sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

Pienin kuusi kauneimmaksi to 18. & pe 19.12.2014

Satutorstai vuoden, kuun kierron viimeinen, lumipeittoinen ja joulua tahtova. Mikäs mukavampaa kuin astua kotikylän kirjastoon ja saturepusta huilunen kaivaa, hiljainen joulun sävel virittää. Se soi − mutta heti jos päästin katseen tai ajatuksen harittamaan, rikkui sävel väärälle polulle!

satuaamun polku valkea :-)

satuaamun polku valkea 🙂

Kappas vaan: paikalla ihana kirjastontätsy pikkupurtavaa laittamassa, ja kunhan lapsoset, tänään myös Kirjatoukan pienoispäiväkodin tyttöset ja poikaset sekä satuystävä poikineen paikalla, soi sävel vielä puhtaammin uudelleen (”Hiljaa, hiljaa, joulun kellot kajahtaa./ Kautta avaruuksien,/ kaikuu laulu riemuinen:/ Jeesus tullut on!”).

Peltsulle lauhan sään myötä, jollei viimeisen kerran rentoudella. Satuveikoilla makeat tonttuvetimet ja vielä kiharahiuksinen tyttökamu mukanaan. Nokkahuilun lurittelu toimi alkukainostelun karkotuksena − kylmiltään yön jäljiltä (enhän ennättänyt viritellä kuin omaa ääntäni matkalla pysäkille, pysäkiltä kirjastoon). Aikataulun mukaan aloitimme sentään ja sävelkin hakeutui kohdalleen, kunhan sadunkuulijakolmikko paikallaan edessäni. ”Miksi soitit noin kauan?” kysyi pikkuveli. ”Niin kuuluu: yksi säkeistö kokonaan ja puolet toista!” vastasin.

Lapsuuden muistojen kuviin ovat Gisela Gottschlichin tyylittelyt piirtyneet niinä aitoina ja oikeina <3

Lapsuuden muistojen kuviin ovat Gisela Gottschlichin tyylittelyt piirtyneet niinä aitoina ja oikeina ❤

Aloitin kertoen, että kyseessä yksi tärkeimmistä joulusaduista minullekin, lapsesta asti tuttu ja kertaamisen arvoinen aina muutaman vuoden välein. Kuten nyt: ENKELIN HIUKSET (Kirjalito 1975), jonka pikku kirjani (omistajan nimen perässä vuosi 1979) mukaan kertonut Laila Niukkanen. Vaan kuka on kirjoittanut alkuperäisen sadun, joko aivan itse luomansa tai toisaalta kuulemansa? Se jäi selvitettäväkseni*, kun satu käynnistyi taivaan kuuluisalla portilla itsensä Pyhän Pietarin kumealla äänellä. Ääni sai muutaman satulapsen huulille virneen, mutta kertojan pokan tuli pitää (piti 😉

Siinä missä kirjan tekstin mukaan Pyhä Pietari pamauttaa raskaan oven kiinni pienen enkelin nenän edestä, totesin tämän miedommin, sillä satupallin korkeudesta ei PAMautus onnistunut nappiin, eikä moinen edes tuntunut kovin tärkeältä, itse elehän puhuu jo karua kieltään. 3 b(Sitä paitsi sekä Pang’in pamauksessa että sen kertomisessa ei ollut järkeä, jompi kumpi todellakin riittää..!) Eikähän enkelillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin räpytellä pelästyneenä siipiään ja lentää maata kohden ensimmäistä kertaa (lisäsin), joka todellakin tuntui koskettavan kuulijoita. ”Valkea lumivaippa verhosi maan ja ellei hän olisi ollut enkeli, hän olisi aivan varmasti paleltunut kuoliaaksi ohuessa mekossaan.” Kuvan lumisen tienoon mukaan pakkasta oli enemmän kuin meillä vielä näinä päivinä, parasta uskoa! Nyt sain kaivaa perus-triangelin sijaan kourallisen kulkusia repusta ja kili-kilistää ravin tahdissa yhä voimakkaammin: ”Seistyään hetken nietoksessa enkeli kuuli aivan kuin kellojen kilinää hiljaisessa talvi-illassa. − Sieltä tulee varmaankin Joulupukki, ajatteli pieni enkeli ja nyt hän jo kuulikin reen jalasten suhinan valkoisella hangella.”5 b

Kulkuset kuulostivat aidoilta re’elle, enpä olisi uskonutkaan..! Päiväkodin satulapset tunnistivat ”reen” jo tekstin edellä, ja kun kysyin, minkä vetämänä pukki oli liikkeellä, tiesi yksi isoimmista tytöistä hetsilleen, että ”hevosten”..! Komean valkean, ”kimon” valjakon, vieläpä :O Mutta satuhuovan kuulijoille ”reki” metallisine ”jalaksineen” koitui uusiksi tiedonjyviksi ja menopelinä omiin, ”sinisiin pulkkiin” verrattiin.

”— kyydissä istui todellakin itse Joulupukki. − Oletkos sinä eksynyt? hän kysyi. Pientä enkeliä hävetti sanoa, että Pyhä Pietari oli ajanut hänet pois taivaasta, mutta hän kertoi kuitenkin totuuden.” Satulapset, pääosin neljä-viisivuotiaat, seurasivat hyvin tarkkaavaisina joka lauseen viestiä, kun heille sanaa ja katsetta muisti antaa. Joulupukin ääni sai kuulostaa Pyhää Pietaria ymmärtäväisemmältä ja sydämellisemmältä. Mutta: ” − Minun täytyy nyt tehdä jotain, joka ilahduttaa ihmisiä, muuten en pääse takaisin sisälle taivaaseen, lopetti enkeli” kirkkaammalla, viattoman lapsen kuin muka viattoman enkelin äänellä.

”Joulupukki iski silmää yhteisymmärryksen merkiksi ja sanoi: − Olet tainnut olla tottelematon.”

”Joulupukki iski silmää yhteisymmärryksen merkiksi ja sanoi: − Olet tainnut olla tottelematon.”

Kulkusten ravi-kili-tahdissa jatkui pienen enkelin tie yhdessä Joulupukin kanssa havumetsään − vaan minkähän takia, kysyin satulapsilta. Nokkelin tyttönen jälleen ensinnä arvasi, että joulukuusten hakureissu kyseessä. Yhdessä tunnistimme suuresta lahjasäkistä paljastuvat herkullisen väriset esineet: ”lahjapaketin”, ”omenan”, ”sydämen”, ”tähden”, ”nuken””torven”, ”sinilinnun”, ”koripallon”, joita ainakin kertojan pienessä kuusessa on roikkunut ne kymmenen, viisitoista kertaa ;O

”Mutta kun kaikki joulukoristeet oli käytetty, olikin vielä yksi pieni, kaunein (lisäsin) kuusi jäljellä. Joulupukki raapi neuvottomana partaansa, mutta pieni enkeli keksi keinon. —”

”Metsäkauriit”, nuo kauniit, jalot eläimet, jotka ensinnä ”bambeiksi” tunnistetaan − lapojensa ”tähti-täplistä”.

”Metsäkauriit”, nuo kauniit, jalot eläimet, jotka ensinnä ”bambeiksi” tunnistetaan − lapojensa ”tähti-täplistä”.

”Hän keräsi mekostaan kaikki kultatähdet ja ripusti ne kuuseen”, ja haroin vielä hiuksiani, kun enkeli pieni: ”— nykäisi irti pitkien hiustensa latvakset ja sirotteli hiukset oksille. Kuusi näytti nyt hyvin kauniilta, mutta pieni enkeli ei ollut tyytyväinen.—” Aika taas katsahtaa satulapsia, jollei saattaja-tätejäkin: ”Arvaattekos, mitä uupui..?” ”Pieni enkeli ravistelee hopeapölyä siivistään ja ripottelee sitä pienen kuusen oksille. Se pöly on hienompaa kuin lumi ja kimaltelee värikkäämmin kuin lumi (omin sanoin & täsmentäen)..!” Triangelin kilautuksen paikka tässä, muutamankin.

Joulupukin kommentointi onkin mitä positiivisin, voit sen ohesta lukea ja kuvitella kuulevasi ravin kaksitahtisen kulkuskilinän, kun pukin reki jatkaa matkaansa kohti lähintä ”kylää”. ”Kirkon!” sieltä tunnisti vanhempi veli ääneen ja ”talot” nuorempi. Mikä lie herjetti satutytön äitinsä ja reippaan vuotiaan pikkusiskonsa luokse hyllyjen taa, ehkä se, että satuveljet siellä kävivät ensin, jotta takaisin sain kutsua useankin kerran, ennen kuin malttoi − juuri kun usutin vanhempaa veikkaa tätä noutamaan. 13 b”Jo näkyivät ensimmäiset valot kylästä ja pian reki pysähtyi kylän torille. Monissa ikkunoissa kimmelsivät joulukynttilät, mutta sellaisiakin ikkunoita oli, joissa ei ollut kynttilöitä.” Ihan liki lapsia kävin, jotta taru varmasti joutuisi heidän mieliinsä ja siellä kulkisi loppuun asti. ”Juuri niihin taloihin Joulupukki kantoi koristellut joulukuuset.”

Kunnes pienin ja kaunein oli enää jäljellä − ja jonka Joulupukki antaa pienen enkelin viedä kenelle tämä itse tahtoo: ”— Olethan sinä itse koristellut sen mekkosi tähdillä, siipiesi hopealla ja oman tukkasi hiuskiehkuroilla.”

Perin saksalaisen jämpti on kuvan talo. Legotalo.

Perin saksalaisen jämpti on kuvan talo. Legotalo.

Kilautin eli en, pienen enkelin hetken mietinnän muistin toisella kerronnalla niin, ettei sitä kirjasta tarvinnut tarkentaa vaan saatoin kääntää sivua todeten, lapsia katsoen. ”Mutta sitten hänen silmiinsä osui pikku talo, jossa ei näyttänyt olevan ollenkaan kynttilöitä. Enkeli kantoi kuusen sisälle tuohon taloon kenenkään huomaamatta − niin kuin vain enkelit ja tontut voivat (lisäsin 😉 Jännintä tässä lienee, kun kurkistaa pienen enkelin lailla ikkunasta sisään ja seuraa, mitä sitten tapahtuu :O Muistan lapsenakin joka kerta jännittäneeni, huomaako kukaan asukkaista enkeliä, kun tämä kuusen sisään vie! ”Sitten hän juoksi ulos ja jäi ikkunan taakse katsomaan.” Katsoin satulapsia, nostin kolme sormea pystyyn vuoronperään: ”Sisällä näkyi kolme lasta.” Enempää en tässä paljastakaan, sillä tottahan toki Sinunkin pitää tutustua tähän tarinaan ja sen mukana jännittää, siitä uusia tapauksia löytää O:15 b

Entäpä Joulupukin ja enkelin puuhien päätös tämän jälkeen? Mitä sopusointuisin; päästäähän Taatto-pukki enkelin takaisin taivaaseen, kuten aukeaman teksti kertoo.

Nopsaan tahtiin siirrytään taivaanportille. Tässä vaiheessa satulasten huomio(nnälkä) seurasi niin kiinteästi tarua loppuun, ettei edes taustalta kuuluneet äänet, liikkeet haitanneet mitään. Pyhän Pietarin ääneksi täytyi taas kovistella ja koventaa volyymiäkin. ”Jokos sinä takkutukka olet taas ollut vallaton, mitä? Pietari kysyi. − Ja mitä sinä olet tehnyt kauniista hiuksistasi ja kaikista mekkosi kultatähdistäkin?” Sovelsin alkuperäistekstiä toisen kerronnan elävöittämiseksi entisestään. Satulasten katseet killittivät kiinteästi minuun, ja huovalla hieman tarkastelin heitä vuoron perään Pyhän Pietarin lailla. ”Ja missä on siipiesi hopeapöly?”

Hyvin hätääntyneen heikolla äänellä vastasin kuten pieni enkeli tuossa tilanteessa voisi: ”− Olen koristellut niillä kaikilla joulukuusen, vastasi pieni enkeli ujosti. − Pääsenkö minä nyt takaisin taivaaseen?” Totisia olivat lasten katseet, joten hymynkareen avulla sai ”P. P.” vuorostaan heltyä hyvälle: ”− Tule sisälle. Sinä olet tehnyt ihmiset iloisiksi.—”17 b

Mutta entä pienen enkelin mekko, siipien hopeapöly − ja ne kaikkein kauneimmat, hiuskiehkurat? Niiden kohtalon voit tästä tarukirjasta selvittää ja/tai itse lopun mieluiseksi säveltää. Joulun aikaan nimenomaan positiiviseksi. Satulapsista muutama jälkimmäisimpäänkin ratkaisun keksivät 🙂

* Alkuperäisen satuhelmen kirjoittaja löytyy sadunsuikkaajan toisesta lapsuuden jouluaarteesta Lasten suuresta joulukirjasta (Kirjalito; orig. Mein großes Weichnachtsbuch, 1977), jonka sisällysluettelossa sanotaan: (Sigrid Lüddecke). Ei siis suurta ääntä hänestä pidetty, vaikka sadun viesti on sydämen suuri.

2 bPäätimmekin lauluun Joulupukista itsestään (P. J. Hannikaisen tuiki tutuin sävelin ja sanoin) ja saimme paikalle juuri sopivan virkun, leppoisen Pukki-sedän satulapsia jututtamaan tiedustelumatkansa kesken! Seuraavaksi kirjatoukkalaiset tahtoivat laulaa ”Joulupuu on rakennettu,/ joulu on jo-o ovella./ Namusia ripustettu/ ompi kuusen oksilla”, josta jäi juhlavampi mieli. Onneksi Joulupukki tykkäsi kaikista sävyistä, kertoi matkatunnelmistaan ja kyseli lapsilta mahdollisista kirjeistä, tärkeistä toiveistakin. Vielä laulettiin ja leikittiin ”Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu —” eli Tonttujen jouluyö (W. Sefwe… hra, rva?), eikä tunnelmasta ollut pulaa päivänvalollakaan. 🙂

Satukorttien leimaus tutuilta veljeksiltä unohtui tyystin, kun tonttutädin piparit ja karamellit ynnä hedelmäisen tuoksuva mehu varastivat lasten sormet ja suut, jolleivät vilkkaitten jutustelijoitten kieliäkin..!

<3

Joulupukkilaulu ei soinut satuhuovalla yhtä railakkaasti kuin edellisaamuna, mutta Pukki-setäpä tulla kolkutteli paikalle kuulemaansa myhäillen. Tuoli tyynyineen Taatolle noudettiin ja satulapsoset huovalle istutettiin jutuille, lisälauluillekin. Pukkihan taisi itsekin lauleskella melkein lyriikoitten mukaan ;D

Saimme tietää, että pukin auto-kelkassa on vaihtopyörät tällaiselle suojakelille. Toisin sanoen minne vain päästiin; porojen avulla lentäen pahimman paikan tullen.

OHH: pukki toi sadunsuikkaajan lapsuuden lempikaramelleja: ”SUSIKARKKEJA!” eli ”kettukaramelleja” pihlajanmarjanimikkeellä. Oikeaa marmeladimelliä se oli, ei mitään satua, ei leikkiä liioin, satuveljet ne testasivat ensimmäisinä.

Piilosleikki syntyi itsestään ja sadunkertojan kissansilmin oli varsin helppo paikallista kolme hihittävää kirjastotonttusta vierekkäisten hyllyjen alta. Pääsinpä isona itsenänikin piiloutumaan (hyllyjen laidan, tuolin taa tai tietokonepöydän alle) ennen kuin sedät, tädit asiakkaat saapuivat vuorostaan joululukemisia noutamaan.

KIITOSTEN KIITOS, ILOINEN/ ITSE KULLEKIN NÄISTÄ RAIKUU 🙂

Sadunsuikkaaja pokkaa kumartaa, niiaa niksauttaa ja heiluttaa kaikille kuulijoilleen & lukijoilleen kiitokset kivat näin. Talvilevon aika saa, siis satublogikin sulkeutuu nokostelemaan, kunnes ehkä avautuu uudelleen kevään, ajan ja satusten myötä. Jääköön nähtäväksi, kuultavaksi tulevana vuonna.

Advertisements

One comment on “Pienin kuusi kauneimmaksi to 18. & pe 19.12.2014

  1. Pikku Pia
    20/12/2014

    Jospa joulun jälkeen saamme kuulla satulasten toivetaruja, joita kevään aikana toteuttaa voisimme..!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 20/12/2014 by in joulukuu 2014.
%d bloggers like this: