sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

HYRINÄÄ HYÖNTEISISTÄ ti 4. & to 6.3.14

Nekalan ötökkälorubuffilla kerrattiin, mitä kaikenmoisia mönkijäisiä Uulun esittämän afrikkalaisen tarun ruukuista tuli ulos, kunnes aloitin: yyy- iii-eee-inisevällä ITIKKA-lorulla.17 B

Perään vaati tulla kuulluksi oman runonsa kautta SUDENKORENTO, joka lennähti ihan oikeasti saturepun kätköstä pöydän ylle ja kurvasi melkein Kaapon nenälle. ”Lapsenkaapu korennon/ jäi jo järven aaltohon./ Lento huima, huoleton/ hei, se käy nyt —” Tässä piti ehdotta topata ja sorminukkekorennon käärösiivet oikoa, ääneen laskea :O ”— neljin/ hohtosiivin heljin/ ilmass’ ylös ja alaspäin,/sinne ja tänne ja noin ja näin,/ mutkia tehden ja suoraan mennen,/ kuperkeikankin kieppaa;/ kiinni se, kuin emokorento ennen,/ sievästi hyttysen sieppaa.” Petollisen komean korennon luonto on siis saalistajan! Sitä vakuutti Kaapon äitikin: oli nähnyt sudenkorennon ihan vasta viime kesänä nappaavan viattoman lanttuperhosen kiinni ja rouskuttavan samoin tein suihinsa. (Glumps!)

18Komia on korentokarkelo KEKEN KESÄLAULUJEN (Otava a.d. 1923) vinjettikuvassa, jonka on piirustanut Eric O. W. Ehrström, taidegraafikko ja monitaituri (ynnä, eittämättä, pikku humoristi ;), kun on mitallisia runojakin taitanut kansiin asti laittaa. Ruotsiksi tuo lorusetä-ötökkäystävä on alunperin riimitellyt, kielen meille puolestaan ”suomeksi sommitellut” runoniekka Otto Manninen. Näissäpä piisaa tutkittavaa monessa mielessä: antavat oivaltavia näkökulmia hyönteisten eloon, mieleen ja: kielen päänvaivaa sille, joka tahtoo eri runomittoja tunnistaa :O

Kolmanneksi elukkapalaksi vielä ”herra” SISILISKON oma loru, onhan se matelija, kuten aksolotli, josta Kaarle on meille monet kerrat satunnin lopuksi totta turissut.

19Tähän kuulimme Kaapon äidin hellyttäviä kokemuksia sisiliskoperheen kohtaamisista lapsuuden pihamaan kevätkivillä, joille puolikesyt liskot toivat jälkikasvunsa näytille maailman menoa päivittämään.

Vaan miten toimii sisiliskon salaperäisen kuuluisa häntä? (Sehän voi suorastaan tipahtaa, jos..!) Tästä ja monituisista muista hyöntehisistä ehkä jatketaan kevätkesemmällä −

Sinne, huhtikuun lopulle, oikein keväisen kultaista, leppeää satuaamua ilmanhaltijattarelta toivotaan :O

* * *

Pikkupakkasaamu oli torstaina sitä mieltä, että talvi voisi sittenkin vielä jatkua − mutta päätös keväisemmän runottelun puolesta oli jo tehty (ja ”laskiaissatu” sai vieläkin oottaa lumisempaa keliä…) Katsotaanpas, miten säänhaltija meitä naruttaa O;)

Amanda tuli sadunsuikkaajan seuraksi satuhuovalle juuri parahiksi, jotta KEKEN KESÄLAULU -vihkonen pääsi oikeuksiinsa jälleen. Näin komiasti kirkkaankeltainen pullukkamiekkonen esittelee itsensä ihan ensiksi:

5 BHetken runoa makusteltuaan voi huomata: se on tutussa ja hieman haastavassa runomitassa: alkupainottomilla anapestin ja jambin runojaloilla astellaan. Kuten korva kuulee, silmä tapaa: riimiparejakin noudatetaan :O Esittelyrunon lopun maisemakuvauksiin utelin satutytöltä täydennystä: ”sini-” ”taivasta”, joka kaartelee ulkosalla kaiken yllä, sieltä ”pilviä” … ja muutakin maiseman muotoa voi kädellä eteensä loihtia.

Seuraavan sivun ötököitä tulvivasta vinjetistä satutyttö toki ”toukan” bongata osasi: ”Voi, sa toukka tollero,/ kaunis karvalollero!/ Vihreä on sulla paita,/ siinä moni täplä, raita./ Varo sinä varpusta, tiaista ja —” Tässä herkesin knaputtamaan lattiaa kiivaasen tik-tik-tiktahtiin… vaan honkapuun ahertajalinnun sijaan ehdotti kuulijani ”harakkaa” 😉 ”— tai tikkaa:”, virnistin, ”toukka on makeampi tunkion rikkaa!” Ja jottei tämä, painollisella alkutavulla (jambilla) sanavalintansa asteleva runo tylsyisi muuntuukin loppusäeparin askellus (daktyyliksi) näin: ”Kotelohon kotvaksi itsesi peitä,/ sitten se heitä/ ja perhona liihota ilmojen teitä!” PERHONENHAN siitä lolleroisesta tulla tupsahti, jahka se oli aikansa2 B popsinut kaalinlehtiä ja pulskistunut ja: itse kutomaansa koteloon ”muuntumisleikkiin” suojautunut :O ”Sammakko”-rummakon Amanda tunnisti heti. Hieno on senkin vinjetinomainen koristekuva (jugend-ajan tyyliin). Mokoman mulkosilmä-matelijan kvaakun tunnistavat varmaan kaikki, vaan oletkos Sinä seurannut sammakon ”pallipäisiä poikia” eli ”nutipäitä”, tai ihmetellyt sen ”kutupalleroiden” pistäviä silmämunia kevätlätäkössä? Nutipään käpäläin kasvua ja hännän pikkuhiljaista typistymistä voi kevään tullen ojavesissä ihmeekseen seurata, ihan totta :O

9bSarvijaakkoa seuraavaa emme kumpikaan varmalla tunnistaneet nähneemme, mutta kaks’säkeisen runon avulla ja oivia, piiitkätuntosarvisia koipeliineja kuvassa silmäämällä ehkä opimme PALOPUKIN mieleen painamaan. Tikitystä tämänkin elukan repertuaarissa: ”— Kaarnan all’ on solat soukat,/ joiss’ on sulla somat toukat./ Eipä niitä sieltä näy,/ tiukka tikitys vain käy./ Tik-tak, tik-tak − toukkaparvet/ kohta kehkee, saapi sarvet —”

Itikkaisen ininäimitaationi kuulosti satutytön korvaan äkkiseltään ”mehiläiseltä” liekö ”mehiläs” taannoisesta (Kunnaksen) mettiäisrunosta mieleen jäänyt..? Kun itikkain veisun perään piti surista kuin KÄRPÄNEN, olin jo puraista kieleeni, eikä alku vaikuttanut ollenkaan semmoiselta kuin voisin toivoa… ”Hei, mikä helle ja helo,/ ikkunass’ ilo ja elo!/ Kärpäset surisee,/pom pom poksahtaa −/ ruutuun ja kattoon.—” Kivasti tässä kuvataan kohta koittavan kärpästen ”ikkunatanssin” aikaa ;O Mutta: ”— Mustipa murisee,/uhkaa ja urisee,/uhkaa jo suuttua,/ purevasti puuttua/riemuun ja rattoon.—” 10 BNii-in, Murren murinaakin pitäisi tässä parhaimmillaan hyödyntää, jopa onomatopoeeraten mutta kosken ole tällä kertaa runonikkari vaan lausuja, tyydyin murrraamaan just ennen säekvartettia. ”— Leuat jo loksahtaa − onni on huono,/ jälleenpä mattoon/ painuvi kuono.—” Pieni tarunhan tästä sukeutuukin, loppuun vielä ajojahti: ”— Pysy, kärpänen, pöydältä poissa!/ Älä kiertele kermassa, voissa!/ Ei kynttesi puhtaus kehua kestä,/ et viitsi varpaitas pestä!” 😉

Mehiläistä, mokomaa, emme tavanneetkaan, mutta sen lähiötökkäisserkkusen KIMALAISEN sitäkin uteliaampina. Tässä lorussa onkin hienoja sanoja: ”kukan kupu(kuppi, malja), ”puhkioosi” (teriö(kö) vai(ko) heteet, emit, ”puhkeamisen paikka” − ”napa”..?!), ”mesikääryt” (-kääröt), ”kunnahille”, ”kunnaille” l. (kummuille, mäille)…

11Sitten pääsi raitapaitainen AMPIAINEN pampiainen vuoroonsa näin: ”Ampiainen, ampiainen,/ mustan, kellan kirjavainen,/ ketterä kuin kimalainen! / Muotos hullummalt’ ei näytä, mutta pistint’ älä käytä!—” Näppärästi tässäkin trokeemittaa käytetään ja tuodaan vaihtelua rytmiin säeparin tahi -kolmikon riimivaihtelulla. ”− Jos sa pesähäni kosket,/ poksis − sulta paisuu posket!/ Jollet koske, konsanaan/ etpä tule tuntemaan/ pistimeni terää.” Huomaat, että runon toisen säkeistön puhujaksi tuikkaakin amppari itse :O

Vaan ampiaisen jälkeen kiinnitimme huomiomme seuraavaan, ”viileämpään” kaunokaiseen:

”Etana, etana kiltti hei!/ Eip’ ole kiirettä sillä, ei,/ tapa sillä on vanha, vakaa:/ päivät mahallansa makaa./---”

”Etana, etana kiltti hei!/ Eip’ ole kiirettä sillä, ei,/ tapa sillä on vanha, vakaa:/ päivät mahallansa makaa./—”

”Etana, etana verkkaan matkaa/ sienen pehmeän pinnalla jatkaa./ Sarviansa se varoo vaan,/ suojaan vetää ne sukkelaan.” Ihan taatusti tästä lopusta putkahti mieleen vanha tuttu ennustusjuttu ”Etana ”− näytä..?” ”Sarves…” muisti Amanda, ”…onko huomenna pouta?” Kokemuksesta minäkin tiedän, että etanaisen sarvet ovat pystyssä silloin kun se on vilkkaammalla päällä kostealla säällä..!

HÄMÄHÄKIN vastaava ennustajan ominaisuus, vaisto, tuli sadunkertojalle yllätyksenä, sen myönnän:

Hämähäkin salakavaluuttako kuvaa runon vaihtuminen päättäväisesti laskettelevasta trokeemitasta poukkoilevampaan jambi-anapestiin viideksi viimeiseksi säkeeksi?

Hämähäkin salakavaluuttako kuvaa runon vaihtuminen päättäväisesti laskettelevasta trokeemitasta poukkoilevampaan jambi-anapestiin viideksi viimeiseksi säkeeksi?

Ja katsoin parhaaksi kertoa satutytölle, ettei sen verkko ole suinkaan riippumaton kaltainen laiskanlinna ötököille vaan niiden surman suu :O Mitä enemmän siitä irti rimpuilee, sitä enemmän sotkeentuu tahmeaan lankaan 😦 Mutta: sekin on luonnon järjestämä juttu; muuten ei hämppi saisi ateriaansa.

Ahkerain muurahaisten lorusta ottakaamme oppia 😉

”Pesän tekoon, pesän tekoon!/ Kiskomahan kortta kekoon!/ Muurahainen, toimen mies,/ puuhat sull’ on suuret, uuraat:/ raivaat ratasi ja ties, /talos taitavasti muuraat.” Tarkkaan ja taitavasti kuin kirjailijasetä on riiminsä tähän, jälleen trokeiseen, lorutteluun vuorotellut :O ”Niiltäpä nipistät nilkkoja, sääriä,/ jotka ei anna sun rauhassa hääriä,/ jotta ne muistais: tointa ja työtä/ huolella hoida, niin onni on myötä!” Lopussa kuulaankin sorisevampaa daktyylia eli kahden laskevan tavuparin jalkaa. Eipä pelännyt satutyttö murkkuja, mutta kerroin hälle semminkin niistä kiukkuisista punervista, jotka asustavat saunanovemme edustan maan alla ja tulevat pistelemään käsiäni sen kerran kesässä kun rikkaruohoja kitken. A-auts, hetkisen ne pistokset polttavat, kirvelevät kovin, kohta hellittää − jollei ihon pintaa käy kraapimaan.

14 BHupsis – mikäs hyppäsi sormiparina satuhuovalta korkealle? Ja uudestaan..! Heinäsirkkapa hyvinkin – ihan etevästi jambilla, anapestilla runonsa siritellen: ”Siri-siri-siri − soittosi kuulla ma voin,/ siri-siri-siri − iltahan koitosta koin/ soi helmassa heinikkoin” Koskapa meillä aikaa ja malttia ja etenkin tahtoa, koetin saada kieleni sirittämään mahdollisimman heinikkosirkan omaisesti. Auttoi, kun otin oikeaan käteeni ”viulun jousen” ja sillä vinguttelin vasemman käsivarren ”viulua” ;O

Mato-kastematoja” eli seuraavassa runossa ONKILIEROJEN trapetsitanssia Amanda kurkki kämmenen sormien suojasta. No ovathan nuo rantamullan mukeltajat aikas iljettävänmoisia eläväisiä: ”Harvoin suora lienee liero,/ kiemurtelevainen, kiero/ on sen inha elon tie,/ perässään pää häntää vie. −” Tässä mietin minäkin, kumpiko pää on kastemadon pää-pää ja kumpi häntäpää − ja voiko se käyttää kumpaakin päätä kumpanakin päänä?! (tai kumpaa tahansa päätä kumpana tahansa päänä [vähän niin kuin ”kumpaisenkin suvun puolta”, jos oikein muistan…]) Lorun loppu viekin varsin kesäiseen järvenrantarientoon: ”Järvessä on kaloja,/ saisi särvinpaloja,/ mutta ongenvapaa/ tarvitess’ ei tapaa!/ Ahvenia, särkiä/ ois, kun ongituksi saisin./ Jospa joukkoon putoaisin,/ oltais yhtä märkiä!” jollei pohtimaan särkikalan ja ahvenen tunnusmerkkejä :O

15Vielähän satutytölle runot maistuivat? Miksipä ei, kun oli rauhaisan rattoisaa retkifiltillä runostella. ”Koppa-” eli vallan KULTAKUORIAINEN löytyy seuraavan vinjetin kukkamedaljongilta kuin korun jalokivenä ikään. Vanhahtavia, vierahampia sanoja mukana tässäkin balladinkaltaisessa, kovin kesänketoisessa runosessa: ”uudinvuode” (verhottu sänky), ”vainen” ([jo] vain)”vainolainen” (vainoaja, vihollinen − jollei takaa-ajaja..) Täytyypä taas tutkia eläinkirjaa, mikämoinen tämä arvon kaunokainen ihan oikeasti onkaan..!

RAPUSEN tehtäväksi jäi päättää tämä kokonaisen seitsemäntoista hyönteisrunon kimara:

”Rapu vihreä taapäin raahusti veessä,/ vaikk’ estettä sillä ei ollut eessä./ Puron pohjalla, liejussa, näljässä/ se viihtyi, veessä ei väljässä.—” Jep & hep: sormijaloin saatoin taapäin kipittää ja ravun kulkua koettaa, sitten sormisaksiparia käyttää… ”Kiven kolossa siell’ oli sillä koti,/ siell’ uljaasti kaksin saksin se soti./ Vesin kiehuvin nyt se on keitetty,/ vähän dilliä sekaan heitetty,/ tulipunaiselta se vadissa paistaa,/ ja herkukseen sitä maistaa.” Jaa-a… trokeeksi tämän voisi suomalainen lausuja & kanta-astuja laittaa − mutta kun tätä ryhtyy keskittyneesti rapu-rallattamaan, toimiikin omimmillaan jambin ja anapestin loppupainotavuin :O

Komiat ovat sekä elävä, sinivihertävä, että keitetty, tulppaaninpunertava tapaus tämä :O

Komiat ovat sekä elävä, sinivihertävä, että keitetty, tulppaaninpunertava tapaus tämä :O

Päästäpä kerran rapuja merralla kokemaan (pyydystimellä nappaamaan) − keittämään ja: maistamaan oikeilla heinä-elokuisilla puutarhakesteillä… Haaveillahan me kaikki saamme, emmekös vaan?

Kesänhaikuinen olohan noista pikkuötiäisistä jäi. Vaan lienemme itse aikamoisia mammuttimötkiäisiä näitten pienten mielestä? Ainakin runoriimittelijäsetä Ehrströmin mieli on ollut vikkelä, kun on itsensä ötökänkokoisena keltuaispoikasena oheissarjakuviin piirtänyt (hänen hyväntuulisesta leikkimielisyydestään vanhat kaskunmoiset kertovat) ;D

Piirustettiin: Amanda värikästä tyttöshahmosta (keijukaista!?), äitinsä (tytön kehotuksesta) kukkaisketosta − ja minä, perhosten ikiystävänä.. arvaat varmaan, mitä..!

Syyssatusten aikaan, satutätsy Miian johdolla koottu LORUTOUKKAkin sai viimein terkkusensa keväimestämme, kun valitsimme sen haukotukseksi sammakon lorusen ;)

Syyssatusten aikaan, satutätsy Miian johdolla koottu LORUTOUKKAkin sai viimein terkkusensa keväimestämme, kun valitsimme sen haukotukseksi sammakon lorusen 😉

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 08/03/2014 by in maaliskuu 2014.
%d bloggers like this: