sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

Kirjekavereita ti 25. & to 27.2.14

Eri ilahduttavaa oli sadunkertojan löytää kokonaista viisi uutta tyttöä Nekalan satupalleilta yhden tutun satupojan & -veikan vahvistuksella. Tutustumiskierroksella selvisi, että mukaan oli saapunut kolmivuotias Sylvi, seitsemänvuotias Janna, yhdeksänvuotias Jemina Linnea viisi vuotta ja pikkusiskonsa Lilja, melki kolme vuotta. Kaapo, viis-vee, sai siis toimia satukavaljeerina 😉 Peltolammilla täytyi ryhmittyä satupöydän ääreen, jotta kaikki paikalle pyyhältäneet, uudetkin lapsikasvot, varmasti mahtuivat mukaan jottei cd-soitin jäänyt liian kauaksi ulottuviltani. Nimikiekalla koetin painaa mieleeni viis’vuotiaan Monikan (Amandan isosiskon), seitsenvuotiaan Inkan, viis’vuotiaan Emman ja samanmoiseen Niilon (Inkan veikan) taattuja satututtuja Niklasta, Nellaa ja Amandaa unohtamatta. 31 B

Kirjamme samanmuotoinen kuin viimeksi samaisen sankarittarenkin: Sylvi Kepposen, vaan tarunsa uudempi, KIRJEKAVERI (Otava 2011). Kaapo tunnisti hahmon heti. Tekstin on tuottanut Juha Virta, kuvat Marika Maijala, siis samainen tekijäduo kuin Sylvi K:n ensimmäisenkin seikkailun. ”On helmikuun loppu, mutta kevät jo koettaa varastaa talvelta sijaa…” aloitin. ”Näihin tunnelmiin sopii tämä satu…” …jonka joka aukeaman valloittaa ihastuttava piirroskuva. Kansiaukeaman piskuisiin yksityiskohtiin ei raaskittu jäädä (käytännössä hankalaa kun satulapsia laajalti), mutta seuraavan aukeaman omistuskirjoituksen nappasin ääneen: ”Kirjan tekijät ovat omistaneet tämän tarinan ’Siskoille, veljelle ja vanhemmilleen’. Tärkeä omistus.”

2”Satoi lumiukkolunta. Sylvi Kepponen oli vähän nuhainen. Hän istui huoneessaan kirjoittamassa kirjeitä. Tessu-koira kuorsasi laiskanlinnassa. —” Ja tällaiselta tilanne kuvassa juuri näyttääkin: kiehtovalta. Niin kiehtovalta että tekisi itsenikin mieli päästä Sylvin lailla akkunan ääreen lumpparihiutaleiden lumoavaa maisemaa silmäämään ja: kirjoittamaan. ”— Sylvi katseli vastapäisen talon ikkunaa.” Tähtäsin katseeni ulos ikkunasta, kunnes siirsin sen jälleen satulapsiin: ”Siellä istui poika..” Sivu sai kääntyä ja sieltä, edelleen lumisateisesta kuvasta saattoi kohta hahmottaa takaa piirtyvän kerrostalon ikkunoita ynnä hahmoja niiden edessä ja takana. ”Missä se poika näkyy..?” Kaapo oli tarkkasilmäisin, jollei rohkeinkin satulainen ja bongasi otsahiustensa lomasta sirrittävän pojan pään. ”Poika ei hievahtanutkaan —. Sen sijaan vieressä oli koira, joka ei pysynyt hetkeäkään aloillaan.” Koirulaisen liikettä kipittelin edestakaisin sormiparilla, hilkulla oli, etten haukahtanutkin 😉 ”— Miksihän poika ei liikkunut? Näyttikö poika apealta?” Entä mitä kuulijalapset vielä tunnistivat kuvasta? 5Linnun” bongasi Kaapo, ”Kissan” huomasi Linnea ja udeltuani lisää, löysi samainen sille lajiksi ”harakan”. ”Saalistajan ja saaliit” huomasivat myös Peltolammin isot tytöt, mutta ”variksen” korjasin valkomasuiseksi serkukseen, ja Niilo oli näkevinään ”oravankin”… Se mokoma taisikin vilahtaa kuvasta pois ennen kuin se valmmistui ;O  ”Pikku lintukin” löytyi, ja ”toinen pikku lintu” samoin tein. Jep, ne näyttivät harmajavatsaisilta ”hömötiaisilta. Ei auttanutkaan muu kuin kuunnella Laulavasta lintukirjasta (terveiset WSOYlle jälleen :), miltä hömötintin ääni kuulosti. ”Onkos tuttu?” Korkeanhaiku tiiu kuului kerran, toisen, ja myönsi joku tytöistä sen kuulleen. ”Ihan kuin sekin kuulostaisi hieman alakuloiselta…” Niin satulapsistakin. Perään oli syytä päästää harakan krääkkyä jokseenkin ilkikurista.

”Muutaman päivän kuluttua Sylvi näki puistossa tutunnäköisen koiran./ ’Anteeksi, mutta onko tuo erään pojan koira?’ hän kysyi sen ulkoiluttajalta.”  6 BSylvin ääni sai olla reippaan positiivinen, erikoinen kielenkäyttönsä kuulua juuri niin kuin se on tekstissä annettu. Selvyyden vuoksi tosin nimesin kysyjäksi Sylvin. ”Joo, Kafka on pikkuveljeni koira./ Mutta Lukalla on kipsi jalassa, eikä hän pääse ulos.” Tässä taisin varioida lausentoa: K. on mun pikkuveljen k. ja ”eikä se pääse ulos”, mutta tämänkin vain eri henkilöön väljyyttä kurkottaessani, jollei äänensävyn hienoinen muunnos riittäisi.

Tältä puisto aukeamalta Kaapo huikkasi ”koiran” ja ”toisen koiran” yhtä innokkaana kuin koirapari loikkaa 😉

Sitten päästiin kurkistamaan Sylvi K:n huoneeseen. ”Mistäs Sylvi tykkää..?” kysyin ja tarkastelin aukeamaa nenä liki, satulasten kiinnostuksen kannukseksi.  Kaapo se rohkeni tässäkin ensimmäisenä kommentoimaan ”Hevosesta”, jollaisen hieno piirroskuva löytyy ylimmältä seinähyllyltä. ”Taitaa tykätä hienoista hevoista..”. ”Pikku

Kirje ”Enska-papalle” herätti tytöissä tirskuntaa, joka vaimeni, kun sivua jälleen käännettiin...

Kirje ”Enska-papalle” herätti tytöissä tirskuntaa, joka vaimeni, kun sivua jälleen käännettiin…

naisia”, tavasin toisen hyllyn kirjasen kannesta, sehän on oikea ”klassikkoromaani”, siis ”klassikkokirja”. Sylvi taitaa tykätä lukea..!” Vieläpä ritari ratsuineenkin löytyy toisen kirjasen, lehtisen kannesta − ja vanhin satutyttö Jemina sai lukea lehtikotelon kyljestä ”Peppi” :O ”Olipa kerran pieni talo pienessä metsässä.” kiemurtaa puolestaan sievällä kaunolla Sylvin vuoteella avonaisena odottavan ”muistiinpano- tai päiväkirjan” sivulla. Katsahdin lapsia arvoituksellisesti − tai ainakin tarkoituksella 😉

”…Kenelles Sylvi kirjoittaakaan?!” ”Pojan ikkunasta” taisi osa lapsista tunnistaa − ainakin ne sisarukset, joille äiti oli talven aikana lukenut samaisen satusen − tai kohta kohdilleen vakuuttua. ”Illalla Luka sai ihmeekseen postia. Kirje näytti ihan tavalliselta. Mutta kuoressa ei ollut postimerkkiä eikä lähettäjän osoitetta.”  Piti kääntää kirjaa sen ”neljäkymment’viis’ astetta itään”, jotta tavasin ”Yksi äl koo − siis 10ensimmäisen luokan”, päivän postissa saapuva kirje…” Katsahdin lapsia ”Kenelle?” Jenna tarjosi Sylviä, kuulikohan kysymykseni väärin, mutta kohdistettuaan katseensa oikeaan sai luettua nimen kuoressa: ”LUKA”. A-haa… ”Ja mistäpä tämä poika tykkää?” Kaapo pojan ”uninallesta”, minä taas en malttanut olla osoittamatta esinettä pojan kädessä − jonka tiesi ”nokkahuiluksi” Jenna (ja varmaan muutama muukin satulapsonen 😉 ”Poika tykkää soittaakin..!” ”Jalkapallon” ja ”junan” huomioi Kaapo niin ikään − vaan sähköjunan katolla matkaavaa pikku ”keksi-ntöä” ei tainnut ainoakaan Nekalassa keksiä 😉 (Se jääköön meidän aikuisempien, ”elämää enemmän maistaneiden” sekä Peltolammilaisten omaksi kivaksi.) ”Grimmin sadut” -satukirja, klassikko sekin, pötköttää Lukan vuoteella kipsijalkaan nojaten − satujen ystäväkin tämä poika lienee..!

Vaan istupas tämän aukeaman pöydän ääreen − sen kolmiulotteisuuteen, vaikka kuvan ”cut out” eli ”saksipala” -tekniikkaakin hyödyntävät kaksiulotteiset pinnat kiinnittäisivät huomiosi vain yhdelle tasolle! Mitä

Villakoiraa erehdyttävästi muistuttavan tarun koirakamu Kafkan asento on varsin totta − pikku hännän vipatuksen voi kuulla jopa O;

Villakoiraa erehdyttävästi muistuttavan tarun koirakamu Kafkan asento on varsin totta − pikku hännän vipatuksen voi kuulla jopa O;

kaikkea löydätkään..? Kaapo oli suvereenisti Nekalan satulapsien johtohahmo ja ihaili lumihevosta aprikoiden, saattoiko sillä ratsastaa. Veikkaapa Sinä? Tiedän, että ihan varmaan, jos pakkasakka kylmän yön sen vankennukseksi antaa :O ”Kipsin” muhkeaa kokoakin Kaapo ihmetteli − sinnehän mahtuisi monta pienen pojan tai tytön jalkaa. Kenellekään Nekalan satulapsosista ei ollut sattunut sellaista haveria, että olisi joutunut kipsiä käyttämään (enkä kerrassaan huomannut selventää, mistä tämä nimi johtuu − josko oisin osannutkaan) − kuten en minäkään (ONNEKSI emme). Sen kuitenkin tiedän, että moista joutuu pitämään monta viikkoa murtuneen jäsenen suojana, ja siihen kuluu niin monta monituista tuntia, että kipsiin tekee aina mieli piirustaa, tai rustata kirjoittaa O; ”Voiko sillä astua?” Kaapo kysyi. ”M-mm, ei ainakaan aluksi, kun jalka on vielä heikko, kipeäkin! Ehkä se selviää…”

Kun sukelletaan kirjeen salaiseen maailmaan − puutarhaan, saivat Laulavan lintukirjan ”pihojen, puistojen ja puutarhojen linnuista” keväisimmät ”kottaraiset” soivan suvisemman tunnelman tarun taustalle. Seuraavan pyrin lukemaan sellaisella tempolla ja äänellä kuin nuori tyttönen taitaisi itse kirjaamaansa satusta lukea: ”Kerran asui tyttö puutalossa vihreän metsän keskellä. Seuranaan hänellä oli hevonen, jonka nimi oli Ruusu. Tytöllä oli ihanat hiukset ja ihana mekko.” ”Sitruunapuiden” hedelmät tiesi Jemina muille kertoa; satusessa siis eteläisempää, meidän puutarhojamme lämpöisempää…

16Samaisen Sylvin, kirjesatusensa kertojaksi ryhtyneen, äänellä saa jatkaa seuraavankin aukeaman kerrontaa. Taitava se taruntuikkaaja, joka omasta varannostaan veistää vielä kirjesadun tyttösen äänen, kun tämä huudahtaa vastauksensa vastaan nilkuttavalle pojalle O:

Keskikohdan jälkeen tarvittiin cd:n vaihto, jota kumpainenkin satulapsijoukko odotti mukisematta. Raikkaina pääsivät kaikumaan ”lokkien” äänet, jotka Inka hyvin tunnisti,  tarkalleen ottaen ”kalalokin”, Nekalassa ”selkälokinkin”. Tapukäsin laukkavauhtia, tahtia sitten taas haettiin, kun sadun tyttö ja poika laukkaavat ”Ruusun selässä perille”. ”Poika alkoi tutkia ja käännellä rannan kiviä./ ’Oon kuullut, että täältä voi löytää punasen, pyöreän toivomuskiven. Se voi toteuttaa löytäjänsä toiveen’, poika kertoi.” Pojan äänen vuoro sai näin ja sen muunsin puhekielisemmäksi. ”Siihen tyttö vastasi: ’Minä autan etsimisessä!’” 18Mukavaa tällainen, vanhahtavan sadun kielen käyttö. Taivaalla paistavaa aurinkoa sai korkealle kurottava kämmeneni esittää, ehkä luoda lisää avaruuttakin. Peltolammilla tutkittiin rauhaisan merenranta-aukeamaa pitkää, löytyihän sieltä vaikka mitä: ”Simpukoita”, ”saari”, jossa kasvoi ”palmupuita”; ”kuningatarlintu” upeine päälaen töyhtöineen (Niilon mielikuvituksen kieli kääntyi nopsaan) ja jopa kaunis ”sini-perhonen”, joka osasi rantautua rantakorteen niin, että moni lapsi sitä pitkään etsi. Nella sai tunnistettavakseen pojan päästä kelpo ”hatun” − jonka pariksi huomioimme tytön ”myssymäisen”, vanhanajan ”koppahatun”. Myös kivillä koikkelehtivat ”pitkäjalkaiset linnut”, ehkä ”punajalkaviklot” tai ”meriharakat”, ainakin Inka huomasi, mutta niiden ääniä en malttanut enää cd:ltä selata, sen verran tahtoi tarun jännite eteenpäin hoputtaa.

Tanssiva nallekaveri herätti iloa tarkkasilmäisissä satulapsissa, mutta linnakuvioinen tapetti sai satutytöiltä tuomion, kun sitä hienoksi kehuin. ”Paitsi jos sen saisi vaaleanpunaisena!” totesi Emma.

Tanssiva nallekaveri herätti iloa tarkkasilmäisissä satulapsissa, mutta linnakuvioinen tapetti sai satutytöiltä tuomion, kun sitä hienoksi kehuin. ”Paitsi jos sen saisi vaaleanpunaisena!” totesi Emma.

Seuraavan kohtauksen tunnelma onkin jännittävän sinervä ikään kuin merenrannan jatkoksi. ”Salaperäinen kirje päättyi salaperäiseen viestiin: ’Kirjoita tarina loppuun ja kätke se Kafkan pannan alle!’ Tässä sai Sylvin ääni intoutuakin. ”Luka mietti hetken, kuka kirjeen oli kirjoittanut.” Taisi isompi satutyttö tähän reippaasti vastatakin. ”Sitten hän mietti, miten tarina päättyisi. Hän alkoi kirjoittaa.” Pidän näistä täsmällisistä ja jollain − puhtaalla tavalla kirjoittamaan inspaavista lauseista.

Niin hypähdetäänkin ulos puistoon, seuraavaan päivään, jolloin Sylvi nähdään samaisella penkillä, jonka luona hän tapasi ”erään pojan” isosiskon − ja bongasi tämän koiran. ”Mikäs lintu tuo on?” kysyi Inka. Eivät arvanneet Nekalan lapset, eivät Peltolamminkaan, vaikka koetin johdatella imitoiden sen ”tiu-tiuta” ja kuvailemalla sen suht’ omaperäistä näköäkin. ”Tilhihän se, joka syö ahneesti pihlajanmarjoja! Ja liikkuu yleensä ”parvessa”, kavereitten kanssa :O” ”Lintu voi jättää osan marjaa pensaaseen…” pohti Kaapo siihen. Nyt saivat satulapset tunnistaa, mikä valkea, täplikäs koira leikitteli tuon isosiskon kanssa toisaalla ja mikä harmaa, tumma koira tokotti penkillä. Nekalassa ei jälkimmäisen nimi muistunut vielä huulille, mutta Peltsun tytöt tunnistivat sekä Tessun että Kafkan. Vaikuttavaa − olivat ainakin jokuset lukeneet tämän kirjan aiemmin 😉 ”— Hän [Sylvi] huomasi että Kafkakin oli lenkillä. Sen pannan alta pilkotti paperikäärö./ Se oli kirje, jossa luki näin:”

22 BMetka, vedenalainen maailma häilyy rantakivillä istuvan satupojan taustalla − ja sieltä ihan ensinnä huomasi satutytön uimassa, uppeluksissa Kaapo. ”— Poika etsi etsimistään, mutta toivomuskiveä ei löytynyt.— Tyttö kysyi: ’Mitä olisit halunnut toivoa?’” Pojan kertojaääntä en hidastellut, en liioin kiihdyttänyt, jonkin asteen äänensävyäni kylläkin. ”’Että mulla olis hyvä ystävä, joka… veis minut huvipuistoon ajelemaan teekupeilla (puhekielensin jälleen).’/’Mutta eihän siihen tarvita kiveä! Ruusu voi viedä meidät.’ Mikä oivallus! ”Ruusu hirnutti suutaan, ja tyttö ja poika kiipesivät sen selkään.” Kun tähän höristin korvaani ”kämmenlehden” kera, hieman hirnutin, rohkenivat isoimmat satulapset iiii-ha-hattamaan aivan kirkkaasti 😉

”Ruusu ravasi (laukkasi) harja hulmuten, ja kohta koko kaupunki avautui heidän edessään.---”

”Ruusu ravasi (laukkasi) harja hulmuten, ja kohta koko kaupunki avautui heidän edessään.—”

Taas saatiin kopistella satuhevosen kavioilla − mutta varovammin, kaksitahtisin raviaskelin, miksei neliaskeltaa käyntivauhtiakin, ensin reisiä, sitten pöydän pintaa vasten, vaikka laukkaa tekikin mieli viilettää. Kaupungin kovilla kaduilla pitää kuitenkin kulkea säädyllisemmin ;O

Paitsi että hehkutin tahi ainakin painotin hämärän kesäillan kauneutta, huomasin satulasten funtsivan omia kokemuksiaan ”huvipuistoista”. Ne ”niin ja näin suuret maailmapyörät kaupungissa (Linnamäellä) ja ”melkein vuoristoradat (Fun Parkissa) ja ainakin vauhtimadot (Särkänniemessä) saivat ihan kaikki vuoronperään ja limittöinlomittainkin kiekua. Hienoista kummastusta herättäviä, ajeltavia teekuppeja” unohtamatta. Monika muisti tarkkaan, miten suuria ne kupit olivat, jotta ”niihin mahtui ainakin kolme ihmistä” ja että ”niiden keskellä on iso teekannu”. Ja nekin pyörivät, sekä itsensä että kannun ympäri. HUIIIIIIIIII :O

Kirjesadun loppukuva on onnellinen Happy End, kun tyttö ja poika mussuttavat ihanaa, vaaleanpunaa hattaraa − kumpikin omaansa, toistaiseksi ;) − ja Ruusukin pääsee huvittelemaan toisten heppojen kanssa karusellin kyytiin :)

Kirjesadun loppukuva on onnellinen Happy End, kun tyttö ja poika mussuttavat ihanaa, vaaleanpunaa hattaraa − kumpikin omaansa, toistaiseksi 😉 − ja Ruusukin pääsee huvittelemaan toisten heppojen kanssa karusellin kyytiin 🙂

”Sylvi laski kirjeen syliinsä. Lumisade oli muuttumassa rännäksi.” ”Mä tiedän, se on sellaista että se sulaa nopeesti!” totesi Kaapo. ”Niin: räntähiutale katoaa heti kun se nenälle laskeutuu!” myönsin. Sylvi on tosiaankin jäänyt lukemaan Lukalta saamaansa kirjettä ulos puistoon :O ”Hän kysyi Tessulta: Näetkö Kafkaa missään?” Tässä vilautin oman tassuni-kämmeneni suunnasta toiseen − ja osoitin valkoista, täplikästä koiraa vuorostaan. Hau! Tessu käännähti ja haukahti kohti puiston porttia.”

Jollei tarkkasilmäisinkään lapsi vielä edelliseltä puistokuvalta havainnut, minkä Sylvi on ottanut mukaansa, se kyllä huomattiin toiseksi viimeisessä kohtauksessa *. ”’Terve, kirjekaveri! Minne matka?’ — ’Kirjastoon etsiin hauskoja satuja.— Mutta en taida jaksaa köpötellä sinne asti.’” Tämän repliikkiparin saakin huikata a) ilolla, b) todella kuin puiston syvyydessä konsanaan. Onneksi kelpo ratkaisu pulmaan löytyy jälleen tarun tytön 30likeltä… *) Punainen ”pulkka”, jossa lukee: ”Ruusu!” TI-HIH-HII!)

Tekisi mieli tähän viimeisenkin aukeaman kuva liittää − mutta ei, sitä en teekään. Sinun täytyy etsiä tämä satukirja ja lukea=kokea tämä pikkuromanttinen taru, jossa on tuo pikkuromanssi satu, ihan itse!

Aikamoinen tytön, pojan tuplaunelma, tämä tarina. Kyllä sadunkertojan kelpaa, kun saa avartaa näin ihanasti toteutettua tarukirjaa mitä alttiimmalle lapsiyleisölle! Niiaan syvään tästä tarukirjasesta tekijöille, jotka ovat hienovaraisesti kutoneet toden ja käytännön kiehtovaan taruun sisäissatusen avulla. Kuvat nivoutuvat kiehtovasti sekä tarua tukemaan että laventamaan. Oman kunniamaininnan ansaitsee herkkä puuvärin käyttö, josta syntyy mitä eläväisintä pintaa. Toivonpa tämän rohkaisevan meitä kaikkia puuvärejä (uudelleen!?) etsimään & ennakkoluulotta käyttämään :O

Sylvin tokan tarun päätyttyä satulapset saivat miettiä, kenelle kirjoittaisivat & piirtäisivät kaverikirjeen. Kunhan satupöytä oli katettu liinalla, puu-, liitu- ja tussiväreillä ja väripapereilla, saivat valita mieleisen kirjearkin ja ryhtyä puuhaan. Ihania kirjeitä syntyikin: kamutädille, kamunaapurille, kamusiskolle, kamuisälle − kamuäitiä unohtamatta ❤ Samalla juteltiin, mitä kaikkea perinteiseen kirjeeseen voi liittää ja laittaa kirjekaverille yllätykseksi. Ainakin tarroja, kiiltokuvia, valokuvia, karamellin tai tikkarin… jopa aarrekartan! (Kun nyt vielä muistinsopukoitani kaivelen, muistan jopa akvaariokalan ruokaa vastaanottaneeni O;) Inka tuumi, ettei hänen tarvitsisi tehdä kirjettä, kun on menossa juuri huomenna sen ”eri hyvän ystävänsä” luokse toiselle paikkakunnalle − mutta kunhan toiset ryhtyivät puuhiin ja kannustin: ”Kirjeen voi todella tehdä vaikka itselle lahjaksi!”, ryhtyivät melkein kaikki kirjeen laatijoiksi.  Sekä rullakirjeiden että kuorellisien, jotka suljettiin värisin villalankarusetein tai kätsysti teipin palalla.

Taisin vielä valistaa, että kauan sitten kuninkaat, arvon herrat ja hienot naiset käyttivät omia sinettejä kirjeidensä sulkemiseen. Moiseenhan sulatetaan liekillä tummanpunaista vahaa, kuin steariinia, jonka päälle leimataan oman sinettileiman kuvio. Sellaista sinettiä ei sitten saanut avata muut kuin kirjeen vastaanottaja, kunhan kirje saapui perille − hevosvankkureilla, laivalla tai junalla :O Satulapset kuuntelivat silmät totisina.

29

ISO SATUKIITOS sinetöiköön tämän tuplatarutunnin tuumailun!

Advertisements

2 comments on “Kirjekavereita ti 25. & to 27.2.14

  1. Pikku Pia
    01/03/2014

    P.S. Jos jossain on vielä sellainen joulupukkinen tai -tonttunen, joka kuulee ikuista satulasta, toivoisin saavani omaksi tämän kirjasen ;O

  2. Pikku Pia
    01/03/2014

    P.P.S. Joku kysyi myös, minkä nimisiä kirjekamuja minulla oli. Heille ne kaksi tärkeintä, liki aikuisikään säilynyttä paljastin: Melissa (Amerikasta) ja Despina (Kreikasta). TERKKUJA!!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 01/03/2014 by in helmikuu 2014.
%d bloggers like this: