sadunsuikkaajan

c/o ikuisten satulapsien

ikioma tiitiäiseni

on Tiitiäisen tarinoita, kolmas painos vuodelta 1966. Sen ahkeraa lukua todistava kunto antaa olettaa, että kirjaan on tutustunut joku muukin ennen minua (joka synnyin kymmenen vuotta tämän painoksen ilmestymisen jälkeen).

Mutta taajaan tätä Tiitiäistä on luettu myös meillä. Varsin eläväisenä kumpuavat mieleeni Maija Karman tussipiirroskuvat mm. PALLO PYÖRIÄISESTÄ, PETTERIN KIRAHVEISTA ynnä POJASTA JOLLA OLI PITKÄT KORVAT. Visuaalisuus on siis ollut valttia ensiluennoilla, ja olenkin melko ronskilla otteella kuvittanut kirjaa itse lisää vahaliiduin.

Pojan pitkät korvat

Ala-asteella olin innokas näytelmäkerholainen. Koska kerhoa ei pidetty joka lukukausi ja esitysmoodia piisasi, saimme esittää ikiomia pikku sketsejä tai näytelmiä ainakin pikkujouluissa ja toisinaan myös äidinkielen tunneilla (en ole aivan vissi, mistä tunneista opettajamme Rainer Pallas uhrasi – ”toveja”..). Yksi ikimuistoinen on nukketeatteriesitys KVAAK-KVOOK -satusesta, jonka muunsin eläinnukkevalikoimani mukaan: Kunnaksen sepittämästä merestä tuli joki ja merilehmästä sen mukaisesti jokilehmä. Kvaak-kvook -huudahduksesta piip-piip – sillä meidän esityksessämme seikkaili itseään etsivän sammakon sijaan pesukarhu-nukke, jonka ajattelimme juttelevan piippaamalla. Muistaakseni esitin tämän eläinrakkaan ystäväni Sadun kanssa opettajan ison pöytäkomeron takaa… Vastaava näytelmänväännös syntyi LISSUKASTA JA KENGÄSTÄ, jonka alkuperäistarinan muutoksista on jäljellä yliviivattuja kohtia käytännön toteutusta avittamaan. Kenkäviisua emme laulaneet vaan oletettavasti tyydyimme lorulausumaan Kunnaksen ”Kop kop koputtamasta,/ tap tap taputtamasta/ kenkä ei lakkaa, kenkä ei lakkaa.—”

Ikioma Tiitiäiseni

Mitä tarkemmassa tallessa pidän tämän Tiitiäiseni, joka on muovannut kieli ja kuvapäätäni ja tehnyt siten mittaamattoman palveluksen koko ilmaisukyvylleni. Sain siihen omistuskirjoituksen vuonna 2012 pääkirjasto Metson Pietilä-salissa, jossa Kirsi Kunnas tuolloin esitti (aikuis-)runojaan. Jännää, että tapasin loru-Kirsin uudelleen liki tasan kymmenen vuotta myöhemmin Tiitiäisen satupuun piirissä – vanhat päivämäärät tyystin unohtaneena.

Voi Kirsi, nyt aprikoin vasta, kukamikä on tämä Tiitiäinen?

Etten vain ole minä – olemmeko me kuulijat, kaikki vuorollamme, toisinaan yhdessä korviamme höristäessämme, tarinaasi tavatessamme..?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: