sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

Kevätmielin, kevätkielin

koitti viimein oivin aika lahjoittaa nimisatukirjasista ensimmäinen ystäväisteni esikoisyttöselle. Johan olin vuoden päivät säilönyt Tiina Walshin kirjoittamaa, varta vasten tyttöselle nimeltään Matleena laatimaa tarinakirjasta sekä tyttösen varttumista että passelia tapaamistammekin odotellen.

Ihan hilkulla oli, että olisin saanut vieraakseni juuri muutamaa päivää aiemmin myös toisen ystäväiseni esikoispoikineen, jotta olisin saanut Sulolle laaditun tarukirjankin jakaa! Mutta toisin kohtalo sittenkin ohjasi ja tallensin jälkimmäisen vielä kohtaamisaikaa odottamaan.

Kertasin viime huhtina sadunkertojan tarkkuudella harjoittelemani Tytön, joka unohti nimensä tapaamista edeltävänä iltana, selaillen ja silmäillen, ja päätin antaa tytön itse avata, tutustella ja katsella – tunnistaa kuvista ja omaan tapaansa sanoittaa. Enhän ollut perillä tyttösen kielellisestä en liioin fyysisestäkään kehityksestä.

Pikku ystäväiseni Matleena taisi aiemmilta kohtaamisiltamme tunnistaa, vaikka viime kohtaaminen sattui miltei vuosi sitten, satunnilla. Kaksikymmentäkahdeksankuinen alkoi jutustella ja esitellä lemppari-lehmäkavereitaan päivänokosiensa päälle miltei välittömästi. Kevätlahjakirjan avaamisen aika koittikin sopivasti juuri ennen iltapäivän välipalaa.

Ujostusta lahjapaperin avaamisen jännityksessä koitui hetkittäin niin, että sainkin itse raotella pikkuhiljaa kannustaen. Tyttönen, ilme odotusta tulvillaan, ei kerta kaikkiaan arvannut itse koskea.5 c Kasvot säihkyen – jos tämän kirkasilmeisen tytön kasvot enempää valjeta voivat – kyyristyikin selaamaan paljastunutta kirjaa kanssani.

Puhelias tyttö tunnisti ”bussin”, jolla Hikka-Hiiri ja nimensä unohtanut sadun tyttö matkaavat, tunsi taivaalla helottavan ”aurinkoisen” satuhahmon, nimesi tunkion ”lehtiä”. Tunnistipa vielä kullekin kohtausaukeamalle, kunkin tarutytön tapaaman uuden ystävän nimen mukaan piirustetuista kirjaimistakin muutamia, mitä nyt etsiä malttoikaan.

Kerroin tekstiä alusta ja väleistä eli nimensä unohtaneen tarutytön avuksi taikasanatempulla saapuvan Hikka-Hiiren repliikkejä, mm ”Empi-Norsulle”, joka empii laiturilta alas suuren veden aaltoihin uimaan pulahdusta. Tavataanpa tällä nimenetsintäretkellä toinenkin norsu, jolla on nippu aarrearkun avaimia, ”Mutu-Mato” lehtikasa-kompostillaan ynnä muitakin maailman taivaltaja-muokkaajia – koneita unohtamatta.

Kun muistelin, mistä itse pidin tässä kirjaparissa, jonka Kirjasiskot ystävällisesti arvioitavaksi lähettivät, nousevat juurikin tarinan eri hahmot eri piirteineen ensimmäisiksi mielikeiksi. Makeaa, kun sadussa on lentokoneellakin oma nimi, olemus, jollei jopa luonnetta, omia vuorosanoja unohtamatta. Juuri hahmojen piirteitä voi ääneen kertoessa värittää ja persoonallistaa kirjoitettua vahvemmiksi – yhdessä lapsenkin kanssa.

Tykkään myös täsmällisestä, lyhytlauseisesta kerronnasta, joka on selkeää. Vaikka ääneen kertoessa myös tuntuu tärkeältä sitoa joitain lyhyitä lauseita toisiinsa, laventaa sanontaa – ja väliin oikoa kankeampana kalahtavaa lauseketta.

Raikas väritys Anni Virran herkän selkeissä ja koristeellisissakin piirroskuvituksissa viehättää aikuisen katsettani, joka on lapsuudesta saakka tottunut pikemmin kolmiulotteiseen ja realistisvivahteiseen oheiskuvitukseen kuin nykytyylittelevän kaksiulotteiseen.

Kohtaamisien jako omille aukeamilleen helpottaa tarinan jujua, pitempienkin nimien eli lukuisempien kirjaimien kokoamista pysyttelemään esillä, kun kohtaamisien mukana kertyviä kirjaimia voi selata taaksepäin ja löytää helpommin.

Kunhan välipalaa syötiin ja tuli toisen pottaistunnan aika, Matleenan isä sai luontevan kunnian lukea tarinaa tytölleen. Tyttö kuunteli täysin keskittyneesti ja moista malttia kaivataankin: onhan tytön nimessäkin sentään kahdeksan kirjainta ja Hikka-Hiiren saattamana etsintämatkalla tavataan yhtä monta uutta tuttavuutta! Näin tämä tyttönen kuulemma kiinnostuu muistakin pitemmistä saduista. Matleena jopa muisti kirjan toteavan nimen, kun kohta jatkoi omaan huoneeseensa ja jutusteli ajatustuntumiaan 😊

Uteliaana jäin odottamaan jatkotuntumia – kuten Sulo-pojankin kohtaamista räätälöidyllä satukirjalla, toivottavasti vielä tämän kuukauden aikana!

No? NO: Seuraavan päivän viestissä Matleenan äiti kertoi, että lahjakirjaa on luettu moneen kertaan. JO: viikon kuluttua tyttö papattaa alkusivuja ulkomuististaan lukien 😮

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 03/04/2017 by in huhtikuulle 2017.

Navigointi

%d bloggers like this: