sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

SADUN PÄIVÄÄ, perjantaita, 18. lokakuuta, kahtatuhattakolmeatoista

Raikas syystuuli lakaisi taivasta iltamyöhän pilvimöykyistä ja puhahteli tienoota kuivemmaksi. Nekalan kyläkirjaston lastenhuoneeseen pakkaantui passelia porukkaa: melkein eskari-ikäinen poika äitinsä kanssa, hoitotäti viiden tytön ja yhden poitsukan kera – liki 1-vuotiaasta ainakin viisivuotiaaseen – sekä puistosta ystäviksemme tulleet Linnea, 5-vuotta ja Lilja, kolme vuotta, äiti-Jennin kanssa. Näyttelijä Eeva-Riitta Salo toivotti kaikki teretulleiksi pöydän ääreen, jolla varustuksenaan kaksi paksua satukirjaa. Pieni ”nimikierros” tehtiin ensin, jolloin melkein kaikki arvasivat kertoa omansa.

1 B cropped

Päivän sadunkertojamme aloitti kiintoisalla, pitkälläkin versiolla SEITSEMÄSTÄ PIENESTÄ KILISTÄ, jotka vuoron perään käyvät keikari-suden tupaan – joutuen ennen pitkää suden suuhun. Ihka eläväisinä kuulimme näiden eläinhahmojen äänet kuin pulpahtelevan satukirjan lehdiltä: matalanmöreän suden ja eri pukkisisarusten, suurempien mäkättävämmän, pienimmän kimeämmän. Viimein se sutta viksumpi emovuohi tulee paikalle ja pyytää susimiehen kävelylle. Keikariluontoinen susi lähteekin emovuohen mukaan, mutta kun emovuohi tahtoo pitää taukoa ja tehdä tulen, ei sisu aavistakaan vaaraa: hypätessään emovuohea kohti se mäjähtää keskelle nuotiota – sillä seurauksella, että sen vatsa-vankila halkeaa ja kilit pääsevät vapaiksi :O Oh-hoo, aikamoinen loppukäänne – kilien onneksi! Eeva-Riitta kyseli, olivatko lapset kuulleet satua, jolloin rohkein poika myönsi tainneensa kuulla… Jotain tuttua tuosta varmaan löysivät muutkin; ainakin itse muistan kuulleeni version – vaan millaisen? Eeva-Riitta tiesi versioita olevan, mm sellaisen, jossa suden maha viilletään auki niin että kilit saadaan vapaiksi. Ush, ei siis mikään lälläritaru, tämä.

2 B croppedEnsimmäinen satu kuului kertojan oman koulukirjaan KULTAINEN LUKUKIRJA (WSOY 1957), jonka sadut ovat itsensä Aale Tynnin, paraikaa juhlavuottaan viettävän kirjailija-runoilijattaren käsialaa. Katseltiin myös Maija Karman piirrustamia, aina puhuttelevan päteviä kuvia kilipukkien edesottamuksista ja sudesta, joka koetti hattu päässä esittää parempaakin jätkää. Kun Eeva-Riitta totesi lukevansa samaisesta kirjasta seuraavaksi runosen, osallistuvaisin poika totesi ettei pitänyt runoista. Moinen ennakkoluulo sai pötkiä pakoon: hyvät runot ovat ihan eri juttu!

12 B croppedVoi veljet: sehän olikin tarinallinen runo KISSASTA LIUKKAALLA JÄÄLLÄ eli uhkarohkean, jollei omalla tavallaan keikarimaisenkin kinulin tragikoomisen luisteluretken kuvaus, tämäkin varmaan monen kuulema (ainakin meidän vanhemman sukupolvemme 😉 Vaan enpähän muistanut, kuinka siinä kävikään: että se oli itse murre-pieni, sisukas piski – piirroskuvankin mukaan – joka sen kissan avannon kauhusta kepin vedolla pelasti :O Taisikin olla koira tässä runossa kissan veli, toveri! Moisen lorun arvo voikin osoittautua arvaamattoman korvaamattomaksi: Eeva-Riitta kertoi tositarun omasta kultaisesta noutajastaan, joka oli hupsahtanut Iidesjärven jäihin. Vaikkahan noutaja osasi uida, ei se hyisessä vedessä, jään ympäröimänä, päässyt itse vedestä pois. Emäntän Eeva-Riitta oli huomannut rannalla puunvarren, jolla oli sitten äkännyt hakata koiralleen uomaksi kanavan, jota pitkin se pääsi rantaan. USH. Ei ole heikolla jäällä leikkimistä, ei totta tosiaan O;

5 B croppedTämän jälkeen sadunkertojamme taisi valita isommasta, vanhemmasta satukirjastaan – jonka sain satutunnin jälkeen tarkennettua ”valikoitujen maiden kansan- ja perinnesatujen kokoelmaksi”, Amerikan tädin kauan sitten lahjaksi lähettämäksi – tarinan kahdesta maanviljelijä-veljeksestä, joista toinen on köyhä, toinen rikas. Taru alkaa siitä kurjasta tilanteesta, ettei köyhällä veljellä ole joulun lähestyessä mitään pöytään pantavaa perheelleen, joten tämä joutuu käymään rikkaamman veljensä luokse apua pyytämään. Rikkaampi veli pakkaa (säälistä?) köyhemmän veljensä kainaloon sianpotkan käskien tämän ”painua hiiteen”, jonka köyhempi veli ottaa kirjaimellisesti ja lähti potkineen pois miettien, miten, minne hiiteen mennään. Kohta hänet neuvotaankin kiven – vuoren sisään, jossa hiidet asuvat. Kun hän siellä kertoo, miksi on tullut, saa hän vanhalta hiideltä myllyn, joka jauhaa mitä siltä ikinä toivoikaan.

3 B croppedVoi vain kuvitella, miten ihmeissään ja pian onnellinen köyhä veli on – ja millaiset joulupidot hänen perheelleen mahtaa taikamyllyn ansioista koitua :O Kun rikkaampi veli saa tietää tämän ja vieläpä senkin, miten köyhempi veli on kaikki herkut pöytäänsä saanut, hän tahtookin myllyn itselleen. Köyhempi veli suostuu myymään myllyyn muutamalla sadalla taalerilla rikkaammalle veljelleen. Käykin niin, ettei mylly pysy salaisuutena – eikä enää perhekunnankaan omistuksessa: ensin myllyn rikkaalta veljeltä tahtoo mylläri, sitten mylläriltä kauppias – sitten merikapteeni, jonka laiva pahaksi onneksi haaksirikkoutuu – ja myllylle käy kalpaten… Arvaatkos jo, miksi merivesi on yhä vieläkin aina suolaista? Se hiiden myllyhän se jauhaa ja jauhaa meren pohjassa yhä vielä… (Tämän version omintakeisuudet pidättää sadunsuikkaaja 😉

Kenpä tuonkin tietäisi, jollei sadusta oppisi?

7 B cropped

”Paksusta kokoelmakirjasta” puntaroitiin osin yhdessäkin seuraava eläintaru: ”kolmen suunnan tuntevasta” SIILISTÄ JA sen ”seitsemän kertaa seitsemän suunnan” tuntija KETUSTA. Aisopoksen eläintarinainkin kerskailija-ketun luonteen tuosta, jälkimmäisestä, tunnistaa, eikähän palkka ole ”etukäpälään kerskaajalle” mikään ilo: siilille narrattuun kuoppaan kettu-kuoma itse jää. No, tässä tarussa sen kuoman sentään metsästäjät löytää. Vaan mitä ne sille tekevätkään, mietti sadunkuulija-poika ääneen.

6 B croppedHetken aikaa juteltiin lempisaduista, kun sadunkertojamme tahtoi tietää, olikohan kuuntelemaan saapuneilla lapsilla sellaisia. Mietintämyssyt päässä eivät tuottaneet kunnon tulosta; ”Aku Ankan” omivat hoitotädin vaaleat siskokset suosikikseen vuorotellen siinä missä poika muisti ”Tatun ja Patun”, olkoonkin, etteivät nämä oikeastaan satukirjoissa seikkailekaan. Luulenpa: satusia, tarusia, lorusia ja kertovia kuva- ja seikkailukirjoja tulvii NIIN PALJON; ettei niistä oikein osaa tärkeintä kalastaa…varsinkaan, jollei samoja satuja jouda usein kuulemaan :O Itselleni nousee mieleen Tuhkimo, jonka sitten kerroinkin lempparikseni, ja Eeva-Riitta muisti tästä Prinsessa Ruususen, toisen Grimmin-veljesten sadun. Sadunkertojamme tiesi jo alussa muistuttaa, että Grimmin veljeksethän eivät koonneet satuja lapsia varten, vain aikuisten tarinoina, ja siksi ne ovat osin outoja, jolleivät pelottaviakin.

9 B croppedViimeinen tarina kertoi varsin tutun jutun Kultaisesta lukukirjasta: KOLMESTA PIENESTÄ PUKISTA, jotka koettavat onneaan sen puusillan ylityksessä, jonka alla asuu se hurja, uhkaava ja nälkäinen peikko. Sadun toteutukseen saimme me kuulijatkin osallistua: ensi tarkattiin, oliko sillan (pöydän) alla peikkoa – hu-huu, siellä se hirvitys oli! Sitten puristettiin kämmenet nyrkkiin valmiiksi, jotta voitiin koputtaa siltaa pitkin heti kunkin pukin mukana. Ensin siis pienen, sitten keskikokoisen, viimeiseksi ison. Vallan mainiosti olimmekin mukana tämän taru-tutun maailmassa ja ihan hirveällä äänellähän se ahne peikko sillan alta mylvähteli. Ei kuitenkaan niin pahasti, että kukaan lapsistakaan olisi ihan oikeasti pelännyt ;O

11 B

Tunti oli miltei hupsahtanut sadun mailla, mutta vielä toivoi se aktiivisin tarina-poika kuulla yhden lisää. Sen kertojamme soi mieluusti: lorutellen ”HIIRULAISESTA JA KISSASTA”. Pieni opetuksen siivu sisältyi toki siihenkin.

Sai kiitoksen aika – ja kivojen jälkijuttusten 🙂

Mainokset

One comment on “SADUN PÄIVÄÄ, perjantaita, 18. lokakuuta, kahtatuhattakolmeatoista

  1. Pikku Pia
    21/10/2013

    Tässä linkistä pääset vielä vilkaisemaan Lastenkirjainstituutin lokakuista, jo muutamia koululaissukupolvia runon poluille saatelleiden lyyrikkojen Tynnin ja Saima Harmajan tuotoksista koottua pienoisnäyttelyä Sata vuotta syntymästä, olepas utelias!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 21/10/2013 by in rientola 2012 alkaen.
%d bloggers like this: