sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

Jennin tallintuoksuiset salaisuudet ti 14.1. & to 16.1.14

3Huhu oli kertonut, että kyläkirjaston satutunnille tulee Iidesjärven päiväkotilaisia. Niin hiippailimmekin sadunsaattajapaimenen kanssa lapsijonon viertä vaivihkaa silmäten ja laskien, montako korvaparia kaikkiaan. Sisällä se varmistui: neljätoista poikaa :O Kyseltyäni uusien satututtavuuksien nimiä ja ikiä varmistui, että suurin osa oli ”nelisen sormea”, muutama jo viisi, jokunen kolme. Erinomaista! Kun mukaan lastenhuoneen pöytäparin ääreen pääsivät vielä satupojat Kaapo ja Jari, saatoimme kurkistaa aamupäivän kirjaan: JENNIN TALLI (Otava 1989). Sadunkertojan nuoruudesta tutun, eläinrakkaan kirjailija UMAn eli Ulla-Maija Aaltosen heppasatuun oli sadunkertojankin vihdoin aika tutustua ja sen antia jakaa.

Metkaa, että ihan eppu lause kuuluu: ”Jenni on neljä vuotta.” Ja sitten saadaan tietää tärkeät perusasiat, kuten että tällä tytöllä on äiti isä isosisko ja leluja kirjoja kotieläimiä – siis juuri sellaista kaikkea, mitä lapsella voi vain toivoa olevan. Näin saivat myös jousto-kirahvi, jänönen ja mini polle-poni tärkeän tehtävänsä rekvisiittanamme pöydällä. ”— Niitä on niin paljon, ettei huoneeseen enää mahdu kohta leikkimäänkään. Eikä Jenni voi edes nukkua omassa huoneessaan.—” Tullaan ongelmaan: ”Äiti ja isä ovat sitä mieltä että pitäisi —” , joka olisi tietysti toivottavaa ratkaista… Vaan äidin yritykset eivät ole onnistuneet, sillä Jenni on temperamentikas ja sinnikäs oman mielensä mukaan toimiva tyttö. ”Jenni tulistuu tuommoisesta järjestelystä ja nostaa ison pullean hevosen kiireesti takaisin sängyn päälle ja puhisee loukkaantuneena. – Aprikoosin on saatava nukkua sängsä, muuten se jää toisten jalkoihin—”

10 BSatupoikalauma kuunteli innostuneena, ja mikä jottei, onhan mukaansatempaavan kerronnan höysteenä mitä värikkäin ja eläväisin Julia Vuoren kuvitus. Jennin ristiriitatilannetta kuvaa hyvin seuraava dialogi, jota saatoin todentaa vuoroin Jennin, äidin ja isän ääntä tapaillen (eikähän se ole kovin vaikeaa… kun on itsekin kerran ollut.. no, määrätietoinen tyttö) 😉

”— Oman huoneen oven hän sulkee hyvin tarkkaan joka ilta. Ja aina kun isä ja äiti ehdottavat omassa huoneessa nukkumista, Jenni haukottelee ääneen ja komentaa: Älkää pöliskö siinä, että lapsi saa unen päästä kiinni. Aamen.” Aikuislukijaa virnistyttää tässä viimeistään; Uman huumorintaju nappaa aivan oivasta lahkeesta kiinni! Eikä moinen ole lapsilukijankaan saavuttamattomissa.

22

Seuraavalla aukeamalla jaetaankin Jennin salaisuus: ”— Ja sitten hän sanoo mielessään hyvää yötä koko tallilleen. Oma huone onkin nimittäin talli. Siellä on viisi isoa hevosta, yksi varsa ja muutama poni.—” Tässä kohtaa piti toki laskea sormin heppojen määrä,sitten ottaa esille heppakiiltokuvat, joilla täsmentää seuraavaa: ”Jennillä on ollut tämä talli jo kauan. Isoäitihevonen Missi on kaikkein vanhin ja se on vanhempi kuin Jenni. Taitaa olla yhtä vanha kuin Jennin oma isoäiti, Peltolan mummu. Isoäitihevonen on tummanruskea, hyvinpaistetun piparkakun näköinen tamma —”. Häntä sai eräs kiiltsuhumma esittää, ”ja sillä on yksi vaaleanruskea poika Kermanenä, joka käy kilpailuissa.” Kas: tämän pojallekin löytyi passelin näköinen kiiltohumma. ”Kermanenän sisko on ruskea Pinkki, joka taas on kahden nuoremman tamman äiti—”, jonka ”tähden” ja ”kuonopilkun” selitin olevan ihan oikeita hevosen pään merkkejä, kuten ”toisen takajalan pikkusukankin”. Jälkimmäistä katsastimme kolmannen kiiltokuvan sukka-hummalta – ja toivottavasti myös perimmäiset pojat sen erottivat. Kun tähän lisättiin vielä Pinkin vanhempi tammavarsa, tummanruskea Silkkihiiri sekä sen pikkusisko, varsanmoinen kaksivuotias Tuhkimo, taisi olla tallin hevoslauma jo koossa. Nuorimmaistenkin ”tamma-” eli tyttöhevosten omat merkit ja väritykset saadaan tietää – ja ihan varmaan se, joka on joskus lukenut kirjailijan omasta, ihka oikeasta hummalaumasta, johon kuuluu kantahumma Misty, hänen tyttärensä Minkki, poikansa Cappuccino sekä tyttären tyttäret Cinderella ja Chinchilla, tunnistaa, että tässäkin sadussa on totta enemmän kuin arvaakaan ;O.9 B cropped soft

Siinä missä muut hevoset ovat sukua toisilleen, ”ainoa vieras hevonen on Aprikoosi, jota Jenni hoitaa erittäin tarkasti, sillä siltä on jo ratsastettu jalat alta”. Seisahduin sekuntipariksi satupoikiin katsomaan: selityksen paikka. Mutta omaa selitystä ei kaivata, kun teksti osaa sanoa tarkemmin: ”Sitä on alettu ratsastaa liian nuorena ja nyt se enimmäkseen nukkuu.—”

Jotta kaikki sadunkuulijat olisivat hummajutun juonessa mukana, kertoja vakuuttaa: Paitsi että hevoset pitävät huolta toisistaan, ne osaavat myös pitää salaisuuden. Kukaan talossa ei tiedä Jennin omasta tallista. :O

Metkaa on seurata Jennin aamutallitouhun tuoksintaa: Tässähän saatoin ”höristellä” hörhöttää humman jutustelua imitoiden ja vinkata satupoikiakin kokeilemaan – aina vaan matalammalta. Melkoisen aidolta se laumahörhötys kuulostikin 😉 Kermanenän malttamatonta ”kopistelua” kuultiin myös – niin että Jennillä oli toruttavaa. 15 BKuullaan myös tärkeää faktaa hevosten ruokinnasta, sillä Jenni ”— jakaa kaikille kaura-annokset ja laittaa vähän mineraali(-jauhetta, lisäsin) mukaan. Porkkanoita ei anneta joka päivä, kun ne ovat niin kalliita.” Tokkopa se vatsakaan tykkäisi liian suuresta porkkanamäärästä, tuumin. (Olisipa ollut kiva mitata ihan oikeita kauransiemeniä, jyväsiä ohessa – mutta eihän sadunkertojan kaapista löydy kuin hiutaleita, jotka ovat oikeastaan liian lälläriä kamaa hevoselle, hampailla rouskuttelua vaativalle ja rakastavalle olennolle..!) Ja vielä tärkeämpää on, että ”Aprikoosille ei voi antaa kuin hyppysellisen, koska se ei voi liikkua.” Kauroista tulee siinä tapauksessa sairaaksi :O

Tarkasti kertoja huomioi myös, että ”Jenni puhuttelee ystävällisesti jokaista vuorollaan ja puhdistaa myös hevosten silmäkulmat lempeästi sormillaan. Hevosen on hyvin vaikeaa itse puhdistaa silmänurkkiaan.” Tekstin solahdettua todellisuuden puolelle saatoin verrata humman kiperää tilannetta koiraan – ainakin omaani: se ei ylety silmärääppäänsä puhdistamaan, joten minä ne pyyhkäisen joka aamu, jos suinkin muistan ja joudan. ”Toisin on kissoilla, tiedättehän: ne nuolevat tassujaan ja pyyhkivät etutassuillaan silmänsä – kuten kaniinitkin.” Tähän lisäsi puheliain satupoika vasemmalta, että heidän koiransa osaa puhdistaa ihan kokonaan kaikki! Sepä kuulostaakin oivalta: kelpo ja helppohoitoinen tapaus :)!

Äitikin on hiippaillut aamutallia katsomaan... Tarkkasilmäinen voi myös huomata äidin tilan, joka tulee tekstissä ilmi vasta muutama kappale myöhemmin ;)

Äitikin on hiippaillut aamutallia katsomaan… Tarkkasilmäinen voi myös huomata äidin tilan, joka tulee tekstissä ilmi vasta muutama kappale myöhemmin 😉

Seuraavan kohtauksen ponneksi huhuilin repliikkinä: ”Puurolle! Tai muroille!”, vaikka äidin huhuilu onkin kerrottu epäsuorasti tekstissä. Vaan Jenni ei ole vielä ”leikkinyt valmiiksi”: ”– Anna lapsen leikkiä, hän [Jenni] suikkaa ovenraosta ja vetää sen taas kiinni.” Ahaa, hevosenhoitaja kaipaa työrauhaa, ihan totta: ”Nyt ei saa kukaan tulla, kun hän puhdistaa Missin ja Pinkin ja Kermanenän ja Silkkihiiren ja Tuhkimon kaviot.” Nuorille satukorville tiedoksi tarkensin vielä huumorinhöysteistä, semminkin totista ”kenelläkään niistä ei ole kenkiä, jotta ei lattia menisi piloille”, jotta työhevoselle laitetaan rautaiset kengät kavioita, sen myötä jalkojakin suojaamaan. (Himpare: olin unohtanut metallisen, perinteisen kaviokoukkuni kylppäriin! Eh, en tarkoita, että minä omien toiveitteni hummien kavioita kylpyhuoneessani putsaisin, vaan vanha kelpo kaviokoukku on löytänyt tiensä uusikäyttöön wc:n viemäriaukon puhdistuskoukuksi ;O.) Peltolammin satunnille tuli kaviokoukkukin mukaan, ja sen käyttöähän sai oivasti imitoitua lapsille. Amanda tiesi myös heppojen jalkineiden nimen: ”h-e-v-o-s-e-n-kengäksi”.

11 B soft edgesKun Jenni kavio-operaation jälkeen päästää hevosensa ikkunasta ulos, maiskutin suhuttelin taputtelin käsiäni kuin hummapaimen hevosensa laitumelle laskiessa saattaa. Mielikuvitusheppojen lennokkaita hyppyjä ulos saa niin ikään havainnollistaa reippain sormihypyin, jatkaa ravia-laukkaa, sillä: ”Ne saavat juosta talon taakse metsään ja syödä sieltä ruohoa ja havunoksia ja leikkiä ja kisailla./ Jenni tulee päivähoidosta iltapäivällä ja ottaa ne sitten takaisin sisälle.” Kerrassaan kätevää! Eikä Aprikoosia unohdeta tässäkään kohtaa Jenni-tytön näkökulman totta ja leikkiä ovelan sujuvasti yhteen pujottelevassa tarussa, sillä pullea jalaton humma saa myös osakseen taputuksen, harjausta ja – lohdutustakin: ”Jos vaan löydämme kunnon eläinlääkärin, voit vielä kilpaillakin”, Jenni kannustaa…

Vihdoin Jenni istahtaa huhkien huokaillen aamiaispöytään. On äidin vuoro osallistua: ” – Mitä se Jenni huokaa kuin vanha mummo ja päivä on vasta alussa, kiusaa äiti.” Lempeäähän tuo, eikähän siitä kinaa aiheudu, kun ei tarkoituskaan: ” – Voi leikistäkin väsyä, vastaa Jenni ja syö ajatuksissaan aamupalaa.” Pysähdyimme katsastamaan hulppeana aukeamalle levittäytyvän pöytäliinan tarjontaa. Satupojat taisivat tunnistaa ihan kaikki hyvät: ”vesimeloonin”, ”omenan”, ”leivän”, ”voin” – ”juusto” ja ”kananmuna” ja ”karjalanpiirakatkin” erottuivat. ”Juomaksi?” ”Banaania”.. ”Ja mehua!” 🙂 17 Kuulostaa monipuoliselta ja tukevalta aterialta, jota tallityttö tarvitsee – kuten piukeaan pakkaseen marssijatkin näinä tammikuun aamuina. Äidin jatkaessa totta turisevaa kiusoitteluaan: ”Ei noin pieni tyttö saa väsyksiin asti leikkiä —. – Päivähoidossa et jaksa enää muitten kanssa yhtään.—” Jenni lupaakin piristyä ja osoittaa sen pakaten pinkin reppunsa, jossa on siivekäs poni päällä. (Kaikkihan olemme nähneet moisia reppuja pienten tyttöjen selässä <3). Mutta tarinan kertoja valottaa päähenkilön mieltä lukijalle: ”Ei äiti ymmärrä, että monen hevosen hoitamisessa väsyy suurempikin ihminen, jos hevosensa hyvin haluaa hoitaa.”

Seuraavan kohtauksen tunnelma vaihtuu jännittävän väriseksi. Kerrotaan, miten Jenni ruokkii hevosensa hyvin, ja että hepat viettävät kaikki päivät ulkona virkistyäkseen – niin, että kura-aikaan on huomaa moni verroin enemmän. On pestävä kaikkien hevosten jalat ”saunan pesuhuoneessa”. Tuota pysähdyin paisuttelemaan, onhan joka hummalla neljä koipea ja jos hummia on viisi, se tekee… kokonaista kaksikymmentä jalkaa :O Entä tunnistatko tämänmoisen piirteen omasta äidistäsi: ”Äiti on yleensä niin ajatuksissaan, että Jenni voi lähettää hevoset jopa keittiön kautta omaan huoneeseensa talliin.” Peltolammilla lapset pikapohtivat ajatusta, Nekalassakin vain tuo yksi pojista kommentoi näin: ”Äiti huomaa, kun menen ihan viereen…”

19Vaan Jennin talli onkin näin pysynyt salaisena, toistaiseksi; yksin Aprikoosi on esitelty perheelle, kuulemme. ”Sen kanssa on kiva katsella telkkaria, koska sen selkään voi istua tai sen vieressä voi maata lattialla sen kylkeen nojaten.”

Mitä mahtaisivat äiti ja isä sanoa, jos Jenni toisi kaikki hevosensa olohuoneeseen telkkaria katsomaan?

Illan tullen Jenniä odottavat tietysti iltatallin tehtävät. ”Hän antaa kaurat ja heinät ja puhelee jokaisen hevosen kanssa pienen hetken.” Tähän on hyvä pyssätä ymmärtämään, ettei pelkkä ruoka ja puhdistaminen piisaa, vaan juttelu ja koskettelukin ovat yhtä tärkeä osa (lemmikki-)eläimen hoitoa.

Häärätessään ei Jenni huomaakaan, kuka on saapunut kuuntelemaan kynnykselle. ” − Mitä ihmettä sinä täällä pulputat? äiti kysyy hymyillen. − Ulos tallista ylimääräiset! sihahtaa Jenni ja tuuppii äitiä ovelta pois.” Mutta äitipä palaa siihen asiaan, josta puhutaan tarinan alussa; Jennin pitäisi nukkua omassa huoneessa – kuulemma neuvolantätikin on sitä mieltä. Ja pieni (aikaa myöten suurempi) lisäsyykin on: ” — äiti tarvitsee lisää tilaa omassa sängyssä, koska äiti odottaa uutta vauvaa.” Huomasitkos, lukija, aiemmasta kuvasta tätä seikkaa..?

Jenni on toisaalta ymmällään… toisaalta iloinen, sillä hän on jo 20päivähoidossa tutustunut vauvoihin. ”Mutta mihin hän nyt laittaa hevoset, jos hänen pitää ruveta nukkumaan itse tallissa—”, todetaan tytön johtoajatukseksi O: ” − Paha juttu, sanoo Jenni. Aprikoosi on jo vanha ja se on tottunut nukkumaan sängyssä —” ja vaikka äiti vähättelee, ettei moista vaaraa, kun huoneessa kulkee vain Jenni, joka osaa varoa, tyttö jatkaa: ”− Paha juttu —. Mihin saadaan laitetuksi Missi ja Pinkki ja Kermanenä ja Silkkihiiri ja Tuhkimo?” Voit olla varma, että satulapsienkin silmistä kuvastui huolenpoikanen. ”− Keitä ne ovat, kysyy äiti ja vetää oven kiinni —” Äidin huomaa näin äkkäävän, että kyseessä onkin salainen juttu :O Näin juuri äiti saa ensimmäisenä tietää Jennin salaisuuden, ikioman tallin ja itse kasvattamat hevoset. Jutellessa hän keksii myös pyytää isää tekemään autotallista isomman, jotta hevosten talli mahtuisi toiseen päähän.

”Iihahaaaaaa!” hirnahdin, kun: ”− Iihahhahhahhaa, nauraa Jenni hirnuntaa matkien. − Ei ne ole oikeita hevosia. Minä vaan kuvittelen ja juksasin. Avataan vaikka ikkuna, niin ne hyppäävät ulos.”

Jos vaikka äiti ei juksaamista jatkakaan vaan muistuttaa Jenniä yksin nukkumisesta, josta ei enää poiketa, on Jenni sentään sinnikäs ja alati jekuttava: 32

Ja niin äiti kuljettaa Jennin olohuoneeseen ja arvaa julistaa ääneen, että ”Jennin tallista tullaan”.

Jenni saakin selittää sekä isälle että isosiskolle, mistä äiti oikein puhuu. ”− Mikä se semmoinen Jennin talli on? kysyy isosisko. − Ihan lähellä tässä, vastaa äiti —.” Jennin jatkaessa luetellen hevostensa nimiä, saivat satulapset nyt ääneen täydentää kerrontaa. Nekalassa pojat muistivat alkutavun avituksella ainakin ”Missin”, ”Pinkin” ja ”Kermanenän” – melkein ”Silkkihiiren kokonaan – tarkka poika oikealla vielä ”Tuhkimon”. Peltolammilla oli vain kiiltokuvan valkeiden merkkien vuoksi muistettavin, ”Kermanenä”, painunut mieleen.

Vielä seuraavalle aukeamalle siirryttäessä repostellaan niin Jennin kuin vauvankin nukkumapaikan valintaa, suulas ja kekseliäs kun tämän tarun tyttö on:

31Jos satupoikien joukossa jokunen parivaljakko sihisteli, suulla muiskauttelikin, moiset metkuilut vaimenivat, kun joko päiväkodin tätsy tahi sadunkertoja hieman ”rykäisi” tai eleellä hissuisuutta vinkkasi. Peltolammilla kolmivuotiaat Niklas ja Nellakin kuulastelivat vielä ihan luontevasti mukana satupöydän äärellä. Vaikka jekuttajaa taitaa aika lailla olla Niklaksessakin, kun hän välillä virnisteli ”Peikko hyppäsi ikkunasta sisään” tai muuta hassua. (Ulkonahan OLI ollut ihan OIKEA PEIKKO vasta sa-tu-nnin alussa PELLEN kera koululaisia sählyyn tsemppaamassa O;).

Ehkä kaikkein onnistuneimmaksi, sadun, tarun taianomaisimmaksi kasvoi näin viimeinen kohtausaukeama kumpaisellakin tunnilla:

26 B− Puhu hevosista, pyytää Jenni. − Minä kun en ole asiantuntija ollenkaan, mutta kerro sinä minulle, pyytää isä.” Ja Jennihän kertoo… kertoo yhä pätkivämmin, haukotuksin… ja niin ripottelin kiiltsuhummat vuoron perään otteestani… satulasten kuunnellessa sitäkin tarkemmin, mitä verkampaan päätöslauseet tipahtelivat. ” − Aamen, haukottelee Jenni. − Ja lähetä kiltti vauva.” Hiirenhiljaisesta yleisöstä pyydystin vain Niklaksen viivähtäneen hymynhöräyksen.

Kotitontun hahmoonkin löytyy hauska lenkki viimeisimmästä: ”Ihan pian isä hiipii ulos Jennin tallista kuin paraskin tallitonttu.”

24Kun tähän se samainen, taitavan putsaajakoiran junnuisäntä kommentoi: ”Vielä..!” Kun tuntui unohtavan tai arkailevan, kannustin: ”Niin? Vielä..?” ”Vielä satu – tiikeristä. Jonka nimi on.. oli… Pekka!” Lupasin painaa tämän pyynnön mieleeni.

Juuri jäi aikaa verrytellä jäseniä ennen kotiin tarpomista, pitkänmoisen, tutkailevan tarinankulun päälle. Siis laulelin ja viitoin ensin kertauksena itse kullekin kunnon konilaulun: HOPOTI HOIn, joka löytyy ainakin Soili Perkiön Häntä Pystyyn! Laulu- ja rytmileikkejä -kirjasta (Kustannus Kolibri, 2005). Kirjan ohjeessa kehotetaan köröttämään taaperoa sylissä, joten satuntilaumalle olin valinnut ihan lyriikan juoneen luontevat, omat viittomat. Vastaavat kehotan Sinuakin löytämään, jos vauvasta varttuneempien lasten kanssa leikit, laulelet – tai ihan itseksesikin 🙂 Pientä säätöä tämän lapsuudestani tutun jutun toisessa säkeistössä jouduin tekemään, kun ”Yli vuorien harpataan,/ poikki merien kahlataan.” oli jäädä seuraavan säeparin: ”Mummo kakkuja paistaa, tekisi mieleni maistaa” jalkoihin. Onneksi toinenkin säkeistö joudettiin kertaamaan ensimmäisen tapaan, matkanjuoksu mielekkääksi kooten.

Kuvittaja Julia Vuori on antanut Jennille Viidakkokirjan Mowglin olemusta ;)

Kuvittaja Julia Vuori on antanut Jennille Viidakkokirjan Mowglin olemusta 😉

Toisena rytmileikkinä kokeiltiin niin ikään sadunsuikkaajan nuoruudesta pulppuavaa laulua IHHAHHAA (säv. Marjatta Meritähti, san. Laura Latvala) Tähän sopii ympätä laukan kolmitahtitaputusta, vaikka kätevästi reisiä vasten, ynnä ravin kolmiaskellusta – ja viimeisen säkeen voi hidastaa kiltimpiin käynnin (hevosen kävelytahdin) neliaskeliin. Näin: ”Ih-hah-haa, ih-hah-haa, hepo hirnahtaa-aa,/ ihanaa, iihaanaa, onhan ratsastaa./ Juokse hepo hiljaa, kanna pikku Siljaa,/ kanna koootiin saakka, kevyt, kallis taakka./ Ih-hah-haa, ih-hah-haa…” esittäen parret venytellen niin kuin olen itse oppinut ääntämään 😉 Hirnuvaisen laulun löydät Essi Wuorelan toimittamasta Suomen lasten laulukirjasta (Otava 2012)Olli Heikkilän nuotituksin, sovituksin – ja löytyypä tästä muhkeasta lauluopuksesta myös edellinen Hopotihoi. Kummaa: Aiemmin mainitun laululeikkikirjan mukaan ”Hopoti” on Evert Suonion sanoittama, jälkimmäisen lauluopuksen merkitessä sen Julius Krohnin sanoittamaksi… Sanatkin täsmäävät prikulleen! Sävellys on nimetty sentään samalle ikivihreiden loisijalle Erkki Melartinille :O)

Paikalle tulleille peltolammilaislapsille ei kumpainenkaan perinteinen heppaleikkilaulu ollut entuudestaan tuttu, mutta veikeästi saimme testattua sorminäppäryyttä naputtelemalla ”Ihhahhaan” kavionkopseita satupöytää vasten. Tytöt tässä kunnostautuivat – ainokaisen pojan varovasti kokeillen ja tuumaten kynsistään tulevan vain ihan hiljaisen rapinan 😉 ”Hopoti hoin” Valpuri ei puolestaan saanut montaakaan pikku kirnuajaa avukseen, jotta lauloin ja viitoin ensimmäisen säkeistön kahteen kertaan. Ainakin voileivän tarjoaminen varsalle näytti satulapsille mieluiselta! 🙂

21 soft edgesKun Niklas totesi, ettei heillä ollut yhtään eläintä, tuumasin, että näin oli monilla, kaupungissa. Amandalta löytyi hamsteri, jonka puruja hän isän, äidin avuksi levittää. Hamsteri ahmii kernaasti salaattia, kurkkua – porkkanaakin pikku paloiksi leikattuina. JA: juomavesi laitetaan hopeiseen pulloon lialta suojaan. Erinomaista.

Sai aika niiata sadunkuulijoille, jos kertojallakin – ja etenkin kirjailija UMAa ynnä kuvittaja Juliaa. Kohtalollakin tällä kertaa näppinsä pelissä: bongasin Jennin tallin tarinan (Lempäälän kirjaston poistokirjan) lähiökirppikseltä vasta viime viikolla :O

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 17/01/2014 by in tammikuu 2014.
%d bloggers like this: