sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

Köyhän miehen kallis omena to 11. & pe 12.12.14

Jahaa, kenpä uskoiskaan, että satukausi likenee jo loppuaan..! Vuoden toiseksi viimeisille satunneille virittelin nokkahuilulla tuttua säveltä ja linnun tityytä − joiden kutsumana näin satuperheen kiipeävän tietä ylös, kotikylän kirjastoa kohti..! Pöydän ääreen tuntui pätevämmältä ryhmittyä, isompi satuveli vastapäätä kertojaa, toinen tämän viereen niiksi ajoiksi, joiksi malttoi. Ja malttoihan pienempikin, kun välillä sai lastenkirjahyllyjen taakse vilahtaa − kun välillä vinkattiin palaamaan luokse taas. Vaan Peltolammilla kokosin pirteät satupojat, satutytön, kolmi−nelivuotiaat, satuhuovalle, jollehan saavat vain sadunkuuntelijat tulla ;O Isoveli hieman viipyili, tyttö istui toki − pikkuveli pisti ensimmäisenä pitkäkseen ja huilu sai taas vuoronsa. 1 bLisää alkusäveltä (Melukylä-elokuvista opittua, joka aina oiva rauhaisan positiiviseen alkuun): ”Olipa kerran köyhä mies, jolla oli omenapuu. Puun lehdet rehottivat vihreinä, eikä kuoren alla ollut ainuttakaan matoa. Runkokin oli suorakasvuinen ja voimakas. Mutta puussa ei ollut yhtään kukkaa eikä omenaa. Sen sijaan siellä istui…”, osoitin erästä livertäjänokkaa, jonka isot satuveljet toki oikein nimesi 😉 Juuri sen linnun tityttelyä (koetin imitoida jo viikko sitten, satua valmistellessa, ja nyt) pääsin todella koettamaan… ”Kun kevät koitti, köyhä mies katseli surullisena naapurinsa hedelmätarhaa.” Sen omenatarhan kauneutta saivat lapsen silmät ahmia ihmeenä tänään, vaikka maa onkin todella marraspaljas :O Linnun lirauksella seuraavallekin aukeamalle ajankulun mukaan edetä saa − ja jos mahdollista, ihmetellä vielä enemmän tai ainakin eri sävyllä, miten tuhti voi omenasato naapuristossa olla..! Köyhä mies parka vain joutuu seuraamaan, jollei kadehtimaan, mitä hänen puutarhastaan uupuu. Pulskanpyöreitä ovat sadun punaomenat, toden totta, ja niiden värin kaikki satulapset tietävät :O 5 b”Köyhä mies tuli surulliseksi. Kun hän iltaisin makasi vuoteellaan, hän mietti asiaa ja toivoi hartaasti puuhunsa edes yhtä ainoaa omenaa. ’Eihän sen tarvitsisi niin kauniskaan olla’, hän ajatteli.” Miehen ääneen vaihdoin kertojaääneni liu’ulla, eihän se enää viikon tauon jälkeen ollut kielenpäällä, mutta jemmassa jossain kurkun perussa ;-O ”Ja sitten kävi, niin kuin pitääkin käydä, kun ihminen toivoo itselleen sydämensä pohjasta jotain pientä ja vaatimatonta:—” ja sille jollekin piti tietysti soitella linnunlaulun kaltaisesti… Arvaatkos Sinä, mitä tapahtui (miten omena syntynsä saakaan..)? Köyhän miehen tanssiin sopikin toinen sävel (Kotini on Riioraa) nokkiksen asteikolla korkeasta G:stä aloittaen juuri 😉 Tähän nelivuotias isoveikka tahtoi kertoa ”meidän xxx” -paikasta, jossa oli ”tuollaista taikahuilua soittanut hirviö”. Kuulostipa jännältä, ja koska satutyttöä etenkin innosti koettaa soittaa huilullani, lisäsin, että ”taikahuilukin on henkilökohtainen, sitä vain omistaja soittaa”. Köyhän miehen suojatessa kukkaa kämmenellään suojasin kuvan kukkaa sivusta ja päältä, tuulelta ja auringolta. Sehän loisti kuin ”tähti!”, kuiskasi pienempi pikkuveli silmät tähtinä kiiluvaisina ja isompi pikkuveli tuiskautti aivan samoin: 7 bSeuraavalle aukeamalle kesän tuiverrus levittäytyy (sanoitta) − ja iloksemme huomaamme, että taustalla kohoaa vihreääkin vihreämpi kukkula, jolla kasvaa eriväristen satupuitten taimitarha… kuin ”keinupuistossa” tuossa meidän talon poikkitiellä konsanaan ;-O ”Kukkastarhaa..!” ihmetteli satuveli viidettä vuotta. Ja niin, paahteen ja tuulen hellittäessä, kesän katveessa (jonne olisin voinut linnun luikauksella käydä, mutta taisin äänen ohittaa ja ennen pitkää riioraata soittaa) tapahtui: ”— kukka muuttui omenaksi. Köyhä mies iloitsi entistä enemmän. Hänen poskensa punoittivat ja silmät loistivat kirkkaina kuin kevättaivas.—” Katsoin satupoikaa, tyttöä silmiin totesin riemulla kuten kirjassakin: ”SE OLI IHANAA AIKAA!”, kunnes nappasin katseeni kohteeseen pikkuveljen siitä isomman lähettyviltä 🙂 ”Pian oli taas syksy, ja omena kasvoi aina vain”, jatkuu kertomus seuraavalla sivulla, jonka vierulla jo nähdään, miten mojovan kokoiseksi kerrassaan :O Sillä koolla saattoi muuta kirjaa katsomaan kirmanneet satuveljeksetkin takaisin huovalle houkuttaa. ”Kun sadonkorjuun aika koitti, mies ajatteli mielessään: ’Ei tänään! Antaa sen kasvaa vielä päivän’. Ja omena kasvoi kasvamistaan, ja köyhä mies odotti päivän toisensa perään.—” 9 bLokoisasti odottavan miesköyhän ääni sai olla nyt väsyneempi, jollei tympääntyneempikin. Mutta aidalla norkoilevien ohikulkijoiden tai naapurien suille jaoin tekstin tarjoaman useamman lauseen virkkeen ja osoitin puhujaa kerrallaan ;-O”Jopas osaakin olla! Aikamoinen jättiläisomena! Kyllä hänen pitäisi vihdoin poimia se ja syödä.—” Satulapsia moinen jaksoi kiinnostaa, satuveljesten mielestä miehet olivat jopa vihaisia. Sitten tuleekin lisää kummasteltavaa, kun mies päättää viedä omenansa markkinoille ja tahtoo saada sen myydyksi. ”Arvatkaapa, minne mies olisi omenan vienyt?!” kysyin kuvataivaan rannassa puksuttavaa kulkupeliä osoittaen. ”JUNAAN!” kuului isoveljen selkeä ääni. ”Mutta omena ei mahtunutkaan junaan. Ovet olivat liian ahtaat, eikä tällä rataosalla kulkenut tavaravaunuja.” Ja niin jouduimme empatisoimaan mies poloa, joka kantaa omenaa koko matkan, vaikka kuorma on raskas ja jalkoihinkin tekee kipeää. ”Mutta hän niin toivoi saavansa omenansa myydyksi!” − kuten muutkin omenanomistajat, ”omenatarhurit” :O 12 bSeuraavalle aukeamalle ei huilun kepeydellä käyty, mutta kuva herätti isoveikassa ajatuksen ”juhlista” markkinoilla. ”Torilla miehen ympärille kerääntyi väkeä, mutta ihmiset vain sanoivat: ’Valehtelija sinä olet. Lurjus ja kerskuri. Emme me ole ennenkään nähneet tuollaista jättiläisomenaa. Ei se mikään omena olekaan.’” Samoin kuin aiemmin jaoin lauseet eri parjaajille elävämmiksi. Ja satulapset kuulivat; satuhuovalla vielä konkreettisemmin istuimme tarun sisässä, markkinoilla ja ison omenan äärellä. Surku käy köyhää miestä, kun sitä katsoo epäileväisten ihmisten laotessa omille teilleen. ”Kukaan ei enää edes katsonut, kun hän seisoi omenan vieressä hartiat lysyssä.” Tauon kautta ponnistimme synkeään maisemaan, jossa ”Setä lentää!”. Ja kun tarkemmin katsottiin, huomattiin köyhän miehen kantavan omenaa − takaisin kotiin. ”Yö oli pimeä ja kylmä, tie hankala kulkea.” Paluumatkan inhottavuus sai tuntua kertojan ilmeessä asti niin, että satupoikienkin kasvoilta huoli kuvastui. ”Kotona köyhä mies, edelleen, vartioi omenaansa yötä päivää. Mutta enää hän ei iloinnut siitä. Hänen poskensa muuttuivat kalpeiksi kuin lakanat ja hänen ajatuksensa alkoivat harhailla.—” Katsoin satulapsia ja parkaisin, miltei: ”SE OLI SURKEAA AIKAA!” Laskin katseeni kirjan lehdelle ja jatkoin: ”Lopulta köyhä mies oli jo menehtymäisillään. Silloin sattui kummallinen tapaus…” nostaen katseeni lapsiin jälleen. Mitä hyisimmän matalalla äänellä kerroin lohikäärmeen uhkaavan maata ja kuvailin käsinkin, miten myrkynvihreä hirviö, jolla oli kahdeksan jalkaa, söi maasta sadon; ahmin kämmenin ja rouskuttelin suullani minkä taisin kuin hirviö mahtaisi autioittaa niityt ja pellot.

Siinä missä sormineni ”kahdeksaa” lohikäärmeen jalkaa ja jokaista tummaa etsivää osoitin, huomasi tarkin satutyttö, että kuvassa oli enemmän kuin sanotaan: ”Huijasit!” tyttö tokaisi, kun viimeisin jäi summaamatta mukaan. Totta..! Sen täytyi olla varamies, sellainen, jota aina tarvitaan.

Siinä missä sormineni ”kahdeksaa” lohikäärmeen jalkaa ja jokaista tummaa etsivää osoitin, huomasi tarkin satutyttö, että kuvassa oli enemmän kuin sanotaan: ”Huijasit!” tyttö tokaisi, kun viimeisin jäi summaamatta mukaan. Totta..! Sen täytyi olla varamies, sellainen, jota aina tarvitaan.

Seuraavaa kohtausta saattaa täsmentää sekä kuninkaan käskyäänellä, etsivien jupinalla, koollekutsutorvellakin − ja nyrkillä pöydän päälle pamauttaa tosiasian painoksi. Hirviön taltuttamiseksi etsivät todellakin keksivät mennä köyhän miehen luokse isoa omenaa etsimään. Kuninkaan käsky taitaa tulla tilauksena miespolon surkeuteen, sillä tämä ei vastustele lainkaan. Vaan nyt sopikin soittaa huilua, riioraata, taattuun tahtiin, ja kysyä satulapsilta, mitä tai miten etsivät omenan mukanaan vievät. ”Kieritys, pyöritys” tuttuja sanoja itse kullekin, mutta ihan heti ei miesten ähellyksen tarkkaa laatua voinut kuvasta tokaista. Satuhuovalla saatoimme jopa työntää ja kiskoa tuota mahtavaa omenaa yhteisvoimin ”— jättiläislohikäärmeen luo.” Tässä piti ahmittaman jonkin leuanliikkeen verran − ennen kuin (uhH!): ”Se ei ollut saanut syötyä vielä puoltakaan omenaa, kun se jo ahneuksissaan nielaisi palan väärään kurkkuun. Se ei enää saanut ilmaa vaan tukehtui.” Ja kunhan tuo tapaus tulee kuninkaan ja kansan tietoon, on aika ilohuutojen ja niin ripeän nokkahuilusävelen, että satulapsia huovalla kikatutti ynnä hytkytytti, kun ilakoin: ”On tanssin aika! Kansa oli onnellinen ja kuningas aivan tanssi riemusta saatuaan tiedon lohikäärmeen kuolemasta. Hänen maansa ja kansansa olivat pelastuneet.” Ihanainen on viimeisen sadun aukeaman tunnelma, aivan ansaittu köyhän miehen edesottamusten loppukuva. Sen mukana saattaa joka kuulija huokaista ja pohtia, mikä kummajainen se miehen omenan kasvamaan sai niin kiusallisen kokoiseksi. Vanhin satuveli kysyikin: ”Miksi omena kasvoi niin suureksi..?” ”Taisi mies olla aina vain suuremman perään − jollei jopa väsähtänyt.. eikä enää tahtonutkaan mitään muuta kuin kantaa myytäväksi. Ja, ikäväkseen, taas takaisin..” Niin voi käydä, jos aina vain enemmän tahtoo, toivoo: ei huomaakaan pienemmän tuottamaa iloa vaan huolii liikaa suuresta! 16 bMutta kaiken onnelliseksi opetukseksi koituneen jälkeen köyhä mies ”ajatteli monasti näitä tapauksia illalla vuoteessaan. Muistellessaan hän toivoi—”, katsoin satulapsia ja piirsin sormin:”— kahta pientä omenaa. Kahta pientä jotka sopisivat yhteen koriin.” Haukotuksen huokaus, jollei maiskaus. ”— ja nukahti tyytyväisenä”. Sadun perään vielä omenapuutarhan tunnelmia puolalaisen klassikko-runoilijattaren Maria Konopnickan lippaasta, sadunsuikkaajalle miltei lemppariksi tullut: JESIENIĄ SYKSYLLÄ, jonka saattajaäiti tahtoi kuulla puolaksikin lausuttuna, kun ehdottelin kumpaakin kieltä. Päädyin lukemaan joka säkeistön ensin suomeksi, sitten puolaksi ja samalla avittamaan sanastoa osoittamalla Aleksandra Kucharska−Cybuchin piirroskuvaa. 10 bSyksyllä, syksyllä/ kasvitarhat punertuvat;/ Punaiset ompukat/ Keskellä vihreää. Punaiset ompukat,/ kultaiset päärynät,/ Loistavat kuin tähdet/ Lehdyköitten joukossa. – Menen niiden luokse, menen,/ Kumarran omenalle,/ Ehkäpä ompukka mun/ lakkiini putoaa! Menen päärynöiden luo,/ levitän esiliinan,/ Ehkä sille tipahtaa/ Ihanainen päärynä! Syksyllä, syksyllä/ kasvitarhat punertuvat;/ Punaiset ompukat/ Keskellä vihreää. Ilokseni sain uudistettua pari, kolme kohtaa suomalaiseen lausujan suuhun sopivammiksi tällä tavoin (olkoonkin, että pari vuotta sitten hioin muutamaan kertaan ensiluonnosta ;O). Satuhuovalla lausuin tämän mutulla, suomeksi vain. (Tervetullut muistutus kertoja-suomentajalle tarttua ”Puolalaisten satusten Księgaan l. Kirjaan”, jahka uusi vuosi saa ;O (Wydawnictwo Zielona Sowa 2007). Eikä tässä kaikki: kuin lorutaikurin hattutempustahan löytyi mitä omenaisimman ympäripyöreä runolaulu kruunaamaan satutuntimme, Kaarina Helakisan sanoittama ja Kaj Chydeniuksen säveltämä ”MAAILMA ON KUIN OMENA” (ainakin Pikku Pegasoksessa, Otava 1989), jonka Posetiivi-c-kasetilta kuuntelimme ja mukana lauloin/mme satuäidin kanssa, joka liki yhtä nuorta vuosikertaa kuin sadunsuikkaaja ja kasettikin (1976): ”Jokaisella on omena,/ ja omena on kuin maailma,/ pallo kuperanpullea./ Hei Afrikka ja Aasia,/ Kalahari, Kaukaasia!/ Ja omppua/ saa haukata,/ mutta maailmaa ei voi puraista./ Sillä jos siitä valtakunnan puree,/ niin asiakkaat kamalasti suree,/ ja presidentti itkee/ ja ministerit mököttää…” Wautsi, millä ilon vauhdin sävelellä − omenainen onni, kun sen taika meille tepsi ;O Satukortteihin leimat, juu, ja satumuovailut vihdoin ja viimein onnistui, kun koko satukatraalla oli kortti jo valmiina ja aikaa juuri reilusti ryhtyä puuhaan, puuhata kunnolla ja päätellä värikkäät työt toistenkin kirjaston lasten ja aikuisten silmäniloksi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 16/12/2014 by in joulukuu 2014.
%d bloggers like this: