sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

Vilkkain jaloin ti 18.2. & to 20.2.14

Tiistaiaamuna satoi toiveikkaan valkeita lumihiutaleita ennen satutuntia ja koetin kuulastella, kummanko valmistelemani sadun vuoro olisi.  Siihenpä vaikutti myös itse satulasten kokoonpano, joten reppu sai kantaa juuri sen, mikä sinne illalla oli vahvimmin tahtonutkin.

1 BYlläri: paikalle sadunsuikkaajan perässä hiippaili tutunoloinen mummi pienen pojan kera. Kunhan katsastivat kyläkirjaston ilmettä, saatoimme esittäytyä: pikku Jonáš, kolmisen vuotta ja uteliastakin uteliaammat silmät ynnä korvat 🙂 Kiva tavata! Odotellessamme muita etsin käsiini sen keppostelevan, melko uuden kirjatuttavuuden, johon taannoin tutustuin ja tuumasin, että lapsen kanssa kaksin, kolmin – likeltä kuviin eläytyen ja sivua kääntäen sen salat parhaiten avautuvat. Kiva tavata myös Kaapo, joka tupsahti ovesta. Kunhan muutama lakupalatorni oli koottu kummankin miehenalun voimin, pyysin Kaapoa istumaan malliksi pallille, johdattamaan uuden satupoikasen samalle raiteelle.

Peltolammilla sai satuhuopa ensimmäistä kertaa houkutella ihan kaikki viisi kuulijaa istualleen lattialle. Esittelin iloiset satusukat (jotka tupsahtivat viikko sitten lahjaksi taitavalta kirjastontäti Ritvalta), sitten tarkastettiin lasten omat satusukkaset: ”raidalliset”, ”täplikkäät”, ”leppäkerttuset” ja ”tähdelliset” 😉

5

Arvaatkos jo, kenen ”pitkään päivään” sukelsimme? Jo ensiaukeamalta saadaan vihit kuvituksen yksityiskohdista, joita tässä taru- & kuva-arvoitus-kirjassa vilisee lukijan jipoiksi ;O

”Tässä on Sylvi Kepponen.—” Kerronta alkaa täsmälleen. Sormeni haki piirrosalbumikuvista sitä oikeaa naamataulua, ja muistini mukaan 6tunnistinkin alemmasta kuvasta Sylvinmoisen tumman typykän – tutti suussa (vähällä tosin olin osoittaa ylemmän kuvan opettajaa, joka brunettena muistuttaa kirjan sankaritarta O;) ”Tältä Sylvi näytti kolmannen luokan luokkakuvassa, kun hän oli kolmannella luokalla Sopuliniityn koulussa. Sylvi oli luokan lyhin tyttö.” Painotusta tarvittiin, sillä vieraan pikku miehen mieltä houkutti monta uutta asiaa uudessa paikassa, joka tulvi kirjasia, lakupalleja ja pimeitä hyllynaluskoloja! ”Usein hän toivoi, että olisi edes muutaman sentin muita pidempi. Tai mieluiten luokan pisin.” Viittasin kädellä korkeampaa mittaa ja ponnahdin pystyyn, jotta seuraavakin tuntuisi satupojista alempana huomattavan arvoiselta: ”Tai miksei vaikka päätä pidempi opettajaakin.” Tosi mukavan open nimi saadaan sitten tietää, ja kuvan oheiskommentista päätellen tuohon on uskominen 😉 (Mahtaako olla poikaoppilaan tuuma naisopestaan alunpitäen? Veikkaanpa moista, onhan satukirjaa kuvittaja Marika Maijalan kanssa ollut luomassa kumppaninsa Juha Virta..!)8

Päädyin poimimaan myös pikku tekstit kuvista, olihan Kaapolla aistit tarkkana ja kuulemma tämäkin taru hiljan iltasaduksi kuunneltu, joten ei enää syytä ohittaa oivia yksityiskohtia :O Oheisia sopiikin lausua eri äänensävyin tai tietyllä painolla – tai kysellä kanssalukija-lapselta, mitä tämä havaitsee ja voisi vielä lisää löytää.

”Lyhyet jäivät paitsi kaikista pitkien ihmisten ja aikuisten jutuista.” Aitoon ja monen sukupolven ongelmaan tässä tarussa suorasukaisesti tartutaan. Siitä mojova piste! ”Sylvi ei nähnyt naapuritalon katolle, minne taas naapurin isot lapset, Lyytinen ja Makkonen, väittivät näkevänsä helposti.—” Hmm… itse nopsa- ja kutakuinkin pitkäkasvuisenakin en voi nyt samastua Sylviin aivan niin aidosti kuin voisi toivoa – mutta jokaisellahan meistä on kokemuksia heikosta kohdasta, jonka vuoksi on joutunut alakynteen tai ponnistelemaan tiettyjä tyyppejä enemmän. Jo ja juurikin lapsena.9

Huomioni kiinnittyi kuvan mojovaan mustaan hattuun kaapin päällä (kuin itse Pekka Puupään O;) joten osoitin sitä – kuten Sylvikin alemmassa kuvassa. Eipä Kaapo eivätkä toisetkaan satulapset hatun lajia tunnistaneet… Sen sijaan tykkättiin täplikkäästä ”koirasta”, joka sai poseerata pöydällä – ilmeisesti äidin (tai isosiskon?) piirtäessä siitä muotokuvaa. Ei siis ihme, että Sylvikin tuumi kaapin päällä lymyävän ehkä ”keilapallon”…

Seuraava aukeama pureutuu urheilusuoritusproblematiikkaan, jonka kaikki tiedämme olevan niitä kirpeimpiä, etenkin koulumaailmassa :O Luulenpa, että on vallan oivaa, kun moisesta teemasta taruaa satutäti ja –setä yhdessä. Ilmaisu on näin ollen vahvempi ja toimivampi sekä tyttö- että poikavastaanottajalle 🙂

11 B”Eräänä loppukevään aamuna Sylvin jalat alkoivat kuitenkin kasvaa —” Haa..! ”Sinänsä asiassa ei ollut mitään ihmeellistä, samanlaisista tapauksista kerrottiin uutisissa aina välillä.” Hih! Silmät hakeutuvat viereisen sivun kuvaan, jossa Sylvi koettaa taipua ja ylettyä alemmas – varpaitaan tai mittanauhaa kohti. (Samaan aikaan teeveen selostaja sai paapattaa tärkeän monotonisesti.) ”— Aamujumpassa Sylvin kädet eivät vain enää yltäneet lattiaan.” Tämän todentamiseksi pomppasin uudelleen seisaalteen kokeilemaan, yletyinkö varpaisiini, ja kehotin satulapsiakin koklaamaan, olivatko heidän jalkansa kasvaneet yön aikana. (Kaapon olivat: kämmenensä eivät yltäneet lattiaan lainkaan. Ja hieman Niklaksen – ja Nellankin. Omani eivät olleet ;O)

Monenmoista tuttua juttua löytyy tämänkin veitikan aukeaman kuvakollaaseista, joissa on taitavasti yhdistetty kuvioituja kuoseja, kuultavaa varjoa ja kaksiulotteisesta kolmiulotteiseen varioivaa 14piirrosjälkeä. Aikalukijankin silmäätekevää 😉 Kaapoa ihastutti metkanmoinen herätyskello jalkoineen, silmineen ja suineen – jollainen mielestäni minunkin herättäjävärkkini on useimmiten ollut: sehän tietää keskeyttää retkeni monesti juuri silloin, kun uneni on saanut jalat alleen O;) Tunnistimme kuvasta – Jonášin kannukseksi tarukirjan äärelle – taas ”koiran”, ”hedelmäastian” ”omenan”, ”viherkasvin” sekä ”tapettikukkasen” – ja vieläkin jäi löydettävää.. Tsekkaapas, mitä!

Sylvi ei saa paniikkia, miksi saisikaan, kun on nyt saanut – kaikkivoipaisen unenkohan lahjana, vai kovin kovan toiveen täyttymyksenä? – itselleen mojovanmittaiset koivet :O ”Sylvi Kepponen otti välittömästi käyttöön äidin kaukonäköisesti hankkimat erityisen pitkät sukat.—” Näppärä äiti, tuo Sylvin on! ”— Sukkien piti venyä miten paljon tahansa, ja kerrankin mainoslauseet näyttivät pitävän paikkansa.” Melkein kateeksi käy tyttöä noista hauskoista pitkänpötköistä sukkiksista (olen AINA tahtonut moisia – aikuiskoiven pituisia – saamatta :O)16 B

”Mutta missä on toinen sukka?” ihmetteli Kaapo kuvaa. Josko odottaa vielä iskemättömänä pakkauksessaan..?

Seuraavassa, entistä fantastisemmassa kohdassa, paljastuukin knallihatun omituisuus-ominaisuus, jollei luonne: ”Aamupalan jälkeen Sylvin oli jo pakko kumartua, jotta mahtuisi kulkemaan ovista lyömättä päätään ovenkarmiin. Auts! Nyt hän näki, mitä äidin työhuoneen kaapin päällä oli:—” 19 BHih! Enpäs tarkalleen jatkakaan lainaa, vaan annan Sulle tehtävän: lue ja ällisty itse ;D Päädyin lausumaan puhekuplasykerön ihan kokonaan, jo Kaapon ilmekin vakuutti moisen rypyn vyyhden tärkeäksi – olkoonkin, että se sisältäisi lapsen totistakin hupsumpaa tuumaharjoitelmaa, joka katkeilee ja jonka lukemiseksi täytyy nähdä vaivaa (= kiertää kiertää kiertää koko kirjaa käsissään;). [Ihan ufoa, että viikko sitten kirjoitin vastaavan kirjeeseeni tositärkeälle ystävättärelleni kaukaiseen maahan..!] Satuhuovalla kuunneltiin kummaa tarkkaan – ja kun lopuksi katsoin lapsia ja kysäisin, olikohan tuo ihan totta, pilkahteli pienistä silmäkulmista ymmärrystä juksulle.

Taisi olla tässä kriittisessä vaiheessa tarusta kun pikku Jonáškin innostui liki kirjaa ja kertojaa sepittämään tarua omalla, kehkeytyvällä kielellään ;O.

Oheistarpeista tarkka satulapsi tai aikuinen voi jo tunnistaa, mitä Sylvin äippä mahtaa työkseen tehdä..! Amanda veikkasi ”kirjoja!”. Luulenpa hänen osuneen aivan lähelle oikeaa ;)

Oheistarpeista tarkka satulapsi tai aikuinen voi jo tunnistaa, mitä Sylvin äippä mahtaa työkseen tehdä..! Amanda veikkasi ”kirjoja!”. Luulenpa hänen osuneen aivan lähelle oikeaa 😉

Mutta: ”Missä sen isä?” kysyi Kaapo, nokkela. ”Tjaa…” Pirsrakin näkymätön isukki, sekös tässäkin tarussa kummittelee poissaolollaan? ”Emme tiedä.. ehkä se vielä selviää..?” vastasin.

Näin varustautuneempana Sylvi pääsee tapaamaan pitempiä pihakamuja, Lyytistä ja Makkosta. Vierailevan tähtemme houkutukseksi kiskaisin oranssin sorminukkekisun saturepun taskusta naukaisemaan, sekin siis mukanamme seuraavaan: ”Niiden [jalkojen] ansiosta pääsi naapuritalon katolle.—” Hyvä, Sylvi! ”Mitä sieltä löytyikään?” kysyin, ja kun ei sopivaa selitystä kuulunut, jatkoin: ”—Siellä oli maksuton parkkipaikka muuttolinnuille. Eivätkä Lyytinen ja Makkonen olleet sinne oikeasti nähneet(kään lisäsin mää)—”

22 BHyvä Sylvi – sitä lintujen määrää :O Voi koettaa saada edes jonkinmoista tolkkua siitä, millaisia siivekkäitä on kyseessä… ehkä ”pulu”? Kai ”lokkikin”? ”Tukkasotka” – ja ”Töyhtöhyyppä”, luulen mä..!

Vaan kumpiko pihan peruspitkistä on ”Lyytikäinen”, kumpi ”Makkonen”? Päätäpä Sinä. Itselleni hamehelmainen olkoon jälkimmäinen – serkkuni Hennan, samansuku[nim]isen, iloksi 😉

Vinhasti leikitellään seuraavallakin kuva-aukeamalla, jota täytyy yhdessä tutkia. Tekstin ”kolmiloikkaa”, ”aitajuoksua” ja ”koripalloa” jne voi myös lapsen kanssa yhdessä tuumia ja kokemuksistaan tunnistaa – tai lausua laskea Sylvin aikamoiset pisteluvut numerotaulusta.23 B

Sillä aikaa ”— Sylviä odoteltiin ympäristöopin tunnille. Opettaja Leena-Merjanen sai Sylviin näköyhteyden juuri ennen ruokatuntia —” kuten kuvastakin havaitaan. ”Sylvi huikkaa tekevänsä tutkimusta ryhmätyötä varten. Eikä Leena-Merjasella ollut tietenkään mitään sitä vastaan.—” Tekstin ajatustason ilottelua näin meille lisää 😉

Tiiviisti puidenrunkoihin takertuneita ”kurrejaoravia” saivat isompi satupoika ja ihan kaikki satuhuopalaiset bongata ja – ääneen yhdessä laskea; oravien sanakuplien ”Huip…” & ”…paa!” –leikin ymmärsi ainakin kaksi Nokkelaa ;O ”Piirtoheittimeen” ja sen valossa sormin syntyvään varjokurreen tutustuimme niin ikään – vierailevan satupoikasen tutkaillessa lastenkirjahyllyn salalokeroita.

29 BHuimiin näköaloihin noustaan ruoka-aikaan, jolloin ”— Sylvi pistäytyi koulun katolle. Sinne tarjoiltiin kaksinkertainen tupla-annos lisäperunoilla.—” Tätä kuvaa Peltolammin satulapset kurottautuivat katsomaan entistäkin tarkemmin – eikä ihme, kun taustalla kiipeävät nuo metkat pitkät koivet ”Torniin!” ”—’Nopeasti kasvava lapsi tarvits(ee muunsin aikamuodon) paljon vitamiineja, hiilihydraatteja ja proteiineja..’ vaikeita sanoja, mutta ihan totta me näitä eväitä tarvitsemme joka päivä!” jatkoin. Nico muisteli, että moinen torni olisi ”Särkänniemessä” ja Amanda täydensi nimityksen ”näkötorniksi” :)Turhaan saa siis ”tarjoilijasetä” huhuta: ”Vatkulisi jäähtyy, Sylvi!”Vatkulin” laatua ei ainakaan Kaapo tunnistanut, mutta muistelin sen ääneen lihasoosiksi, siis: lihaisaksi kastikeeksi – ja huhuilin tarkennusta mummilta… (mutta mummi jouti keskittymään juuri pikkumiehen paimennukseen 😉

Ohhoo – ja vaipa niin: kohta Sylvi jo loikkiikin ”lentokoneen” korkeudella. (Taisivat nousta polvilleen, satuhuopalaiset edessäni, niin ettei taaimmaisille jäänyt juuri tilaa kurkkiakaan..) 30Puhekuplan enkunkielen honotin ensin, sitten saman suomeksi – ja satulapsiakos tämäkin aukeamakuva kiinnosti :O Etenkin ”lentäjä-lintu” ja sataman isot ”matkustajalaivat” mainittiin. ”Kaupunkilomalle Norjaan” sai selvennyksekseen, että Norja on meidän Suomen maan ”naapurimaa” (tai naapurimaan naapurimaa ;), ja ”iltateen ajan” suhteen huomioin auringon laskevan. ”Laskeeko se aurinko?” kysyi Kaapo. Jarrutinkin miettimään toviksi, kunnes kävin selventämään – toinen koura ”aurinkona”, toinen ”maapallona” – miten suunnattoman suuri maapallomme kiertää aurinkoa ja riippuen siitä, mikä vuorokauden aika on, missä kohtaa kierroksellaan maa on, nähdään aurinko eri kulmasta. Siksi näyttää, kuin aurinko vuoroin laskisi ja nousisi – vaikka se onkin maapallo eli me, jotka liikumme pallomme mukana O: 31 BTämän aika satupoika tuntui hyväksyvän (nuorempien kanssa jätettiin aurinko painumaan kirjan tuiki turkoosin meren taa muitta mutkitta ;).

Kurkotin kättäni oikein oikein korkealle, ylös kattoa kohti kysyen, mikä tuleekaan ”taivaan” takaa vastaan. ”AVARUUS..” tiesivät viisvuotiaat satupoika ja –tyttö kumpikin. Siennehän se Sylvi hyvä seuraavaksi loikkaakin :O Eri tutkailtava aukeama, tämä, josta jokainen satuiikka huovalla tahtoi huomata pieniä, suuria asioita: rikkinäisen ”polkupyörän”, joka on juuttunut erään ”planeetan” pintaan, lentävän ”tölkin” (sisällään soija-knakkeja ;), ”bussipysäkin” merkin, ”avaruusaluksella” (jopa ”ufolla” :O) matkaavan Sylvin Tessu-koiran32 BMiten ihmeessä moista kamaa avaruuteen joutuukaan?! (Eikä niillä kaikilla ole edes minkäänmoisia jalkojakaan..) Sellaista vain sattuu, että lentäjiltä – tai pikemminkin avaruusmiehiltä – voi lentää töppöset tuuleen, aina avaruuteen… tai jotain muuta, turhempaa romua sinnemmäs singahtaa. ”— Sylvi lensi aina Saturnuksen renkaille asti, otti niistä kiinni ja parin kiepin jälkeen singahti takaisin kohti Maata.Saturnusta”, jollei ”Plutoa” ja kaiketi ”Jupiteriakin” veikkasimme Kaapon kanssa planeettojen nimiksi – ja niiden pinnalla törröttäville ”kraatereille” löytyi tämä jämptin jännä nimi. ”— Hänelle nämä olivat vain pieniä voimisteluliikkeitä, mutta pienelle Suomen maalle pitkiä loikkia.” Jotta aikalukijakin löytää kiherreltävää 😉

Silmää, visuaalista mieltä kutittava karamelliarkki on tämäkin aukeama ;)

Silmää, visuaalista mieltä kutittava karamelliarkki on tämäkin aukeama 😉

Sekä teeveen uutisselostajan että haastateltavan eli Sylvin hyväntahtoisen äidin Liisan ääntä sopii tässä varioida, jotta olohuoneen iltatunnelma olisi paitsi käsinkosketeltava, korvinkuultava O;

Hetken muistinsopukkaa raaputeltuani sain kröhäistyä tuon ”Valtioneuvoston mieskuoron kappaleen ’Hei kuu-ukko, ei pidä sinun sureman – Tämä rakettimme hetkessä valmistuu ja sen määränpää on kuu..!” jo Nekalassa, vaan ainakaan Peltolammilaisille se ei kuulostanut tutulta kipaleelta. Onneksi laulun kaikkien kolmen säkeistön sanat löytyivät Suomen lasten laulukirjasta (toim. Essi Wuorela, Otava 2012) loppulauluksemme *.

Moisen perään sopi hiiskahtaa kello kahdentoista merkiksi: ”Tumpsis!”, lisäsin, ”Oli jo melkein keskiyö, kun Sylvin äiti kuuli ääniä takapihalta.” Osoitin maahan tipahtaneen Sylvin raitasukkajalkoja yläkuvassa ja utelin, mitäpä noille mokomille onkaan tapahtunut..? Kysyviä katseita sain 41satulapsilta vastaukseksi vain. ”Mars-planeetan kohdalla, todennäköisesti sen heikon vetovoiman takia, Sylvin jalat olivat alkaneet lyhentyä.—” En jäänyt ”vetovoimaa” selvittämään, josko tuosta olisi tolkkua tullutkaan (viisvuotiaalle Kaapollehan siihenpäin viittasin, kun ”painovoiman” ulottumattomissa ajelehtivista avaruusromuista kerroin). Siinä missä Kaapoa viehätti Sylvin ja äidin jälleennäkemisen ”Terppa”-tervehdykset puhekuplissa, Niklasta huvittivat Sylvin oikein peiton alta pilkottavat paljaat jalat… ”Kenellehän ne kuuluivatkaan..?”, kyselin, ”No kenen sänky sen on – ja kenen koira siellä pötköttääkään..?” Pulmakos tuosta..? Jo tuumasin yöllistä loikka-seikkailua ”unen matkaksi” :O

Eri intensiivisesti kolmesta viiteen vuotiaat satulapsoset satuhuovalla taruamme seurasivat. Jos Nico tai Niklas välillä käväisivätkin toisaalla – puuhastihan kirjahyllyn takana saattajaäiti ja pikkusisaruskin – oli tärkeää palata takaisin, joko sadunkertojan vihjeestä tai ihan omasta aloitteesta. Nuorin, Tinia, oli siirtynyt kuuntelemaan mitä mahtoikaan Mummin luota, satupöydän ääreltä.

37 BLasten hoksottimia tarvittiin vielä päätösaukemalle, jossa Sylvi saa päteä ihan omilla peruspituisilla jaloillaan seisten ja ”kepillä” ”liitupiirrostaan” – havaintokuvaa – osoittaen: ”Pihalla Sylvi kertasi Lyytiselle ja Makkoselle esitelmäänsä ”aurinkokuntamme tulevaisuus eilen ja tänään’—” Ja tähän väliin bongattiin samanmoiset muodostelmat hiekkalaatikon suojasta kuin planeettain pinnalta.. :O ”Esitelmä meni koulussakin mukavasti, opettaja antoi sille arvosanan kahdeksan miinus”. Sen toki sormin laskin, kelpo numeroksi vaikeasta aiheesta totesin – ja ilmaan siiman vedin.

20 soft edgesAjatusmatkatutkimusmatkamielikuvitusmatka tai unimatka – nämä kaikki mahdollisuudet hyväksytään yhtä pätevinä selityksinä Sylvi Kepposen pitkän päivän seikkailulle (Otava 2008), josta mekin ilostuimme ja viisastuimme O;

Pitkistä matkoista, mitoista ja ”mittanauhoista” inspaantuneena mittailimme satuiikkojen jalanpituudet, ihan varmuuden vuoksi, sentilleen. Reippaita viidenkymmenen, jopa yli kuudenkymmenen senttimetrin jalkoja löytyy näiltä satulaisilta, siis aivan totta-toimivia!

*) Eikähän unohdettu sitä isoa lastenlaulukirjaa, jonka Nico touhuissaan siirsi pois turhaa satuhuovalla jököttämästä: muut kirjathan tuli jättää muualle. Sieltä siis saimme tutustuttavaksi ne Saukin tomerat sanat Stephen Forsterin säveleen (joka puolestaan kuuluu Oh, Susanna! –biisille). Tunnethan Sinä sen? Pistinpä laulaen: ”Matka kuuhun kaikkia kiinnostaa/ kuka ensiksi ehtiikään?/ Sepä taitoa vaatii ja tekniikkaa,/ jota meillä on ennestään./:,: Hei Kuu-ukko, ei pidä sinun sureman!/ Tämä rakettimme hetkessä valmistuu ja sen määränpää on kuu:,:39 B

Eivät yhtyneet lauluun, lapset, mutta kuuntelivat empimättä. Kolmannen säkeistön ”astronautiksi” valittiin ensin Nico, joka kiersi tahdikkaasti kaksi kertaa satuhuovan ympäri kuten vihjasin. ”Astro-Nico, koelentäjä löydettiin./ Syöksyvyökin sopivan mittainen/ on laitettu rakettiin.” Sen jatkoksi sai tehdä kierroksensa ”Astro-Nella”, sitten – ei Amanda eikä Niklas vaan: ”Astro-Pia”, jotta saatiin rengasreissu sulkeutumaan O;

Vielä joutivat satupoikien jalat steppaamaan ja satuhuopalaisten kädet värittämään avaruuseläimiä, mustanpuhuvia aukkoja ja värimyrskyjäkin. Nautti-nastaa :O

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 21/02/2014 by in helmikuu 2014.
%d bloggers like this: