sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

Susi-hukka-reissulla to 18. & pe 19.9.

Että meille huomenia heitti viikontakaistakin sankempi sumu, vieläpä hitaammin heikkeneväkin, siltä tuntui, vaikka aurinko hohti sinnikkäämpänä lamppuna sumun suotimen takana. Valaistus voi olla jännittävä!

11 bHellemmin hyräillen kiersin lähijärven lehdon, sadunsaattajapaimenkin aisti sen: sadunkertoja on toipilaana, olonsa vielä heikko − mutta utelias:

Kuka saapuu satunnin seikkailuun kanssamme tänään?

Jahka paimenkoira paikallaan kyläkirjaston portin pielessä ja satutossukat jalassani, cd-soitinkin viritettynä, kuuluivat lupaavat äänet käytävästä. Sisään ajeli kolmen lapsen katras äidin kuljettamana: sinisilmäiset sisarukset veli, sisko ja pikkusisko. Veli kohta kolme vuotta, sisko melkein kaksi, vaan piltti sai jäädä rattaisiin uinumaan, kun satukukkaspallit levitettiin iloiseen pikku rinkiin.

1 bAloitettiin aivan oikeaan aikaan – hypähtämällä kevään satunneilla jo kahdesti seikkailleen Sylvi Kepposen satumatkaan, tällä kertaa hUKKARETKELLE (pienellä alkukirjasimella aidon kannen tyyliin; kuvittaja Marika Maijala, tekstittäjä Juha Virta. Otava 2010). Jo sisäkansiaukeamalta löytyi tusina tutkittavaa ötökkää, joista isommat sisarukset saivat tunnistaa ihkuen-hihkuen ”perhosen”, ”hämähäkin”… kipikipitin sormani lattialla ja siitähän tuli ”kärpänen” – joka toki tunnistettiin, vaikkei paljasteta, kuka sen tällä kohtaa oikeastaan muisti ;O

Niin satuveljen kuin -siskonkin silmät tapittivat uteliaina seuraavaa aukeamaa, jolla salaperäiset pikku kädet pujottuvat sivujen ulkoreunoilta ja puhekupliin kätkeytyy viite-vitsi etsiväpari ”Jalkaan ja Lamppuun”..! ”Jaa-a: ehkä tarinan myötä selviää, ketkä siinä keskustelevat..!”, tuumasin, ja käänsin seuraavalle aukeamalle, jolla reissu alkaa:

”Oli lämmin elokuun ilta. Pyrrönperällä pysähtyi Syrjäteiden liikenteen bussi numero 74. Bussista astuivat ulos Sylvi Kepponen, äiti Kepponen ja Tessu-koira.—” Vastassa portilla on itse isäntä eli pappa Enska. Kuvasta satuveli tunnisti ”koira”-hahmon ”hau-hau” -vihjeellä (eihän sitä oitis voinut arvata, miukuko vai haukku, kun ei etupäätä näy ollenkaan).

2bPerjantaiaamuna pihanperän tiltaltti toivotti reipasta päivää, olihan muistutellut itsestään jo useana iltapäivänä. Voisiko sillä olla vielä toinen pikku lintupesue mielessään? Vinhaa vauhtia saavutimme metsälähiön koulukirjastolle ja kymmeneksi tupsahtelivat paikalle uudet satupojat, kolmikesäinen isoveli ja kahden kesän pikkuveli (pikku-pikkuveikan jäädessä vaunuihin vasta puolivuotiaan kokonsa vuoksi 😉 Tuttuakin tuttumpi satutyttökin sai paikan satuhuovalta, eikä ketään ujostuttanut, päinvastoin: kun satupoju alkoi kikattaa hukkaretken alkukuvan arvoitusta jugurttipurkkipuhelijoista niin, ettei kyennyt lopettamaan, tahtoi satutyttö hyssyttää vaitioloa sormi pystyssä huulten edessä.

”Kuisma-kissakin hiippaili tupaan kuuntelemaan kaupungin kuulumisia, siis Sylvin ja tämän äidin kertomia, täsmensin.”

”Kuisma-kissakin hiippaili tupaan kuuntelemaan kaupungin kuulumisia, siis Sylvin ja tämän äidin kertomia, täsmensin.”

Ulkokohtauksesta käydään sisään Enska-papan ”tupaan” (lisäsin, sillä juuri vanhan talon ”keittiöltä” kuvan huone näytti) ja viedään laukut ”kammariin”, jonka selvensin vanhaksi ”makuuhuoneen” nimeksi. ”Nii-in!” tokaisi pikkuveli ja isoveli täsmensi, että ”Koska ulkona oli tullut pimeää”. Juuri niin, nyökkäsin, ja jatkoin: ”— Enska laittoi kahvipannun porisemaan.— ’Naapuriin on muuttanut uusi tyttö’, Enska kertoi./ ’ Huomenna voit mennä käymään naapurissa’, äiti sanoi Sylville, ’mutta nyt hammaspesulle!’” ja jälkimmäisen lisäyksen aikaan onkin oivaa tunnistaa Sylvin vierussa pirttipenkillä odottavat kapineet – jotka olivat joka satupojan ilmeestä päätellen tutut jutut, vaikka vain vanhin sen ”hammasharjan” nimen sanotuksi sai. Eikä tietenkään unohdettu lattialla hiippailevaa miukumaukua – jonka vakuuttaisin samaiseksi kuin sisäkannen valokuvamaisessa piirroksessakin.

Mieluisa tunnelman vaihdos vie seuraavan aukeman yötunnelmaan, jossa saa kesän heinäsirkkakin ”ss-ss-ss-ss” sirittää ja kertojan ääni madaltua, paikoin kuiskuttaa. Otuksia hiippailee satulasten kummastukseksi ja tunnistustehtäviksi – niin kuin aukeaman oikeassa laidassa kärpästä kämmenselällään luupittavalle tyttösellekin ;O ”Siilihän siellä tuhistelee,”kettu” vilahtaa toisaalla, yhtä tummanharmaana olentona kuin ”susi”, mutta muodoltaan sirompana vinhana. ”Sudenkorento” oli pikkusisaruksille vielä uusi 20 byhdyssana, mutta kun samanmoinen huopakorento pyristeli saturepusta ilmaan omalla tavallaan tarua siivittämään, oli tunnelma melkein kuin viime kuun aikaan ulkosalla! ”Hu-huu”-u-huileva ”lintu-pöllökin siellä kirjansivun lehvikössä liitää saalistuspuuhissaan :O

”Aamulla Sylvi kipaisi pihalle ja hyppäsi Enskan pyörän selkään. Oli päästävä tervehtimään uutta naapuria.—” Käsivarrella annoin polkupyörän pyörälle kohta kiihtyvämpää vauhtia ja kiristin kerrontatahtiakin. ”Vauhti kiihtyi niin kovaksi, että Sylviä alkoi hirvittää. Mutkan takaa tuli yhtäkkiä näkyviin liikennemerkki, jossa luki. STOP!—” Sekös sai aikaan ojaan ajon ja Sylvin& Tessun kellahduksen lentoon huiiiiiis ;O Kunpa vain vanha ”BEE”- eli mehiläiskelloni (Kiinassa taannoin tehty, Englannista löydetty) olisi vielä ehjä, olisin sen äänimerkiksi satunnille ottanut. Nyt tyydyin ”ring-ringuttamaan” peukulla & kielelläni, noin vaan.

Ojan pohjalle ei onneksi onnettomaksi jäädä voihkimaan: sieltä edellisenkin kuvan öinen tutkija-tyttö löytyy. ”— Tyttö laski lehtiönsä, kohotti kulmiaan ja katsoi kysyvästi Sylviin./ ’Sylvi Kepponen, oletan’, 8 bhän sanoi./ ’ Minä olen Orvokki Pyrrö. Hauska tutustua.’/ ’Kuten myös’, vastasi Sylvi.” Sylvin ääneksi tuli heleämmmän tyllerön, joten Orvokille jäi tomerampi tyde – etenkin jälkimmäisen ilmaisutapaan moinen (”mutullani”) sopii. Heinikon vilistäjät, Orvokin kirjaa pitkin kiipeävät ”muurahaiset” ja paikallinen ”(suden)korento” sekä keon päällä tokottava ”rupikonna-”sammakko” nimettiin ja sammakon ääntä vuoroin kertojan, vuoroin satupojan äänellä imitoitiin: ”Kurr-kurr” − ”kvak-kvak”.

Seuraavan aukeaman lähikuva Orvokki Pyrrön muistiinpanovihkosta vaatii paneutuvampaa otetta. Siis satulapsetkin likemmäs kirjaa, kertojaa :O Cd-soittimen avulla varmistettiin, miten bongatut piirroksen ”linnut” ”(sini)sorsa” ja ”ruisrääkkä” todellisuudessa toitottavat (Laulava lintukirja. Juhani Paatela & WSOY). Eelis osasi aloittaa aivan aidolta kuulostavalla ”kvaak-kvaak”-ulla, kun taas rääkän rukiinen krääkky vaimensi kuulijat omaperäisyydellään. Toki arvuuttelin lapsilta myös takkuturkkisen tassuillakävelijän olemusta: ”koirako” vai ”kettu”, kuten Iisa nimitti, − vaiko sittenkin se kirjan nimessä mainittu ”hukka eli susi”..?!9 b

Vaikka olin jo huokaissut helpotuksesta, ettei Sylville ei liioin polkupyörälle ollut näyttänyt käyneen kuinkaan, paljastuu totuus seuraavassa kohtauksessa, jossa sukelletaan papan vajaan: ”Tytöt taluttivat pyörän takaisin Enskan talolle. Etukumi oli puhjennut ojaanajossa./ ’Romuvajassa on korjausvälineitä!’”, puuskahdin tuumasta Sylvin lailla. Ja kuten teksti ilmoittaa, kuva kertoo: vajasta löytyy jos jonkinmoista rompetta. Myös pieni polkupyörän kuvalla varustettu aski, jossa kokemuksesta tiedän olevan pyöränpaikkaustarpeita ;O ”Enska-pappa varmaan osaa paikata polkupyörä kumin”, totesin toiveikkaana.

10 b”Hämä-hämä-häkki” alkoi jo luontua kolmivuotiaan isoveljen suulle, mutta pitkä-siima-häntäiset, pikkukuonoiset pii-pittäjä-hiirulaiset vaativat etsintää vajaa kolmevuotiaan muistitaulusta. Viis- ja nelivuotiaille olivat kumpaisetkin varmoja tunnistettavia.

Entäpäs sitten vanha”huvilateltta” eli niin iso teltta, että sinne sopii kymmenenkin ihmistä? Kuvasta pikkuveli ehdotti, että Sylvi oli löytänyt ”takin”! Niin koetin sanoin hahmottaa, minkä vajan katosta roikkuvan kangas-verhon tytöt päättävät raahata ulkosalle – täsmälleen kirjan keskikohdassa:

Kirjan pitkänpuikea malli lienee tällaisessa koko aukeaman kuvituksessa mitä puhuttelevimmillaan:

Kuka kiipesi ylös puun korkeudelle - ulos aukeamlta?! ”Housut!” huudahti Justus.

Kuka kiipesi ylös puun korkeudelle – ulos aukeamlta?! ”Housut!” huudahti Justus.

”Vihdoinkin teltta oli pystyssä, ja tytöt menivät sinne istuskelemaan. Enska-pappa alkoi muistella nuoruutensa telttaretkiä. ’Nuorena miehenä sitä jaksoi valvoa vaikka koko yön, kerrankin ihan suden hetkeen asti.’/’Mihin ihmeen suden hetkeen?’” kysyy Sylvi, ja satulasten ilmeistä näin, ettei moinen termi voinut mitenkään olla aivan ”pässinlihaa”. Orvokilla on kuitenkin selkeämpi ajatus tähän:”’Silloin voi varmaan nähdä suden. — Valvotaan ensi yönä aamuun asti!’” hän tuumaa, ja moiseenhan Sylvi yhtyy: ”’Mahtava idea!— Tehdään paljon eväitä!’”

Kuisma-kissan olemus häilyi kuulijalasten mielissä, olihan sille tarjottu niin koiran, kissan kuin sudenkin hahmoa. Siinä missä kissan turkkiin tarttuneet ”takut” näyttivät viisvuotiaasta isoveikasta ”siilinpoikasilta”, taisivat ne kolmivuotiaastakin olla ”koppakuoriaisia” 😉 Niityllä törröttävän ”takiaisen” kuivuneiksi, piikikkäiksi kukiksi ne sitten selitinkin.

13 bSeuraavan aukeaman tunnelma on jälleen myöhäisempi; päivänvalossa ei telttakankaaseen heijastuvia varjokuvia heti huomaakaan. Mutta tekstin mukana nekin selviävät Sylvin ja Tessu-koiran esittämäksi teatterikappaleeksi nimeltään ”pikku Hukkanen ja Iso paha metsän täti”. Jälkimmäinen tuntui avautuvan satuveljeksille hymynkareista päätellen hassunkurisena ;O Etualasta saatettiin bongata, mitä kaikkea sadun tytöt kokosivat yöksi telttaan: ”voikkoset” joku keksi voileiviksi, ”kaa-ka-on” tunnistivat kolmivuotias satupoju & nelivuotias satutyttö oitis, viisivuotias poju kohta − ja pikkuveljellekin oli lopulta ”kaakau” maittanut. ”Termoskannu” kuumaa juomaa varten oli oudompi, mutta ”mehumuki” ja ”pelikortit” käytettyjä! Kaikista metkoimmaksi nousi jälleen ”jogurttipurkkipuhelinyhteys”, eikä siihen tarvitse huutaa, jos se toimii. Tässä tarussa se tekee juuri niin.

Sitten, viimein, alkaa kohokohtajakso: ”— yöretkeläiset päättivät tehdä tarkkailukierroksen pihapiirissä.” Ulvoin vaimeasti, nenä kohti kattoa kuin piirroskuvan koiralla, ja sain satulasten huomion tarinaan niin, että isoin velikin tuiskahti muistaen ”SUSI!”. ”Jostain kantautui ulvontaa./ ’Taisi olla susi!’ Orvokki riemastui./ ’Kuuluiko se tuolta?’ Sylvi kysyi ja osoitti niitylle, joka hohkasi outoa valoa.—”

15 bJos tarussa todetaan ”mutta niityllä olikin vain paljon kiiltomatoja”, ei se voi tarkoittaa kuin Orvokin näkökulmaa, joka lienee tavannut niitä usein tutkimuksiensa aikana. Sen sijaan Sylviä kiiltomatoset ihastuttavat – kuten sadunkertojaakin ihastuttaisi, jos kerrankin näitä hohtavahäntäisiä otuksia tapaisi :O Uusia ötököitä ne vaikuttivat olevan satulapsillekin.

Kun satulasten huomio satunnaisesti herpaantui melko vivahteikkaasta tarinasta, saivat kuvissa tuon tuosta lennähtelevät sudenkorennot kutsua karkurit sorminukkekollegansa avulla takaisin huovalle ja juonenkulkuun mukaan. Satukorennon kosketus saa jokaisen kikahtamaan & nenää nyrpistämään 😉

16 bÖisessä, sirkkoja sirittävässä metsikössä juoksevien ”otsalamppupäiden” puuha ei avautunut kuulijoilleni heti. Keskityttiinkin kiikaroimaan minikiikareilla vuoron perään Orvokin tapaan. ”Suuren koivun juurella Orvokki vihdoin pysähtyi. Hän kiipesi korkealle tähystämään ja Sylvi kapusi perässä. Mitä nuo oudot valot oikein olivat? —” Mutta onneksi öisen metsän olentoja riitti kunkin vuorollaan bongattavaksi: ”lempakoita”, tunnisti pikkuveli, karhunpentu ”nallen” hoksasi isoveli ja ”hiiren” mm tutuin tyttönen.

Vaikka retkeläiset osaavat neuvoa eksyneen Pyrrönperän Lymyn ”suunnistajan” takaisin kirkonkylään”, siis keskustaan, jossa on ”kauppa”, ”koulu” – ”päiväkoti” ja ”kirkkokin”, selostin, eivät he yht’äkkiä tiedäkään, minne mennä ); ”Minulla ei ole enää aavistustakaan, missä oikein olemme’, tajusi Sylvi silloin./ ’Eikä minulla’, myönsi Orvokkikin. ’Mutta mikäs kärsäkäs tuossa menee?’” ”Mää-mäiden” avulla satulapsista useimmat tunnistivat ”lampaan”, vaikka tarun tyttö oli sitä (vahingossa?!) kärsäkkääksi parjannut. Yhdessä laskettiin ”mää-päät”, kunnes Sylvi kiri edellemme − ja sekosi 😉 Onneksi Orvokki tunnistaa lauman, josta tietää Enskan talonkin olevan likellä. ”— Alkoi väsyttää. Onneksi Enskan portti näkyi jo.—” Tässä kohtaa satulasten katseet napittivat tiukasti kertojaan, joka haukotteli – ja siirtyivät vissisti mukana seuraavan aamukuvan aukeaman tunnelmaan.

Mahdollisen susi-hukan varjo näyttää aivan todelliselta – kuten auringonnousun kultaama ja varmaan lämmittämä teltan sisuskin.

Mahdollisen susi-hukan varjo näyttää aivan todelliselta – kuten auringonnousun kultaama ja varmaan lämmittämä teltan sisuskin.

Oletkos Sinä havahtunut retkikaverisi aikaiseen intoon nousta, puikahtaa ulos, jo silloin, kun vielä itse tahtoisit maistaa makeinta unta? (Sadunsuikkaaja on); Mutta arvaahan sen, että tutkija-tyttö Orvokille on suden varma kohtaaminen tärkeämpää kuin unien saaret, saati nukkukehto!

Viimeisen aukeaman kasteenkostealle nurmikolle kävimme vetoketjuoven kautta – tunnistamaan, mikä se varjon viskannut tassuilla kulkija oikein mahtoikaan olla..! Ainakin pari lapsista sen todellisen olemuksen taisi (kisuksi) tunnistaa ;O Perään vislasin, kun: ”— Postinkantajan viheltely kuului jo maantieltä. Tessu nukkua tuhisi talon portailla. Mutta takkuturkki oli kadonnut.—”

”Pituinen se..!” tokaisi pikkuveli. Aika katsastella kotikaupunkimme vanhempaa, havainnollista karttaa, ja etsiskellä tuttuja paikkoja. Pikkusisarusten perhe oli käynyt

Tavan takaa tavatusta nelijalkaisesta portailla pötköttäjästä nähdään jälleen kerran vain peräpää & häntä. Saappaiden omistajatkin saattaa sadun kulkija arvata.

Tavan takaa tavatusta nelijalkaisesta portailla pötköttäjästä nähdään jälleen kerran vain peräpää & häntä. Saappaiden omistajatkin saattaa sadun kulkija arvata.

”huvipuistossa” suuren ”järven” rannalla, tutuin satutyttö ”Sorsapuistossa” mummin ja vaarin kanssa. Isoin veli huomasi ”junaradan” ja ”koulun”. Minä näytin ”keskustorin”, ”joen” näköisen ”kosken”, ”laivoja” rannassa, ”näkötornin” laajassa ”puistometsässä”… jne :O Kiintoisalta kotipaikkakunta näyttää korkealta ilmastakin katsottuna.

Loppulauluiksi poimimme mm. erinomaisessa SUOMEN LASTEN LAULUKIRJASSA (toim. Essi Wuorela; WSOY 2012) muistissa pysyvät Hämä-hämähäkin ja Lennä, lennä leppäkertun. Edelliseen tulivat melkein kaikki mukaan – uudempaa säkeistöä ”Sääski-sääski pieni, surraa parvessaan” lukuun ottamatta, jotta mukana viitottiin sormi-aivo-jumppana. Jälkimmäisen lauleskelin ”uudemmalla” sävelellä toisten tapaillessa, sitten, satuäidin todettua, että osaavat laulun toisella sävelellä, saivat perheenjäsenet laulaa vuorostaan – kunnes jatkoin (kertojan kielipään vieneellä): ”Kulta-kultalehden alla/ äiti puuron keittää./ Unituutu leppäkertun/ lämpimästi peittää.” Viimeisen säkeistön saivat kolmivuotias isoveli ja äiti laulaa taas tutummalla tavallaan (sen sävelkulun taidat Sinäkin muistaa :-)) Ehkäpä Sylvi ja Orvokki osasivat myös tämän unilaulun – tai Sylvin äiti sen heille lauloi retki-illan aikana..?

à la Matti Pikkujämsä

à la Matti Pikkujämsä

Juoksee metsähiiroset jäi viimeiseksi vipellysvirreksi, osaatkos sen, kansanmoisen? Näppärääkin näppärämpää sormikipitys-käsitaputus -tahtia tässä vasta testataankin! Satuveljeksiltä sormeilu ja etenkin taputtaminen & kuuntelu, katselu, luontuivat hyvin – siinä missä vilkkain satutyttö malttoi kutoa hämähäkin verkkoa vain säkeistön, toisen verran 😉 Satukorttiaskareet ja kirjaston vapaat kirjat kutsuivat :O

Nasta, yhteinen satu-hukka-retki oli tää,/ varohan, ettet seuraavan taru-seikkailun kelkasta pois jää!

Advertisements

2 comments on “Susi-hukka-reissulla to 18. & pe 19.9.

  1. Pikku Pia
    20/09/2014

    P.S. Detaljit ovat Maijala & Virta -satukirjatiimin rusinoita, toisinaan pähkinöitäkin, kuten Enska-papan tuvassa paasaavan radion toimittajan sääennuste-kupla: TIEDÄTKÖ, missä sijaitse Kuuskajaskari – tai mitä lajia sitä seuraava lukuattribuutti merkitsee? Tutulta kuulostaa, varmaan ;O

  2. Pikku Pia
    12/10/2014

    Tarusta tulee sadunkertojalle mieleen taannoin luettu ja tykätty nuorten romaani Luonnonlapsi Calpurnia Tate (by Jacqueline Kelly, 2009), jonka päähahmo, tomera teinityttö, tutkii uutterasti luonnon elämää kuin Orvokki hukkasadussa – ammattimaisen vaarinsa opastuksella..!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 20/09/2014 by in syyskuu 2014.
%d bloggers like this: