sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

Meidän oma JASON :)

Camilla Mickwiczin kuvitukset ja tarinat ovat kutittaneet satukainaloani ihan lapsuudesta asti. Jasoniin saattaa samastua sellainen tyttö kuin poikakin, joka… asuu kerrostalossa, jolla ei ole sisaruksia, jolla on hoitotäti ja hoitopaikkakavereita, joka leikkii kuurupiilosia, jolla on touhuava äiti..! Muitakin yhtymäkohtia omaan elämääsi varmasti löydät.

1Näihin taattuihin, satuisiin faktoihin turvauduin, kun uusintapainos ensimmäisestä JASONISTA (Tammi 1975) läiskähti iloisin värein silmiini. Jahka Nekalan satupojat Kaapo & Jari tupsahtivat ajallaan paikalle, aukesi iloinen kirjankansi. Kannen hahmon vanhempi veli tunnisti, vaikka ei muistanut tuota hieman erikoisempaa nimeä siinä sekunnissa.

”Tässä talossa asuu paljon ihmisiä…” aloittelin, ja oivan kuvan ikkunoista 3sai Kaapo täydentää, millaisia ihmisiä: ”Isoja..” − no juurikin, ”… Ja pieniä.” Vakuutuin, että tämä kirja kuuluu poikien perheen valikoimaan ja sitä oli Kaapollekin luettu. Liekö myös Peltolammin Aunelle, viisi vuotta, joka tupsahti Peltolammin satuhuovalle tuuraamaan niitä muita satulapsia, jotka kevätaurinko oli ihan väkisin houkutellut ulkosalle, arvaan ;O

Arkipäivinä isot ihmiset menevät työhön joka aamu.—” teksti, sekin Mickwiczin käsialaa, toteaa, kun kuvan ala-ulko-ovesta purkautuu niin muodoin monenkokoista, -ikäistä ja näköistä tallaajaa asfalttikadulle. ”— Pienet ihmiset menevät puistoon…” ja tässä saimme jälleen lisätä omien kokemustemme kirjosta mahdollisia paikkoja Jasonin miljöön höysteeksi: ”Kerhoon… satutunnille…” Kaapo mietti, ja minä jatkoin: ”Tai leikkikouluun, siellä missä sellaisia on tarjolla, tai esikouluun − tai…?” Vihjeellä omista, vanhemmista siskoista polku ”kouluunkin” putkahti kielelle.

Arvaapa, minne tämä tätsykkä tallaa..!

Arvaapa, minne tämä tätsykkä tallaa..!

Kaikki eivät kuitenkaan mene ulos. Taloon jää sairaita —” ja jälleen on mahdollista tehdä itse havaintoja siitä, kenellä ei ole mahdollisuutta tai tahtoakaan jalkautua alas, ulos kaupungin hulinaan. Sisään jää ”kissaa”, jää ”vanhusta” − ”vauvaa” ja ”kukkaa”. Voimmekin huomata: toisille sisälle jääminen on kurjaa, toisille ihan normaalia, hyväksyttävää, toisille jopa mieluisaa :O

Seuraavalla aukeamalla tavataankin sadun päähahmo ja -aisapari − kuvassa, joka on painautunut satulapsenmieleeni lähtemättömästi. Tekstissä tehdään selkoa pojan ja tämän äidin, Kaarinan, 7 Btunnusmerkillisestä kiharatukasta ynnä, no, sanoisinko ”perusominaisuudesta” (olosuhteiden pakosta, luonteentaipumuksesta..!) ”Kaarinalla on aina kiire. Hän ei saa myöhästyä töistä ja hänen on ensin vietävä Jason päivähoitoon —” (Voi hyvänen hyssykkä: tämähän kuulostaa juuri siltä kuin mitä omassa elämässäni aina kouluikään asti tapahtui :O Jopa äiten tukkakin oli juuri tuollainen… ja 40 + olemuksensa pullukka, joskaan ei ihan nuin paljoa. Terveisiä äiti Ansku Annelilleni lähetänkin tässä näin! 😉

Toivon Jasonin ajatuksen ”lennosta” lohduttavan niitä lapsukaisia, jotka joutuvat joka arkiaamu vanhempiensa kainalossa/ kannoilla/ kärryissä hoitopaikkaan kiitämään. Toisaalta: tämänkin voi mieltää normaaliksi, jopa ansioksi: onni on vanhempi, jonka kyydissä kiitää päivähoitoon ja jolla on työpaikka,:O

8Onneksi Jasonimme saa jäädä eri uteliaisuutta herättävään, aurinkoisen väriseen rappukäytävään ja tervetuloa toivottavan oven luo: ”Hanna asuu toisessa talossa. Joka aamu hän ottaa lentävän Jasonin vastaan.” Ja niin tavataan hoitopaikan toiset lapset, Esko ja Minni, jotka kuuntelevaiset satulapset varmaan oppivat tunnistamaan, nimetkin muistamaan, kunhan mieleen painavat.

Surrurrurrurrurrurrurrrrrrrr” rohkenin surruuttaa, kun siirrytään Kaarinan työpaikkaan, tehtaaseen. ”— Päivät pitkät hän siirtelee purkkeja, joita kone sylkee suustaan kauhealla vauhdilla.—” 9Myös purkkien putkahdukseen liukuhihnalle sovelsin oman ”futum-futum” äänen, joka tuntui kohtuullisen toimivalta. Kun tuon laukomistahtia kiihdyttää, saa mukaan jännityksen potkua: ”— Jos Kaarina lepää hetkisen, kaikki menee sekaisin. Kaarinan täytyy silloin pitää vielä kovempaa kiirettä, että saa purkit taas järjestykseen.—” Lohdullista on, että Kaarina voi hommansa sujuessa ajatella: ”Mitähän Jason mahtaa puuhailla?” Aune tunnisti oivasti purkkien alla matkaavan ”hihnan”, liukuhihnan − sellainenhan löytyy jopa lähikaupan tiskiltä 😉

Viereisessä kuvassahan selviääkin: ”Jason puuhailee mieluiten omien

No toki hoitolapset yhdessäkin puuhailevat, kuten Jason, Esko ja Minni tässä :)

No toki hoitolapset yhdessäkin puuhailevat, kuten Jason, Esko ja Minni tässä 🙂

keksintöjensä parissa.—” Ihan varmaan moni pikku poika vastaavan mieltymyksen jakaa. Jasonin viereen kontanneita varmaan kiinnostaisi itsekin kokeilla… :O

Mikä metka on hoitotäti Hannan ja lasten kikka kuurosateen varalta puistokeikoilla? ”— Jos sattuu satamaan, vain Hanna kastuu, ja kaikki katsovat ihmetellen kummallista olentoa —” ”Jolla on…” kävin kuvan jalkapareja laskemaan − ” kahdeksan jalkaa..!” Katsoin Kaapoa, Aunea kummastuneena. Miten moinen on mahdollista..? Lapset tiesivät ja paljastivat ;D Sinäkin (o)saat, jos minäkin (o)saan päätellä.

Kun kirjasen hoitopaikassa käydään piilosille, emme mekään malttaneet jäädä paikoillemme, vaan menimme vuoron perään piiloon: ensin Kaapo −

Josko minäkään vikkelän pojan taktiikalle pärjäisin? Kuvasta senkin kyllä äkkää...

Josko minäkään vikkelän pojan taktiikalle pärjäisin? Kuvasta senkin kyllä äkkää…

niin vaikeaan, ettei sadunkertoja-sokkopaarma ollut löytää ainoaa satupoikaa ollenkaan! Saattajaäidin oli autettava ”kylmää − kuumaa” tyyliin, jotta sain viimein vainun ja löysin! Aikas pitävän piilopaikan keksin vastaavasti, eikä lopulta auttanut kuin pyytää ja päästellä äänimerkkiä, jotta isoveli ja pikkuveli saivat vihin piilostani − ja lopulta löysivät ;D (Enempää emme arvanneet koettaakaan :O)  Aunen kanssa vuoroteltiin kahteen kertaan ihan kelpo piiloin. Entä miten Jasonin ja hoitokamujen käy? ”Hanna löytää ensin Minnin ja Eskon, mutta Jasonia hän ei löydä —

PIRRRRRRRRR!” päräytin alkuun seuraavan jakson tarinassa. (Kunpa vanha herätyskello olisi ollut vielä tallella, olisi se saanut aikamerkin tehtävän hoitaa!) Luulen, että ihan oikeassa kunnon tehtaassa soitetaan moinen työvuoron päättyessä illansuussa. Kipinkapinkopin voi kämmenillä lattiaan ulos tulvivaa työväkeä oivasti ryydittää − kuten Jasonin talon asukkaiden & Kaarinan kiiruaskelia muissakin kohtauksissa, seuraavassakin:15

Esko ja Minni menevät kotiin ja Jason lentää taas Kaarinan perässä —” Mutta miksi? Saattaisikohan (kokemuksesta) viksumpi satulapsi arvata? Sen sijaan kokeilin, josko Kaapolle oli jäänyt hoitopaikan lapsien nimet mieleen. Ei ihan vielä, mutta vielä oli tarinassakin matkaa ;O

Futum”-tyyliin purkkeja pakkaamassa tavataan kiireinen äiti taas − kaupassa! Ja edelleen soppaa ryystämässä, kotikeittiössä16Näitä, tuttuja paikkoja voi satulapselta myös täydennyksenä arvuuttaa, jos vuorovaikutteisuutta tahtoo yllä pitää 😉 ”Jason, syöpä nopsemmin!”, käänsin kirjan toteavan lauseen Kaarinalle repliikiksi vaihteeksi, kun ei moisia tule vastaan ollenkaan tässä kertojan täysin tahdittamassa tekstissä. ”— Sitten hän muistaa, ettei heillä enää olekaan kiire.” Huokaamme, hi-hah-damme helpotuksesta mekin.

Hitsi: keskiaukeaman olin kääntänyt Nekalassa yli! Niin tuoreet olivat satukirjan sivut, että tarttuivat toisiinsa salaisuuksiaan suojaamaan :O Tässä sen uusinta Nekalan pojille (oman äidin Johannan kera likemmin tutkittavaksi 😉 ”Iltaisin Jason ja Kaarina katsovat usein televisiota. Kaarinalla on tapana kutoa ja vilkuilla välillä, mitä kuvaruudussa tapahtuu.—” Kuulostaakos, näyttääkös tutulta? Seuraavaa voi kiiruusti kudontansa valmiiksi tahtovan (= ahnehtivan) ja sovituksen ohi oikaisevan tulokseksi syntyä:18

… vaan ei pikku Aunen äidille, joka osaa ja malttaa ”ommella” telkkua katsomatta 😉

Tarkkaavaisuus, jollei uteliaisuus huokuillut sekä Kaapon että Aunen kasvoilta, kun seurattiin Jasonia ja Kaarinaa aikuisten ”taidekouluun. ”Kaarinan tehtaalta saama pakka ei aina riitä ja niin hänen täytyy joskus tehdä ylimääräistä työtä iltaisin. — Mutta Kaarina ei opiskele piirtämistä ja maalaamista. Hän —” Ihan vielä ei ollut ”mallina olo” joko sanoina tai toimena näille viisivuotiaille tuttu, mutta moisenhan voi oppia! Mallin työstään Kaarina saakin ansaitusti ”palkkaa. ”Kaarinan täytyy seistä kauan liikkumatta samassa asennossa, niin että kaikki ehtivät saada piirroksensa valmiiksi. Se on rasittavaa.” 21 BPohdin, että siinä vaaditaan keskittymistä ja tasapainoa  jota koetimme seisten yhdellä jalalla, käsivarret sivulla siipinä, kiintopisteeseen katsoen. Toisaalta: taitoa vaaditaan piirustusoppilailtakin, sillä yksi asento eli yksi työ tulee saada valmiiksi annettuun aikaan: muutamassa minuutissa tai puolessa − tai jopa muutamassa sekunnissa, jolloin piirustusta voidaan nimittää ”croquiksi” (”luonnos” hienolla ranskankielisellä sanalla) :O

Ajatus Kaarinan työn takana onkin koota rahaa Jasonin uuteen talvitakkiin − tai muuhun tarpeelliseen. Hienon hieno ja varmaan hintavampi, tämä teddykauluksinen, jollei venäläistyylinen villakolttu :O

25Seuraavien aukeamien kohteeksi selviää Kaarinan muhkea tukka. ”— Kaarina on pahalla tuulella, kun hiukset ovat likaiset ja pörröiset. Silloin hän menee Jasonin kanssa — Minne”, kysyin, ”— saadakseen hiuksensa kuntoon?” ”Parturissa” eivät tämänkertaiset satulapset olleet käyneet, mutta ”äidin leikkuussa” ja oikeallakin ”kampaajalla” kyllä. ”Kaarinalla ja Jasonilla on silloin aikaa jutella keskenään, koska Kaarinan on istuttava paikallaan (onneksi & viimeinkin ; )”

Mickwiczinkin piirrosjälki on vain näennäisesti saksi-pala eli cut-out -tasoista: esimerkiksi tästä laajakuvasta löytyy syvyyttä kuin aidossa kampaajan salissa :O

Mickwiczinkin piirrosjälki on vain näennäisesti saksi-pala eli cut-out -tasoista: esimerkiksi tästä laajakuvasta löytyy syvyyttä kuin aidossa kampaajan salissa :O

Hauska on sarja Kaarinasta, joka saa pesun, permanentin, kuivauksen ja föönauksen aikana useita eri ulkonäköjä, lookkeja. (Tällaisia ammatti- tai asiayhteys-/ tyylisanoja voi nuorelle sadun kuulijalle myös tarjota, jos uskaltaa (sekoittamatta pienen pään pakkaa 😉 Lopputulos on sitäkin upeampi tupee! Senpä annamme porkkanaksi Sinulle tästä kirjasesta löytää ;O Eikä Jasonkaan jää palkinnotta, kerrassaan reilua (nam-namia..)!

30 croppedMutta: ”Jasoninkin tukka täytyy joskus leikata. Joka kerta Jason ihmettelee, jääkö siitä mitään jäljelle. Kerran se leikattiin niin lyhyeksi, ettei Jason kehdannut näyttää sitä kenellekään —. Se oli synkkä päivä.” Tuollaisen tunteen saattaa muistaa ainakin joka toinen, joka on ”liian innokkaan kevät-/kesätukan” leikkuun uhriksi joutunut. Myös muuan Jaska Jokunen, silmäreiälliseen paperipussiin turvautuen.

Kirjasen ja päähahmoparin viikon päätöspäivä on sentään eri lämminhenkinen ja värivaloisa (aidoin seitkytluvun kuosein):

Kun Kaarinalla on vapaapäivä, heillä ei ole aamulla kiirettä minnekään —” Tämän lausuin haukotellen venytellen vallan makeasti. ”He voivat nukkua pitempään ja olla yhdessä koko päivän.” Satulapset kyllä tietävät vielä tänä kaksituhattakymmenenluvun päivänäkin, mitä äidin kanssa voi pyöräyttää: ”pipareita”, totesi Kaapo, ”sämpylöitä” Aune, siis varmaan joskus pulliakin (vaikkei juuri minunkaan äitini koskaan ;O) ”Jason ei välitä leipoa tavallisia pyöreitä pullia. Hän tekee taikinasta ison hahmon, jolla on monta jalkaa.” Jasonin leivonnaismörön pikku varvas-jalkaiset laskimme hienosti ääneen − ja pohdimme, mikä ”rusinapari” on ”silmäpari”, mikä ”sierainpari” tai kulmakarvapari” ;D

31 BMiten metkaa on löytää uudelleen niitä kuvia, joiden äärellä on ihmetellyt satuarjen mahdollisuuksia monenmonituisia vuosia pienempänä… Enpä löydä tuolle tunnesekoitukselle sanaa, saati sanoja. Hieman häkeltyy, hieman hymyilyttää − ja kokee olevansa oikeassa paikassa taas 🙂

Loppulaululeikkeinä kuunneltiin Metsämökin ikkuna -kirjan (Tammi 2010) cd:ltä

A) LAPSET TYÖSSÄ (säv. J. N. Lahtinen, san. Anni Lilja),

Anne Peltolan (sittemmin Vasko) näkemys "tenää tekevästä vauvasta"...

Anne Peltolan (sittemmin Vasko) näkemys ”tenää tekevästä vauvasta”…

hissutahtisen duurivoittoinen: ”Nyt on lapset työssä kaikki; astioita pesee Maikki,/ Kerttu kirnuaapi voita, Kalle kuorii perunoita,/ Pekka paikkaa rukkasia, Katri kastaa kukkasia.” mukana laulaen, viittoen.

B) Aina yllyttävän, reipastempoisen, puolitutun TÄTI MONICAN (silkaksi lastenlauluksi nimetyn), johon lisättiin monta uutta hahmoa nimineen, ikineen, välineineen, tehtävineen. Esimerkiksi: ”On meillä hauska ukki, tuo ukki Arhippa,/ kun ukki menee metsälle on näky komea./ :,: Kas näin heiluu saha, ja saha heiluu näin:,:

Vaikka olin laulellut tätä ennalta, en semminkään muistanut nappiin, mikä oli minkäkin työteliään lapsen nimi tai

...& "Tätsy Monicasta" :O

…& ”Tätsy Monicasta” :O

tehtävä − en liioin Monican kumppaneiden. Mutta nopsaan saimme instrumenteista ja kertosäkeestä ja sävelestä kiinni. Jäi hassunhauska mieli. Vielä tahtoi Aune nimenomaan kuurupiilosille joka on juuri sellainen piiloleikki, jossa voi ja ennättää vaihtaa piiloa etsijän huomaamatta :O Sadunkertojapa oli tuon erikoispiirteen unohtanut! Sepäs on mukana Jasoninkin metkussa..!

Satulikkaparina väritimme myös pari ääriviivakuvaa: Kaarinan kädessä lentävästä Jasonista ja työstä & odotuksesta palkkionsa saavasta äiti & poika -parista 🙂

Satunnilta seuraavaan

lentäkäämme aina vaan!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 14/03/2014 by in maaliskuu 2014.
%d bloggers like this: