sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

HEI-heinäkuulle – hei kesä, HE-HEI, SYYS to 25. & pe 26.9.

Vaikka aamupäivä apeampi pilvitaivaan katon alla, tuntui heti ulos astuessa leppeämmältä kuin eilisellä aurinkoisella. Sateesta ei tietoakaan, joten ehkä suunnitelmani suuri piirrättää jumboliiduilla asvaltille onnistuisi tänään ennen kurjempia kelejä.

Lastenhuoneeseen olivat saapuneet vuotias pikkusisko isoveljensä, kolmivuotiaan kanssa; mukaan sopivat oivasti vuotias tytteli ja vieläpä – syystaiankohan avulla – tutunoloinen nelivuotias poika reippaan vuotiaan pikkusiskon kanssa. Saattaja-äiti paljasti, että olivatkin piipahtaneet vuosi sitten, pojan ollessa kolmekesäinen ja siskon sylivauva, joten tutustumisiksi uudelleen tänään.

Peltolammin huovalle ripotteli vallan mainio joukko uusia satulapsikasvoja nelivuotiaan pojan seuraksi: kolmivuotias satutyttö & nelivuotias hyvä ystävänsä, vieläpä kolmivuotias isoveli pikkusisko, valppaan yksivuotiaan, kanssa. Juuri ja juuri taaemmas pikkupenkeille ennättivät vielä nelivuotias satutyttö reippaan vuoden vanhan veikan kera!

2 bPitkään, pitkään olivat saaneet Henriikka Tavin lorurunot sarjasta 12 (osa 6, osuuskunta Poesia 2013) odottaa vuoroaan, ainakin vuoden päivät – miten en niitä aiemmin mukaani ollut ottanutkaan? Pohjalla kyti ajatus kesäisestä satusessiosta, mutteihän heinäkuulla juuri kukaan taida satuntia tarvita, ainakaan kaupungissa – VAI?! Kerroin kuulijoille kukkapalleilla, että heinäkuun runoset mukana nyt ennen kuin syksy todella alkaa, siis hyvästeinä menneelle – eivätkä kirjan runot edes ole kesään sidottuja, vaan voisivat tapahtua melkein milloin, missä vain.

Ja niin alkoi JUTTUJUURAKOSTA terhakka tuntimme: ”— otan pienen palan/ sen multaan upotan/ Marinoita marinoin./ Tarinoita kasvatan./ Noita avaa suunsa kummitusluolan:/ Ei oe pelättävää./ Vain: jännittävää!” (kaksoispisteen tuikkasin väliin eli pidin tauon ja ääntäni madalsin, liki kuiskasin.

Oheisia lasten piirroksia saivat satulapset toki katsastaa, milloin käänsinkin kirjaa avoimemmaksi. Mutta enemmän käytin eleitäni viittoen, väliin itse liikkuen tai asentoani vaihtaen havainnollisempaan taruntuiskaajan tapaan.

ISOIN TIKKUKIRJAIMIN alkaa myös seuraava satuloru, joka valtaa ainakin kokonaisen aukeaman:

Taustalla häämöttää 'Nimetön' by Sonja Westerberg

Taustalla häämöttää ’Nimetön’ by Sonja Westerberg

seuraavalle aukeamalle uljaasti porhaltaa, joten samalla kertojana rohistin rintaa pormestarin lailla: ”Arvon Herra Hirviö Hirmuinen! Me lyömme Teistä nyt RITARRIN eikä laisinkaan laittaa/ että haisinkaan haittaa/ kun tulitte ahmineeksi myös sen pienen kerrostalon, koska/ SEHÄN OLI ARKKITEHTONISESTI MELKOINEN ROSKA!”

Metkaa elävöitettävää, totta maar, mutta puuttuukohan seuraavasta kappaleesta teonsana – ihan vain vahingossa?! Sen sietää sinne lisätä! Ja jatkon töpinässä kilistelin kelloa ”vähän niin kuin hälytyssireenin” virassa 😉

'Nimetön' näkymä by Oliver Alanen

’Nimetön’ näkymä by Oliver Alanen

Vielä kolmannenkin aukeaman moinen takaa-ajoloruttelu vie mennessään, kunnes hirviö on ehtinyt hörpätä likapuron kuiviin ja ahmaista kaatopaikan puhtaaksi ennen kuin häviää kaukaisuuteen… Hirviön siipien lailla saattaa itse lukijakin koettaa liitää ;O Loppukuva (neljäs aukeama) onkin mielenkiintoinen tutkittava katunäkymä. Sieltä satupoju tunnisti ”PYÖRÄN” ja ”pikkupyörän”, toinen ”kaupan” – ja taivaalta lentävän ”(l)entokoneen” kumpainenkin; satutyttö taas ”raketin” pikku mökin sijaan.

”Pee Äs”, lisäsin sivun reunatekstistä: ”HIRVIÖ SAI PITÄÄ MITALLINSA”.

Seuraavan sivun taideteoksen viereltä alkaa se ainoa kesästä kotoinen runo eli heinä-helteen lorujuttu: ”KAUPUNGIN päällä höllyi helle niin/ pitkäveteinen kuin eteinen./ Se ei jaksanut itse kävellä ja siksi löhähti selkään/ kuin mikäkin turkispuuhka kuin liikenneruuhka/—” Idea elävästä, vaikka vedottomasta hellesäästä ilahdutti jo ensilukemalla; vaan moiseen ilmentäminen ääneen ei ole itsestään selvää onomatopoeisiaa l. olennon luontaiseen ääntelyyn perustamista jokseenkin kokeneellekaan kerojarantulle. Mutta yrittäähän voi – ja toisella kertaa sekin, uskotkos, luontui:

by H. T.

by H. T.

Layout antaa melkoisesti ilmaa säkeiden väleihin, eikähän se haittaa, että ve-nyt-tää tahi ve-te-leh-ti-ä saa ;O Virkistävän vaihdoksen sävelen antaakin seuraavan säkeen (& sivun): ”Hullu helle! Mitä siellä puskissasi pöhöät!/ Tule tanssimaan!/ puro solisi/ niin kuin poliisi—”, mieluisampi imitoitava kipakampaan rytmiin ja äänentasoon 😉 Mutta helle jatkaa omaa mataa rataansa – melkein hirviönhönkivästi: ”Valitettavasti en jaksa evääni heilauttaa, vaan ne/ mieluummin syön, ja löhöän” helle möhösi/ niin kuin sika.” Hmm – vaikka kieli on helteen, uskon sen, viimeinen vertaus on kyllä KÖKKÖ! Mutta: menköön, vaikkei sille nauranut edes satuäitikään ;/ Onneksi puroa ei möhötä, vaan se korjaa potin kivasti kotiin!

'Auto' by Miska Hakala

’Auto’ by Miska Hakala

Omaksi suosikikseni nousee heti ensikerronnan vahvistuksella tämä mielikuvituksen voimaa humiseva proosaruno: ”PUUTARHURI istutti peltoon kymmenen pikkuautoa ja istui odottamaan kyytiä. Kun odotus oli täysi/ maasta kasvoi metallinen metsä.—” Niin koin kertojana toimia kuin tuo kuvituspuutarhuri, tökkiä kaikkiaan kymmenen sormen määrän moisia lattia-peltoon ja odottaa leuka kämmennojassa, kunnes kasvattaa ne metallipuut käsivarsin ylös..! Ja: hurrr-rrrr-uristaa, HURISTAA, vaikka pienimmäiselle siskolle tuli väsy äksy ja alkoi vielä itkettää tai säälittää. Viuhhh-vauhhh!!! saatoin ilmaan kämmenellä vetästä kuin jatkorunotuksessa: ”— Öisin metsä hurisi ja päästeli vauhtiviiruja, ja tuntui kuin olisi asunut suuressa maailmassa, kiivaan moottoritien sykkeessä.” Satulapsoset tuijottivat tätä tarinaa aivan kuin sisällä siinä hurrviuhhmetsässä, pikkutytötkin. Ja vaikka nelivuotias satupoika kokosi ahkeraan omia kirjojaan pöydän kauemmassa päässä, hän kuulasteli, kuunteli – kävi toisinaan luoksemmas ;O Aika taikaa!

Aukeama tasapainossa – vaikka sen kumpaisenkin sivun taidepaketissa tapahtuu monen hengen verran & monituisen aatoksen voimin :O piirros: 'Koodikenttä' by Oliver Kallio

Aukeama tasapainossa – vaikka sen kumpaisenkin sivun taidepaketissa tapahtuu monen hengen verran & monituisen aatoksen voimin :O piirros: ’Koodikenttä’ by Oliver Kallio

Viereisen runon muassa sai ”sormenpääkärpänen” pöristellä satulapselta toiselle samalla kun lausuin, tauottelin paikoitellen. ”Iltavilli” lienee monen satulapsenkin tuttu toimi juuri ennen nukkumaan sammumista ;-)..?

”TÄNÄÄN ei kukaan määrää Riittaa./ Tai jos määräisi, Riitta ei käskyistä piittaa./ Hän nukkuu illan tuloon asti ja lähtee sitten öiseen/ puistoon paljain jaloin kiikkumaan:—” Tähän tempasin saturepusta tyttöaikojeni suosikkisetin: paperinuken, jonka selkään olin (omaksi ällistyksekseni & mieluuksi muikkariksi) jopa kirjoittanut RIITTA (itse nimeämäni paperityttö ”Tähtilapset”-sarjasta) ja jolla on kuin onkin oma paperinukkeheppa! ”—Loikkii pitkin poikin autoteitä. Se on turvallista kuin/ hevonen, koska autot ovat nukkumassa/—”. Tässäpä huomataan kuin muutamassa aiemmassakin runossa se veitikka ilmiö ajatuksenvirran oikkuilusta, joka synnyttääkin uutta juonen juoksua – tai suvantopaikan: ”— Silittää hevosen kaulaa, ottaa valjaista kiinni ja/ hyppää ratsun selkään. Ratsastaa läpi yön, aina/ aamun rajalle saakka.—” Ravitaputtelutkin moiseen kohtaan kannattaa – satulapsista aina kuuntelun arvoinen, jolleivät itse osallistuisikaan! Arvaapas, kenet tyttö silloin tapaa..!

Lorutaru jatkuu kolmannelle sivulle (toiselle aukeamalle)kauniin kuvan kera – ja Riitan yöretken päätöksen saaliit selviävät oiviksi aamutuliaisiksi:

kuvassa 'Nimetön' by Peppi Paananen

kuvassa ’Nimetön’ by Peppi Paananen

Melkein yhtä yllättävä on seuraava lorukuvitushöpötys ”MAAILMAN OHUIMMASTA TYTÖSTÄ”, jonka havainnollistamiseksi olin napannut toisen paperinukkesisaren, hieman pienemmän ja siten kaiketi kevyemmänkin: ”Liina oli maailman ohuin tyttö./ niin lohduttoman ohut kuin lakana./ Hyvin kevyenä ja aaveellisena/ hän kaikissa tuulissa lepatti.—” Jos tuon voi vielä järjellään ymmärtää, ei seuraavan säkeistön kuvitus mielessä ehkä aivan pieneltä vielä luonnu (mutta sanahaasteitahan voi aina kylvää jatkoa varten): ”Jos joku törmäsi häneen, hän kietoutui häneen/ (niin kuin lakanat kietoutuvat) ja oikopäätä/ oli paikalla muumio.” Oikeakielisyyttäkin voi näissä runopiireissä rikkoa ja aiheuttaa epäselvyyden törmäyksillä metkoja tuloksia ;O, kuten seuraavissa säkeistöissä – joissa ei riimeistä eikä pilkuista piitata lainkaan!

14 bYhdessä tutkittiin vielä, mitä paperisia pikkutavaroita ”Liina-nukella” oli mukanaan teltassa: ”kassin” lisäksi ”vesikuppi”, Joona tiesi, eli ”vesivati” jalkojen ja kasvojen pesulle, mojovan kokoinen ”tikkari” ”tikkukaramelli”, ”pyyhe-” ”PAPERI!”, tokaisi satupoju, eli ”-liina”, ”tyyny”, johon pään painaa, satupojulla käytössä – ja ”pupu!”, taisi pikkusiskokin muistaa, vieläpä (paperinukelle) aivan oikea, jota sai silitellä vuorotellen.

Peltsulaisten kanssa mietittiin vielä, mitä punaisessa ”eväsrasiassa” (sen nimen satupoju, -tyttökin melkein muistivat..!) mahtoi olla: ehdotin ensin ”voileipää” & ”kurkkua”, joten lorutyttö lisäsi ”tomaatin”; ”omena” ja kelpo ”banaanikin” hyväksyttiin nyökkäyksin.

'Alien' by Oliver Kallio

’Alien’ by Oliver Kallio

Seurasi ”TIEDOTE” (joka ulkoa päntännyt voisi lausua tuosta vain ja käyttää kämmeniä äänitorvenaan): ”Törkeän tärkeää,/ mutta ei kai salasta:/ että tonnikalasta/ ei saa valasta.” Toisella lausunnalla vahingossa muuntelin: törkeän tärkeä, muttei kai salanen: että tonnikalasesta ei tule vala..nen..;O) Kuulosti(ko) melko lailla viereisen sivun ”ökkö-mönkiäisen” antamalta..!?

Melankolis-hullunkurinen on puolestaan seuraava lorunen, jossa ”ERÄÄNÄ päivänä Liisan kaikki vaatteet olivat kipeänä./ Kengät olivat kompuroineet itsensä naarmuille, hattu oli/ täynnä luuloja. Kaulaliinaa kuristi, hanskoja kivisti ja housut/ tutisivat.—” Satulapsilla nyt kiintiö selvästi täyttymässä ja liikekanta voittamassa, mutta jos Kaapo tahtoikin kävästä silloin tällöin tsekkaamassa, ovatko äiti ja pikkuveikka tallella hyllyjen takana ja siten irrotteli viereisen satupojunkin takamuksiltaan, palasivat pojat ripsakasti aina takaisin. Koetin ja elävöitin lorun Liisan tunnetilannetta miten suinkin saatoin: ”— Vaatteiden pitää nyt antaa levätä, Liisa sanoi äidille./ Onneksi ilma oli lämmin ja siihen saattoi kietoutua —” tässä kohtaa siis palataan jälleen kesätunnelmaan – vaikka onhan tänäänkin, satuperjantaina, jälleen leppoisampaa ulkosalla – ja satuhuovalla voi aivan kuin kääriytyä ilmaan kietomalla kädet omien olkapäiden ympärille. Ystävykset satutyttöset niin tekivätkin, olivathan herkimmin viittomiini yhtyväisiä 🙂”— eikä vaatteiden vilustus tarttunut Liisaan.”

Mutta entäs sitten tämä loru, liki anekdootti tai aforismi:

by H. T.

by H. T.

Sihisytin ”näkymätöntä hiiltä” ja kerroin sellaisten tulella, nuotiolla poltettaessa syntyvän, miten ”tulipunainen” voi olla ruusunkukka – ja miten ”hevonen”, paperinukketunnistettu, voi ”tulistua” eli hurjistua − kun se säikähtää tai sitä pelottaa tai se tahtoo pelotella, takajaloilleen karahtaa – ja laukata pakoon. ”Tuhkan” taas tiedetään jäävän viimeisenä jäljelle niin nuotiosta kuin isosta tulipalostakin.

Mojovan käki-/pöytä-/kaappikellon kuvasta tunnisti kirkas ääni, jonka perään kaivoin satuhuovalle vanhan (Nekalan koulun oppilaiden kuvittaman 😉”allakan”, siis

”---Alma nakkaa hanskat kaakkoon:/ Kaiken maailman kalenterit/ yhtykää lakkoon!”

”—Alma nakkaa hanskat kaakkoon:/ Kaiken maailman kalenterit/ yhtykää lakkoon!”

”kalenterin” vanhemmalta nimitykseltään. Tokko satulapset tajusivat hokemaa seuraavaa: ”Ei ole ti tai ma tai pe/ ei ole su tai la tai ke/ ei ole huhti ei touko ei kesä/ peipolta unohtuu rakentaa pesä/”. Hmm, tässä kohtaa stoppasin ja satulapsia silmiin katsoin: ”(ei) siis huhtikuu ei touko-kuu-kausi..” Eivät nuo ihmetelleet, eivät nyökänneet, hymähtäneet, siis jatkettiin säkeistö loppuun edelliseen tahtiin – josta siirryttiin toisen säkeistön laskevaan ja, jos mahdollista, vieläkin kovempaan daktyyli-trokeen marssiin: ”Paiskittu tauotta päiviä töitä/ Mitattu on aikoja, merkattu öitä./ Loppuu palkaton uurastus!/ Allakoille palkankorotus!—”

Tärkeärytmisessä agitaatiorunossa esillä hauskaa vanhakantaista sanastoa ja merkintätapana aloittaa SUURELLA kirjaimella uusi säe, vaikkei edellinen olisikaan aina pisteeseen päätynyt.

Kolmivuotiaan pojan tokottaessa lakupalillaan kuuliaammin, sain houkutella toista useammankin kerran liki kirjaa, kertojaa. Suora ”O-hoi, pojat, tulkaapa katsomaan, mikä tässä seisoo!” tepsi kahden hienoisesti villiintyneen viikarin satuhuovalle nakitukseksi, kun: ”OLIPA! Olipa! Olipa! Olipa!” – No, mikä?! (Setä-)mies-miekkoseltahan se näytti, ”—pieni mutta punakka/ voimamies tai voima-akka/ sukupuolella tuskin on väliä —” Ja siinähän tuo poikalapsen piirroksessa jalkapallon vierulla seisoi totta tosiaan :O

Mutta loruttelun jatko oli ehkä hieman kinkkisempi havainnollistaa yhä herpaantuvaisemmalle pikkuyleisölle… Käsielein ja avittavin selitys-lisäyksin uskoin selkoisempaa tulleen:”—vatsa niin kuin kumipallo/ oli hällä joka oli/ vanha niin kuin kurpitsa,/mutta vähän äkkiä/ meni ihan lötköksi/ ja puolella pieneni/ ja sitten toisella puolella/ ihan olemattomaksi muuttui/ — (koska kumipallosta tulppa puuttui)” Kumiselle jalkapallollekin voi sattua kuin ilmapallolle, jollei sen päätä laita solmuun; niin voi masukin ilmasta pullistua ja siitä nipistellä.

ohessa 'Laiva' by Emil Kallio

ohessa ’Laiva’ by Emil Kallio

No, seuraavan aukeaman peru-taru on vielä pitempi & ajateltavampi, sitäkin sopii siis kertojan paikoin avata. ”Palloa” kuvasin lattialla istuen kahden käsivarren kokoisen (maa-)pallo-ympyrän ylettämällä; kyykkyyn käperryin kuin ”siemen” ja siten saivat satulapsetkin muuttua. Inkkarisävelmän nokkahuilu-variaatioon (”Maani on majavan”)päätin, ekalla kerralla vääränkin virren kautta, siten toisella kertaa skarpaten ja – oi, onnistuen niin, että villi-lapset karkasivat takasin satuhuovan, huilun huomaan oitis ;O Muistavatkohan tätä ”perun perimätietoa” enää seuraavaa perunaa mutustaessaan..?!

”OLIIVI,/ kivisydän ja kivihedelmä eli Kiivi/ yhtä hyvät ystävykset/ kuin ympäripyöreät vätykset.” -sananlaskua havainnollistin vain peukun ja etusen väliin jäävällä vajaan tuuman koolla. Tai mainitsin, että kivi löytyy kumpaisenkin syötävän sisimmästä sisuksesta… OIKEA ”oliivi” & ”kiivi” olisivat tietysti olleet OIVAT 😉

'Nimetön' by Venla Päivärinne

’Nimetön’ by Venla Päivärinne

”Mummitus” -runoa saa sentään elävöitettyä monipuolisemmin, tekeytymällä vaikka mokomaksi mummiksi itsekin: ”näpyttelemään ilmanettinappuloita”, köllöttämään sohvalla ja naureskelemaan, voihkimaan. Satuhuovalla moinen onnistui toki ilkeän kylmää lattiaa tai pihisevää pikkupallia mukavammin.

Hei-hienoa, että kun seuraavaa alkuun tavasin: ”KUN ällä SIN ja LIN välistä murenaksi mureni/ nousi silli—”, huudahti nelivuotias: ”Siili!”, ”—kuivalle maalle/ sen puskissa piikittelemään/ alkoi maitoa latkia ja siiliä matkia.”Silliksi” alun pitäen sen (huudahduksenkin) tarkensin, sitten esille kaivoin – isompaa, turskaanmoista kuvaavan kiiltokuvan, jotta silli-kalan olemus lapsille varmistui. ”Sillä niin kuin tillistä voi tulla tiili,/ Saattaa sillistä tulla siili.” Kirjainten kiehtovan maailman tapahtumia, vannon sen ;O

Hihii, seuraavaa sanain lemmen leikkiä: ”EMPIVÄMPI ja lempivämpi sointuivat yhteen. He/ ovat yhdessä aina: sunnuntaisin, tiistaisin ja kiistaisin. Ja/ kun Empivämpi lempii, silloin Lempivämpi empii.” (OBS: säejaolla ei niin merkitystä tässä kuin ei monessa proosallisemmassa muussakaan kirjasen tarulorussa aina!) Painolla taas on, ja tempolla. Pikkuisen voi raottaa sanaparin merkitystä pienen mieleen mielekkäämmäksikin – jollei lorua konkreettiseksi kielen taivutteluleikiksi jätä.

20bSorminukke-perhonen saapui nyt toivotuksi vieraaksi lepattelemaan jokaisen satulapsen näköpiiriin vuorotellen, yhtäaikaa, jotta metkat touhut ”PERHOSTEN päiväkerhossa” tulivat paremmin kuunnelluksi. ”— kerrotaan munamuistoja/ lennellään pitkin puistoja, iloisesti/ parveillaan, kevyesti saveillaan,/—”

”Vielä – vieläkö jaksatte kuunnella?” kyselin ja voi-vottelin, kun en malttanut lopettaa ihan vieläkään. Koska satulapset tuntuivat viihtyvän, vaikkeivät tatteina sijoillaan, ei sille tarvettakaan, kunhan kuuntelivat: ”HUOLENKYLVÄJÄä”, joka ”— kylpee huolissaan. Se kutsuu/ sinutkin huojumaan. Ja sinut, ja sinut ja sinut myös./” Syytä siis kertojankin huojahtaa suuntaan, toiseen, ennen kuin hienoisten katsekontaktien kera kysellä: ”Onhan kaikki kunnossa? aallot kuiskivat. Onko jokin hätänä? aallot loiskivat. Mikä nyt on vikana? Aallot liplattavat.” Liplatusääni löytyi yllättäen satupojan vierukamulleen  tuoman lempparikirjan sivun pinnalta, kun siihen nopsaan sormenpäillä kosketteli. Kun tuosta sitten kirmastuin kyselemään, jollen tivaamaan, kuten naapurisivun runo, sain vastauksekseni sekä pojun & tytön pään pudistuksen:21b

Toiseksi vimppa runotus on hyvä jatkokertomus aiemmalle ”sillin” tempulle – vaan koskei mukana kuvaa ”siilistä” itsestään, vaan toisenmoisesta monijalkaisesta, kommentoi satutyttö pelkäävänsä hämähäkkejä ;O Joka tapauksessa kyseessä tämä ”SIILI, kiukkuinen kuin ampiainen ja/ muutenkin sosiaalisesti vajaa./ Susi sen kanssa/ kaverustui/ mutta sekin/ siiliin raivostui,/ koska siili vain/ turheissaan/ murheissaan/ möyhi.” Siilin tuhinoita ei kukaan tunnustanut ääneen kuullensa, mutta katseista näin, että ajatukselleni löytyi vastakaikua.

Vierusivulla (jonka alalaidalla kaksi pikku kalaa pussaavat) kerrotaan sitten siitä, miten tuo kaveruus ”päättyi ja erääntyi” – ja tuli oiva paikkaa pohtia, miten siili toimii, kun se suuttuu tai pelkää eikä tahdo enää kommunikoida muutoin kuin sykkyrälle ”kerääntymällä” elikkäs kiertymällä, käpertymällä. ”PIIKIT se silloin pystyyn nostaa ja osoittaa olevansa erimieltä!” totesin. Ja Sinä, blogin urkkija, saat tehtäväksesi ottaa tämän kirjan esiin ja selvittää, mitä tämän lorun siili tekee – sillin stoorin vastineena!

Vihon viimeiselle kalajutulle kutsuin joka satuiikan, ja tarpeen tullen jopa vein sen säkeistön keskellä satulasten katseen alle, jolleivät enää sen luokse jaksaneet. Lausuin nenänduggoisella dyylillä ensimmäisen säkeistörunon verran.

22bHAIn” näkivät kuvajaisessa kumpikin isommista satupojuista, toiselle se luontui juurikin ”HAUKI-kalaksi”, kuten kelpaa. Lahna-kalan lätyskäkin näyttäisi lipuvan runon antisankari särki-kalaa” alempana. Ehkä Sinä tunnistat vielä jonkin muunkin lajin – vaikka sen ”pohja-monnin, jonka moinen näytti möyryävän pystyyn satuhuovan alla juuri kaverin jalkojen kohdalla kaikkien ällistykseksi :O

Loppuun asti käytiin kaikki runoset, sillä vaikka lapset liikehtivät toisinaan, oli kuuntelujännite säilynyt – vain vimppana paikalle vahingossa tulleet pakkasivat kimpsunsa aiemmin. Muitten kolmen & viiden kanssa askarreltiin satukortit sellaisella innolla, että moni tahtoi viedä ne kotiin asti ;O

VINKKI VAPAA: NAKKAA SATUKORTTI JÄÄKAAPINOVEEN muikkariksi seuraavasta satunnista 😉

Advertisements

3 comments on “HEI-heinäkuulle – hei kesä, HE-HEI, SYYS to 25. & pe 26.9.

  1. Pikku Pia
    27/09/2014

    P.S. Katuliidut jäivät maltti-porkkanoina odottamaan osuvaa komppaniaa ja satuaikaa..!

  2. Paula
    25/07/2015

    Voi, muistan nuo Tähtilapset -paperinuket! Ne oli niin ihania, ehdin leikkiä monta settiä puhki kunnes ne hävisivät Tiimarista. Kunpa niitä vielä saisikin jostain, edes kuvia!

    • Pikku Pia
      28/07/2015

      Hirmu kiva kommentti! Hyvin rakkaat nuo pahviset, paperivaatteiset sisarukset olivat minullekin – olen vain ollut siisti leikkijä ja siten miltei kaikki ehjinä tallella. ”Mutumuistista” sanoisin, ettei näitä ihan askartelu-krääsäpuodista olisi löydetty vaan pikemmin paperiosastolta tai kirjakaupasta… (Omiani skannaamaan en arvaa luvata vanhoilla laitteillani, se veisi niin rutosti aikaa, eikä painojäljestä ole varmuutta.) Mutta voisithan kuuluttaa netti-/lelukirpparilla asiaa 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 27/09/2014 by in syyskuu 2014.
%d bloggers like this: