyssystä (mummunaikaisesta 😉 ja kävi yleisöksi puupenkille – pikku-Netan, Saanan ja Veetin pysytellessä satuhuovalla. Netalla kävivät kädet varsista asti, rytmi tarttui jäseniin itse kullekin – niin, että laulun vaihtuessa oli ihan sekuntipariksi hengähdettävä ja hilliteltävä menoa kansansäveliseen, viulunvoittoiseen MYYRYYN JA MIIRUUN.

10 BKun näytin metsäisen suonsilmäkkeen tunnelmakuvaa, huudahti Olavi: ”Aaveita!” – ja kappas, voihan nämä hassut rumahiset sellaisiksikin mieltää. (Itse näen niiden hehkuvan liki fosforisina :O) Rumahiskaverusten verkkatahtista laulua oli vaihteeksi helponhauskaa imitoida elein, viittomin: ”:,:Sinä olet Myyry ja minä olen pikkuinen Miiri,/ yhdessä ollaan Myyry sekä Miiru:,:/ :,:Humppati rallallaa, humppatiralla – meillä on aina hössötys ja kiiru:,:” Samalla ujuttelin käteni vuoroin kunkin satulapsen kätösiin, jotta lähtisimme ketjussa piiriin tai huonetta kiertämään. No: Netta tassutteli mukana hetken ”nuriperin” meidän Saanan ja sadunkertojan kolmen kimman letkassa, Netan livahdettua Veeti pääsi piiriini pyörähtämään. (Jippii!) METKAT ovat Myyryn ja Miirun aatokset, edelleen niistä kootut laulun sanat: 5 B

Näihin voi varioiden viittomaelkeitään sovittaa jokainen 😉 Kertosäkeiden lomassa pörisevä – ehkä pikkiriikkinen torvi tai tirisevä munniharppu – suorastaan pakotti kutittamaan naapuria. Sehän toimi!

Mutta sitten satuväki oli saatava edes hetkeksi aloilleen ja todella herkistämään korviaan seuraavalle maisemalle: ”KUULKAAS: Matka jatkuu läpi Pönttökorven, jossa vanhat naavakuuset nyökyttelevät Mörrin ja Jounin tervetulleiksi. — Pian alkavat juhlat.” Tarkennus: PEIKKOMENOT.

Mutta II: isommat pojat olivat auttamattomasti villintyneet sellaiselle vaihteelle, etten voinut enkä edes yrittänyt heitä huovalle vangeiksi kahlita. Jammailua sai jatkaa – MUTTA (III – ehdoton): penkeille ei saanut kiivetä enää :O Arvaathan, että kieltoani piti testata ainakin kerran per poikanen, vaikka varoittelin järjen äänellä, että voi sattua vahinko(ooo!!!). Juhlalaulun jumpsuttavassa peikkorummun tahdissa olisi sopinut marssia joukolla jopa kuulun Rotkovuoren rinnettä ylös ja alas, mutta satuhuoneessa tyydyttiin tunnelmoimaan ja hoilottamaan rennommin, hissummin. Jokainen sai puuhastella sitä, miltä tuntui mukavimmalta, ollakin vaan, kunhan pysyi kuulolla; itse keskityin antautumaan ilmeikkääseen lauluun, jossa kaikuu ainakin Jounin, Mörri-Möykyn ja kumeanmöreä Rotko-Mörrin ääni. ”Rotkovuoren harjalla, harjalla, harjalla./ :,: Rotkovuoren harjalla se peikkoviiri liehuu :,:/ :,: Hoilaa hoilailaa, vanhat peikot hoilottaa./ Vuoren alla onkalossa juhlaruoka kiehuu:,:”

Taas piti tuumata, mitä kummaa peikkojuhlissa mahdettiin keittää – kolmannessa, millaisia ”peikkopulla-paksukaisia” Rotko-Mörrin muori paistaa – ja neljännessä säkeistössä, millaista taikajuomaa taikalähde pulppuaakaan. Olavi heitteli ehdotuksiksi: marjapiirakkaa, jonka me muut hyväksyimme empimättä ja saimme mieltää joko puolukkaisena tai vaikka mustikkaisena, keksimuhennosta, ehkä sienillä, marjoilla höystettynä sekä mehua – totta maar: marjamehua 😉 Niin helppoa on juhliminen mörrien tapaan!

Ja voi, vielä, VIELÄ piti jaksaman askeltaa, kättä, käpälää lyödä, kun: ”Kerääntykää keijukaiset, sinipiiat, siipiäiset, maahiset ja menninkäiset. Van(a – jälleen äänitteen erikoisuus, puhekielinen ilahdus;) ha peikko kutsuu!” Heti perään kuuluuvat taatun peikkovalssin tahdit, joita ei kerta kaikkiaan kannata eikä voi missata:

7 B

Tämän, suorastaan laahaavanhitaan valssin lomassa osoitin villin piirroskuvan hahmoja kuono, häntä toisensa perään ehdotellen, kuka on kuka. Satulapsoset loivat silmäyksiä kuvaan, se on inspiroiva, mutta samalla t muutamat pikku käpälät hamusivat omaa kivaa, kirjaa tai palikkarakennelmaa huovan ulkopuolla, laidalla. Veeti oli tänään huovalla tolpillaan aivan erityisellä maltilla (aiempaan verrattuna: nyt ei omanikäinen veijarikamu ollut vieressä nujuamassa keskittymisrauhaa ;O)

Moinen ”kemukokeilu” sallittakoon, mutta kunhan kemusävelten jälkitahdit kirivät huippuunsa ja tarun sävy vaihtui loppuhäntäänsä kohden, kokosin palikat, tenavat kuulle ja koolle vielä viime kerronnalle: ”Aamunkoitteessa peikot ovat kadonneet. Vain Mörri-Möykky köllöttelee Jounin vierellä sammalpieluksella. Kaukana lahden takana pilkottaa Kolila ja Isovanhan vene pienenä kuin herneen palko.” Tunnelma on vähintäänkin aito ja kaihoisa – kaikesta kesäisestä kylläinen. Ikävä vain, että tunnelma rikkoutui, kun villintyneet poikaset eivät asettuneetkaan aloilleen ja viimeinen penkille kiipijä sai satuhuoneen oven avautumaan. Pojullepa tulikin tästä niin paha mieli, että kääntyi ja häpesi, enkä enää raaskinut ulos ohjata – sen sijaan kaikista säntillisimmin kuunnellut Saana konttasi avoimen oven raosta kurkkivan hoitajatädin huomaan. Muut jäivät kuulolle (tahtoivat tai eivät) ja kannustinkin vanhinta O:a bäyttämään kunnon esimerkkiä pienemmille 🙂 Poika tarttui soppariin ääneen vakuuttaen! Ohi meni tässä hätäkässä tämäkin: ”Mörri-Möykky ottaa taikalaun, hieraisee sitä kämmenissään ja käskee Jounin tuijottaa tiiviisti tuttua venettä”. Ja Mörri-Möykky lausuu päheät taikasanansa: ”Taika tää, taika tää pikku Jounin kiidättää,/ Rotkovuoren peikot jää, peikot jää…”

9 BEeva-leena Sariolan äänen olen tunnistavinani SYYSKESÄN AAMUN naiskuoron johtona: ”Puolukan marjat punertaa./ Kuka tuolla rannalla venhettä soutaa?/ Kolilan mummo on pyydyksillä ja haukia pataan noutaa!/ Kuulas ja kirkas on syyskesän aamu.” Toden totta: Mörrin täytettyä tietyn elon rajapyykin verran tämä osaa saattaa Jounin istumaan, hups vaan, turvallisesti Isovanhan viekkuun veneeseen – jotta SOUTAJAN LAULUKIN saa pitkään pantatun vuoronsa. :,: Joudu poika joutuisaan,/ lahden yli soudetaan./ Vesitie, lyhin lie/ tuttuun rantavalkamaan.:,: samaisen kuoron taustoittamana.

PITKÄN TIEN päättäessä syyskesäisen tarumatkan koulutien tärkeydestä ja mahdollisuuksista muistutellen, kertasin vielä omin sanoin nuorelle ja huolettomalle, pikkuhiljaa satuhuoneen ovesta ulos livahtelevalle satukatraalle,  jotta niin seitsemänvuotias Jouni ja kaikki pienet miehet ja naiset menevät aikanaan kouluun.

11 cropped round soft

”Huomenna jo kuka ties,/ astelet kuin aikamies.”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 20/09/2013 by in syyskuu 2013.
%d bloggers like this: